Psykologiliiton asiantuntijablogi

Blogissa vierailee eri psykologian alojen asiantuntijoita, joilla on ajankohtaista sanottavaa.

4.9.2017 12.38

Niilo Mäestä digiloikkaan

Johanna Haapala

Ammatinvalinnanohjaus 80 vuotta

Minulla oli ilo kokoontua 130 kollegani kanssa 22.–23. elokuuta Säätytalolle juhlimaan ja reflektoimaan sovellusalamme 80-vuotista historiaa ja jännittävää nykytilannetta. Kaksipäiväisessä seminaarissa tarkastelimme ohjaustyön puitteita, työmarkkinoiden murrosta, maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutuksia, digimurrosta ja ohjausalan kansainvälisiä trendejä.

Johanna Haapala_Kuva Saara Salmi
Johanna Haapala_Kuva Saara Salmi


Tunnelmat seminaarissa olivat yhtä aikaa haikeat ja innostuneen jännittyneet. Ainutlaatuinen psykologityön kehittämisen yhteisö, jossa eri hallinnon tasot tekevät rinta rinnan välitöntä yhteistyötä, jää menneisyyteen kasvupalveluiden siirtyessä maakuntien hoidettavaksi 2020. Mutta kuten historia opettaa, ammatinvalinnanohjaus on aiemminkin luontevasti sopeutunut erilaisiin ympäristöihin.

Emeritus, työmarkkinaneuvos Antti Tapaninen esitteli meille ammatinvalinnanohjauksen alkuvaiheita. Niilo Mäki, tuo Jyväskylän suurmies, oli muiden ansioidensa ohessa myös Suomen ensimmäinen ammatinvalintapsykologi. Talvisodan kynnyksellä hän toi Yhdysvalloista modernit ohjausnäkemykset ensimmäiseen Helsingin kaupungin perustamaan alan virkaan. Nämä tuulahdukset liittyivät Bostonissa syntyneeseen parsonsilaiseen ohjausliikkeeseen, joka tarjosi vastauksia teollisen vallankumouksen synnyttämiin tarpeisiin.

Suomessa ammatinvalinnanohjaus oli kehittyvän psykologiatieteen ensimmäisiä sovellusalueita. Kytkös tutkimukseen on ollut vahva myös myöhemmin ohjauksen siirryttyä työhallinnon vastuulle. Ammatinvalinnanohjaus on edistänyt testipsykologiaa, suomalaista testivarantoa sekä persoonallisuuden kokonaisrakennetta koskevaa ajattelua.

Minne psykologinen ohjaus sijoittuu nurkan takana häämöttävien maku-, sote- ja kasvupalvelu-uudistuksen, ammatillisen koulutuksen reformin ja kuntoutuksen kokonaisuudistuksen toteuduttua, on vielä sumun peitossa. Todennäköisesti moneen eri paikkaan ja moneen eri kanavaan. Ehdottomasti myös verkkoon ja palvelualustoille.

Toiveikkaita ja innostaviakin näkymiä toivat meille kansanedustaja, työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov ja työmarkkinaneuvos Teija Felt. Muutoksen aikana itsetutkiskelun, identiteetin ja vahvuuksien miettiminen on tärkeää, minkä seikan kohtaamme jo päivittäisessä asiakastyössä.

Termit ammatinvalinnanohjaus ja uraohjaus eivät enää täysin kuvaa työtämme. Ne sopivat paremmin teollisen vallankumouksen tuomaan selkeän työnjaon ja lineaaristen urakehitysten aikakauteen. Tällä hetkellä työmarkkinoilla on toteutumassa teolliseen vallankumoukseen verrattava murros, jossa työn perusteet määritellään uudelleen. Vanhoja ammatteja kuolee ja uusia syntyy, työelämä sirpaloituu ja ”epätyypillistyy” robotiikan ja digitalisaation myötä. Samaan aikaan myös koulutusrakenne ja ympäröivä palvelujärjestelmä mullistuvat.

Tulevaisuudentutkija Anu Järventausta puhui meille seminaarissa työelämän ”sykeröitymisestä” ja luomastaan käsitteestä ”monityösuhteisuus”. Kummatkin käsitteet puhuttelivat välittömästi meitä asiakasrajapinnassa työskenteleviä. Asiakkaidemme päätöksenteko on entistä monimutkaisempaa. Työelämänkaarensa aikana yksilö joutuu yhä useammin urasuunnittelun ja -valinnan tilanteeseen.

Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että työmme ytimessä on toimiminen yksilöiden työelämäsiirtymien tukena. Näitä työelämäsiirtymiä on useita elinkaaren aikana (peruskoulun/lukion jälkeen, koulutuksen keskeyttämistilanteet, terveys- ja oppimisongelmat, työttömyyden ja työkyvyttömyyden uhka, jatko- ja täydennyskoulutustilanteet).

Psykologisen uraohjauksen ytimessä on transitio, muutos, joka koskee syvältä elämän kokonaisuutta ja identiteettiä. Olemme näiden työelämäsiirtymien asiantuntijoita. Sukkuloimme kasvupalveluiden, sosiaalialan, terveydenhuollon, opetusalan ja kuntoutustahojen kielissä, käsitteissä ja verkostoissa. Teemme integroivaa paikallista verkostotyötä asiakkaiden parhaaksi.

Uraohjauksen psykologi seisoo huikealla näköalapaikalla juuri siinä pisteessä, missä yksilö ja yhteiskunta kohtaavat. Näemme työssämme välittömästi, millaisen ilmaisun yhteiskunnalliset tai työmarkkinoiden muutokset saavat yksilöiden persoonakohtaisina kysymyksinä, haasteina, suunnitelmina ja ratkaisuina.  Seminaarissa tästä integraation näköalapaikasta kertoivat ohjauksen kokeneet asiantuntijat PsL Anita Keskinen, PsT Timo Spangar ja PsT Robert Arnkill.

Kansainvälisistä ohjausalan näkymistä meille kertoivat professori James P. Sampson Floridan yliopistosta ja KT Raimo Vuorinen Jyväskylän yliopistosta. Kansainvälisesti suomalaisilla ei ole mitään hävettävää, sillä arvioiden mukaan Suomen ohjausjärjestelmä on kehittynein ja ammattimaisin Euroopassa (Sultana & Watts 2006). Vaikka psykologinen uraohjaus hajoaisikin tulevaisuudessa maakuntiin ja eri toimijoille, kansainväliset ikkunat on pidettävä jatkossakin auki. Näin teki Niilo Mäki aikoinaan ja loi uutta tavalla, joka on verrattavissa nykyajan menestyneimpiin sarjayrittäjiin. Luova tulevaisuus on avoimena myös 80-vuotiaalle ammatinvalinnanohjaukselle.

Johanna Haapala

Kirjoittaja työskentelee psykologina Hämeen TE-palveluissa.


Lähteet:

Tapaninen, Antti (2012) Sata vuotta psykologista ammatinvalinnanohjausta. Helsinki: Psykologien Kustannus

Tapaninen, Antti (2017) Kokeellisen psykologian alkuvaiheet ja ammatinvalinnanohjaus. Psykologia 2017: 02–03.

Career Guidance in Europe's Public Employment Services Trends and Challenges, R.G. Sultana & A.G. Watts European Commission, Directorate-General for Employment, Social Affairs and Equal Opportunities Unit A3 Manuscript completed in October 2005)


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja