Psykologiliiton asiantuntijablogi

Blogissa vierailee eri psykologian alojen asiantuntijoita, joilla on ajankohtaista sanottavaa.

7.12.2017 11.49

Kohti huippuutta – psyykkinen valmennus osaksi rakenteita?

Marjukka Laurola

Mitä huippuus on ja kuinka sitä voi tukea? Näiden kysymysten äärelle kokoontui lokakuun lopussa 300 tieteen, taiteen ja urheilun huippuosaamisen toimijaa. Tapahtuman järjesti Suomen Olympiakomitean koordinoima Excellence in Finland -kehittämishanke, joka tuo yhteen suomalaisen huippuosaamisen tekijöitä. Hankkeen tavoitteena on avata ymmärrystä huippuosaamiseen, päästä sisään eri alojen ajatteluun ja rakenteisiin sekä luoda uudenlaisia toimintamalleja horisontaalisen oppimisen kautta.

 

Huippuosaamista tarkasteltaessa puhutaan väistämättä myös psyykkisen valmennuksen roolista. Mitä lähemmäs huippua mennään, sitä suurempi on psyykkisten voimavarojen merkitys. Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi kiteytti asian seminaarissa näin: ”ennen ammennettiin sisusta ja perkeleestä, nykyään ollaan tietoisia henkisen valmennuksen tärkeydestä”.  Tietous on lisääntynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi, mutta monen huippuosaajan kokemus on edelleen se, että teknisen suorituksen parantamiseen saa tukea mutta oman pään kanssa jää helposti yksin.

 

Kun puhutaan huippuudesta, ollaan alasta riippumatta melko samanlaisten psyykkisten osa-alueiden äärellä. Oleellista on syvä kiinnostus, uteliaan mielen vaaliminen ja omistautuva tekeminen. Keskittymiskyvyn merkitys nostettiin lähes poikkeuksetta tärkeimmäksi huippuuden ominaisuudeksi. Sinnikkyyttä ja tekemisen paloa tarvitaan, sillä huippuus on jatkuvaa kehittymistä, uusiutumiskykyä ja pitkän jatkumon tulos. Takana on aina kymmenien tuhansien tuntien tehty työ – usein jo ammattilaisuraa aloitettaessa. Tarvitaan sopivassa suhteessa armollisuutta ja itsekuria, epämukavuusalueelle menemistä ja omien rajojen venyttämistä niitä kuitenkaan ylittämättä.

 

Menestystekijöitä analysoidessa itsensä johtamisen taidot ja palautuminen nousevat tärkeään rooliin. Palautumisen merkitys konkretisoitui professori, huippututkija Markku Kulmalan henkilökohtaisessa esimerkissä: professorin oma tuottavuus nelinkertaistui hänen siirryttyään 100-tuntisesta työviikosta 8/8/8-malliin. Nyt intensiivinen työnteko saa kolmanneksen vuorokaudesta, perheelle ja harrastuksille on varattu toinen kolmannes ja unellekin jää riittävästi aikaa.

 

Huipuksi ei tulla yksin, vaan taustalla on aina tiimi, tukijoukot, opettajat ja valmentajat. Rakenteet voivat joko mahdollistaa tai viedä väärään suuntaan. Eriarvoisessa asemassa olemme siinä, minkälaiset lähtökohdat saamme ympärillemme. Tämä herättää kysymyksen: mikä on lopulta lahjakkuuden merkitys ja mikä ympäristön tarjoamien edellytysten aikaansaamaa? Tulevaisuudessa toivoisin näkeväni tukirakenteita, jotka mahdollistaisivat lapsen lahjakkuuden tunnistamista ja tarjoaisivat lähtökohdista riippumatta seuraavaa porrasta silloin, kun oma tekemisen kipinä ja intohimo on olemassa.

 

Huippuudella on merkityksensä myös kansallisen itsetunnon kannalta. Me suomalaiset olemme hyviä analysoimaan epäonnistumisia. Entä onnistumisten analysointi, olemmeko siinä vahvoilla? Jotta voi yltää huippusuoritukseen, tarvitaan rohkeutta ottaa riskejä ja epäonnistua sekä viisautta oppia virheistä. Työelämässä on alettu puhua myötäinnosta, joka on oleellista myös huipputekemisen kannalta. Toisten onnistuminen ei ole itseltä pois, vaan yksilön menestyksen kautta generoituu aina laajempaa menestystä.

 

Mitä tulee psyykkiseen valmennukseen, hiukan karrikoiden nykytilanne Suomessa lienee seuraava: urheilussa ollaan kaikkein pisimmällä, taiteessa on päästy alkuun ja tieteessä ollaan vielä lapsenkengissä. Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann totesi tilaisuudessa meidän jokaisen potentiaalin olevan loputon, jos emme itse aseta sille esteitä. Mielen potentiaali on tosiaan hämmästyttävä, kun sitä lähtee tietoisesti ja asiantuntevasti valjastamaan. Selvää on, että psyykkiselle valmennukselle on vankka tilaus. Tulevaisuudessa toivoisinkin näkeväni psyykkisen valmennuksen vahvassa roolissa, luontevana osana tieteen, taiteen ja urheilun rakenteita.

 

Näin huipulle pääsy ei jäisi ainakaan mielestä kiinni.

 

Marjukka Laurola

Kirjoittaja on Suomen Psykologiliiton psyykkisen valmennuksen työryhmän jäsen


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi