Psykologiliiton asiantuntijablogi

Blogissa vierailee eri psykologian alojen asiantuntijoita, joilla on ajankohtaista sanottavaa.

22.8.2017 15.59

Mollaamisen kulttuuri urheilussa

Päivi Frantsi

Kirjoitin edellisen blogini Lahden MM-kisojen jälkeen maaliskuussa. Kisat olivat tapahtumana onnistuneet ja menestystä tuli. Suomen kansa iloitsi menestyksestä, ja voi olla, että tavallinen kadun tallaajakin tunsi itsensä hiukkasen ryhdikkäämmäksi. Nyt on takana toiset MM-kisat eli yleisurheilun MM-kilpailut Lontoossa. Menestystä ei varsinaisesti tullut, ellei Tero Pitkämäen pistesijaa lasketa sellaiseksi. Keihäässä tietenkin vain mitali ja se kirkkain on meille riittävä.  Kun menestystä ei tullut eikä voida röyhistellä rintaa, niin nyt sitten etsitään syyllisiä tähän yleisurheilun murheeseen.

Päivi Frantsi_Kuva Jyväskylän yliopisto_Tarja Vänskä-Kauhanen
Päivi Frantsi; Kuva: Jyväskylän yliopisto / Tarja Vänskä-Kauhanen

Toimittaja Harri Pirinen oli kirjoituksessaan suomiurheilu.com -verkkosivustolle nostanut terävästi esiin teeman pettyneistä suomalaisista, jotka sohvankulmasta muristen syyttävät suomalaisia urheilijoita turisteiksi. Hän kirjoittaa: ”Osa kansasta on vakaasti sitä mieltä, että urheilijat ovat velvoitettuja tuomaan jotakin Suomelle. Siis koko kansalle – ei itselleen. Ainakin nyt mitaleja, mainetta ja kunniaa sekä valtavan itsetuntobuustin ”Kiitos 1939–44”-paitaan ja leijonakaulakoruun sonnustautuneelle keskivartalolihavalle sohvaperunalle”.

Tätä samaa mollaamista tekevät myös toimittajat. Itse kuuntelin suosikkikanavaani Yle Puhetta kisojen aikaan. Puheen toimittajat päivittelivät sitä, kuinka Tero Pitkämäki kertoi kunnostaan ja tavoitteistaan vaatimattomaan sävyyn. Toimittajat pitivät tätä jotenkin lammasmaisena tapana ilmaista asioita. Tosiasiassa Tero tiesi kuntonsa, hänellä on pitkä kokemus ja kertoi asioista, niin kuin hän itse ne näki siinä tilanteessa. Ihmettelen sitä, mitä toimittajat toivoivat. Olisiko pitänyt hehkuttaa kultakuntoa, vaikka kesän tulokset puhuivat muusta? Itse arvostan urheilijassa kykyä nähdä oma tilanteensa rehellisesti ja myös sitä, että urheilija uskaltaa tuoda ajatuksensa julki. Hatunnosto tästä Terolle! 

Sohvaperunakansa kuvittelee, että urheilija elävät luksuselämää ”meidän rahoillamme” ja ovat sen vuoksi menestyksen kansalle velkaa. Totuus urheilijoista on kuitenkin täysin toinen, sillä Yle Urheilun loppuvuonna 2016 tekemän laajan selvityksen mukaan lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista huippu-urheilijoista elää köyhyysrajaksi määritellyn 1190 euron kuukausiansion alapuolella. Ja kyllä totta on, että suomalainen yhteiskunta tavallaan elättää melko suuren osan näistä urheilijoista, nimittäin aika usein he ”nauttivat” peruspäivärahaa tai opintotukea, ja järjestävät sitten elämänsä miten kuten.

Tämä mollaamiskulttuuri näyttää kukoistavan vahvimmin perinteisissä lajeissa, yleisurheilussa ja hiihdossa. Mietin, onko syynä se, että näissä lajeissa meille on historiassa tullut menestystä.  Kun tästä mennyttä mainetta nostalgisesti muistellaan, niin usein unohtuu se, että maailma on muuttunut. Väki asuu kaupungeissa, eivätkä yleisurheilu tai hiihto ole ainoita mahdollisia urheiluharrastuksia. Lapset ja nuoret valitsevat urheiluharrastuksensa valtavasta määrästä lajeja,  jotka houkuttelevat nuorisoa eri asioilla kuin nämä perinteiset lajita. Ne harrastajamäärät, joiden pohjalta menestys on aikanaan esimerkiksi yleisurheilussa rakennettu, ovat enää muisto vain.  Lisäksi arvokilpailuissa osallistuvien maiden määrä on aivan toinen kuin aikoinaan Paavo Nurmen tai Lasse Virenin aikoihin. Valitettavasti asioiden suhteellistaminen muuttuneessa maailmassa ei kuulu tähän mollaamisdiskurssiin.

En kuitenkaan tarkoita sitä, että urheilua pitäisi tarkastella ilman kritiikkiä. Itse asiassa minua usein ärsyttävät urheilutoimittajien stereotyyppiset, hymistelevät  ja aina samoina toistuvat kysymykset.  Mediassa olisi tilaa mielenkiintoisille tarinoille urheilusta ja urheilijoista, jotka porautuisivat vähän syvemmälle kuin ”miltä nyt tuntuu?”-tyyppiset kysymykset. Urheilu on mielenkiintoinen elämänalue, joka pitää sisällään kaikki inhimillisen elämän ulottuvuudet. Kriittinen tarkastelu on kuitenkin eri asia kuin ihmisten mollaaminen ja vähätteleminen.   

Ne urheilijat, jotka Lontoossa kisasivat, ovat pistäneet kaikkensa likoon päästäkseen sinne ja siellä pärjätäkseen. He edustavat Suomen yleisurheilun kirkkainta kärkeä tällä hetkellä, he ansaitsevat kannustusta ja rohkaisua matkallaan eteenpäin kohti unelmiaan. Lainaan tähän loppuun vielä Harri Piristä, joka kirjoittaa, että unelmien tavoittelu, jos mikä, on tässä Suomi-urheilun nykyisessä olosuhteessa ja vallitsevassa asenneilmastossa rohkeaa ja kunnioitettavaa.

Päivi Frantsi

Kirjoittaja on Psykologiliiton psyykkisen valmennuksen ammatillisen työryhmän jäsen.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi