Aikaisemmin ilmestyneet blogit

Tältä sivulta löydät ennen vuotta 2013 julkaistuja, Vesa Nevalaisen kirjoittamia blogeja.
23.3.2012 14.58

Auttajan yksinäisyys

Välillä psykologi tuntee olevansa maailman yksinäisin ihminen. Asiakkailta kuulee kaikenlaisia mielenkiintoisia juttuja, mutta niitä ei voi kertoa kenellekään toiselle. Nosturikuskilla, rautakaupanmyyjällä tai parturi-kampaajalla ei ole tällaisia murheita; kotona voidaan kerrata työpäivän hassuja sattumuksia ja kiroilla hankalia asiakkaita.


Asiakkaat ovat yleensä mukavia, osa ihan nutuisia tyyppejä. Työhuoneeseen istahtaa useinkin ihminen, jonka kanssa olisi varmasti mukavaa käydä kahvilla, kaljalla tai konsertissa. Mutta eipä voi, koska ihmissuhde ei alkaisi tasa-arvoisena ja se olisi muun muassa siksi ammattietiikan vastaista.

Tilanne pahenee pienillä paikkakunnilla. Kapakassa ei viitsi vetää lärvejä, kun oma asiakas kantaa juomia pöytään. Aerobicissa pomppii asiakkaita kummallakin puolella, ja viron opinnotkin kiinnostavat juuri sitä asiakasta, jota ei välittäisi tavata vapaa-ajalla. Tutut lukiolaistytöt pyytävät ostamaan Alkosta viikonlopun stressijuomia, ahdistunut perheenäiti alkaa selostaa jälkikasvun touhuja Räkkärimarketin kassalla.

Pelkkää yksityisvastaanottoa pitävillä kollegoilla on myös kestämistä. Työssä ei ole oikeastaan mitään muuta kuin asioita, joista ei voi puhua muille. Mistä sitten voi juoruta kavereitten kanssa saunaillassa, kun politiikka ja jääkiekkokaan eivät kiinnosta – jos nyt ylipäänsä tapaa jossain muita ihmisiä, joista hankkisi itselleen saunakavereita? Ja kenelle voi purkaa oman pahan mielensä ja tunteen siitä, että ihan aina ei jaksaisi?

Ihmiset ratkovat asioita omilla tavoillaan. Osa pakenee töihin suureen kaupunkiin heti, kun saa vähänkin työkokemusta. Isossa kaupungissa on helpompaa viettää yksityiselämää. Osa kovettaa itsensä ja vähät välittää siitä, että maksaa Alkon kassalla kossupullonsa asiakkaalleen. Osa tuntuu ilmaisevan itseään ja pahaa mieltään Psykologiliiton keskustelupalstalla, osa vähän luovemmilla tavoilla, kuten musiikin kautta.

Joskus auttaja saa kyllikseen ihmisten kanssa juttelemisesta jo töissä. Hän ei halua tavata vapaa-aikanaan enää ketään. Hän eristäytyy kotiin, joko yksin tai perheensä kanssa. Aivan kuin kiintiö ihmispuhetta olisi täynnä.

Auttaja vetäytyy vapaa-ajallaan vapaaehtoiseen yksinäisyyteen. Ystävien pitäisi saada laittaa tällaiselle ihmiselle etukäteiskuolinilmoitus: ”R.I.P. Rakas ystävä, monta hauskaa juttua jaoimme keskenämme, ja mielellämme olisimme jakaneet useammankin, mutta Kohtalo tai sinä itse päätit toisin”.

Jokainen toki taaplaa tyylillään, mutta vähän kyllä mietityttää, millainen maailmankuva auttajalle tulee, jos hän ei koskaan juttele niin sanottujen normaalien kanssa.

Toisaalta ei kannata valittaa. Hyvin todennäköisesti asiakkaat ovat kuitenkin vielä paljon yksinäisempiä kuin heidän auttajansa.

Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja