Psykologiliiton asiantuntijablogi

Blogissa vierailee eri psykologian alojen asiantuntijoita, joilla on ajankohtaista sanottavaa.

7.6.2017 10.10

Poliisitoimen luotettavuus, tiedostamattomat asenteet ja psykososiaalisen kuormituksen hallinta

Vesa Talvitie

Long Play -lehden kesäkuun alussa ilmestyneessä artikkelissa kerrotaan poliisien kolmetuhatjäsenisestä Facebook-ryhmästä. Kuvakaappauksien keskusteluja on laajasti luonnehdittu rasistisiksi, mikä on langettanut varjoa poliisikunnan ylle. Luottamus poliisia kohtaan on yhteiskunnan turvallisuuden ja sen oikeudenmukaisuuden kannalta keskeinen kysymys, ja siksi on tärkeä avartaa Long Playn herättämää keskustelua – miten Facebookissa käyty keskustelu liittyy poliisin työn psykososiaaliseen kuormitukseen ja mitä siitä pitäisi ajatella tiedostamattomia asenteita (implicit attitudes) koskevan psykologisen tutkimuksen näkökulmasta?

VesaTalvitie-2-kuvaaja-Timo-Turunen      Vesa Talvitie. Kuva: Timo Turunen

Kun esimerkiksi poliisin (ja muiden turvallisuusalan ammattilaisten), päivystyspoliklinikoiden ja ravintoloiden henkilökunta joutuu työssään kuormittaviin vuorovaikutustilanteisiin, tilanteen toinen osapuoli kuuluu hyvin usein tietynlaiseen, sukupuolen, iän ja etnisen tausta pohjalta määrittyvään ryhmään. Näiden ryhmien ominaispiirteet vaihtelevat ajasta ja yhteiskunnasta riippuen, mutta niitä luonnehtii vähäosaisuus yhteiskunnassa. 

Toistuvien tilanteiden myötä työntekijöille muodostuu väistämättä kielteisiä ennakkoasenteita ongelmatilanteissa osapuolena olevan ryhmän jäseniä kohtaan. Tällaisten työn myötä muodostuneiden (tai työn vahvistamien) ennakkoasenteiden ja rasismin suhdetta on vaikea määrittää. Sitä on kuitenkin hyvin tärkeä pohtia.

Tapaamme pitää syntyperästä ja säädystä riippumatonta ihmisarvon kunnioitusta moraalisena vapaan tahdon kysymyksenä. Tiedostamattomia asenteita koskeva tutkimus on joka tapauksessa osoittanut, että ihmisryhmiä koskevat asenteemme eivät kulje yhtä jalkaa moraalisten periaatteidemme ja tietoisen minäkuvamme kanssa.

Tiedostamattomien asenteiden tutkimuksessa koehenkilöille kerrrotaan tai näytetään tarinoita tai tapahtumia, ja heidän tehtävänään on arvioida tarinan keskiössä olevan henkilöä, esimerkiksi tämän toiminnan taitavuutta tai moraalista hyväksyttävyyttä. Tarinasta luodaan useita versioita henkilön ikää, sukupuolta ja etnistä viiteryhmää vaihdellen. Henkilöiden ominaisuudet voidaan myös esittää niin lyhyen aikaa, etteivät koehenkilöt tietoisesti tunnista niitä (ns. priming).

Tutkimusten tuloksia voi hyvin yleistetysti ja karkeasti tiivistää niin, että vaikka koehenkilöt pitäisivät itseään ennakkoluulottomina, he pitävät oman viiteryhmänsä ihmisiä muita luotettavampina ja pätevämpinä, ja vastaavasti vieraan viiteryhmän ihmisiin liitetään helposti kielteisiä ihmisiä. On tärkeää huomata, että tämä pätee myös itseään suvaitsevina pitämiin ihmisiin.

Kaikilla on siis ennakkoluuloja niitä ihmisryhmiä kohtaan, joiden suhteen on kielteisiä kokemuksia tai joita kotipaikkakunnalla ja omassa sosiaalisessa kuplassa tavataan pitää syyllisenä elämän epäkohtiin. Olemme vastuussa puheistamme ja teoistamme, mutta mielen sisältöjen ja (tiedostamattomien) asenteiden suhteen kenenkään ei pitäisi olla heittämässä ensimmäistä kiveä.

Long Playn artikkelin nostattama keskustelu liittyy myös työpaikkahuumoriin sitä kautta, että kuvakaappauksissa oli etniseen ryhmään kohdistuvia vitsejä. Työyhteisön sisäistä huumoria tavataan ylipäätään pitää asiana, joka luo hyvää työskentelyilmapiiriä ja auttaa jaksamaan työssä. Tätä ei sinänsä pidä epäillä, vaikka huumori voi olla myös paitsi rasismin, myös työpaikkakiusaamisen naamio.

Kun työtehtävissä kohdataan kuolemaa, väkivaltaa, ratkaisemattomia ristiriitoja, eettisiä ongelmia sekä loukkaavaa kielenkäyttöä, kyse on psykososiaalisesta kuormituksesta. Tällaisessa tilanteessa huumori voi auttaa kielellistämään ja jakamaan työyhteisön kesken absurdeja, inhimillisesti kohtuuttomia tilanteita. ”Mitä raskaampi työ, sitä raskaampi huumori”, tavataan sanoa.

Paitsi poliisin, myös kauppojen, ravintoloiden, oikeusistuimien ja päivystyspoliklinikoiden sosiaalitiloissa käydään keskusteluja, jotka eivät kestä laajempaa huomiota. Luultavasti myös puoluehallitusten, seurakuntien, ministeriöiden ja tutkijaryhmien sisäisissä tilaisuuksissa on kuultu epäkorrektia huumoria. Työpaikan ja ammattikunnan sisäinen, suljettujen ovien takana harjoitettu karkea huumori voi olla paitsi kuormituksen hallintaa, myös kyynistymistä, joka on työuupumuksen merkki. Raja ”hyvän” kuormituksenhallintahuumorin ja ”pahan”, ammatillisuutta rapauttavan burn out -huumorin välillä ei aina ole lainkaan ilmeinen.

Huumorin vuotaminen työpaikan ja ammattikunnan ulkopuolelle voi vaurioittaa ammattikunnan tai työpaikan uskottavuutta. Tämä riski realisoitui poliisien Facebook-ryhmän kohdalla. Sosiaalista mediaa, suljettua Facebook-ryhmääkään, ei voi pitää työpaikan suljettuna takahuoneena.

Long Playn artikkelin esiin nostama Facebook-keskustelu virittää yllä esitetyn pohjalta kaksi yhteiskunnallisesti merkittävää kysymystä. Ensinnäkin, kuinka ammatille luonteenomaista psyko-sosiaalista kuormitusta kestäviä ihmisiä saadaan hakeutumaan poliiseiksi, ja kuinka heidät onnistutaan poimimaan hakijoista. Kuormitusta huonosti hallitsevan poliisin on vaikea viihtyä ja menestyä työssään. Toiseksi, kuinka luoda poliisitoimeen rakenteet, jotka parhaalla mahdollisella tavalla edesauttavat vuorovaikutuskuormituksen hallintaa. Kuormituksen hyvä hallinta on keskeisessä asemassa niin työntekijöiden (työ)hyvinvoinnin kuin yhteiskunnalle keskeisen poliisitoimen luottamuksen kannalta.

Vesa Talvitie
PsT, työterveyspsykologi

Korjauksia 5.6.2017 klo 20.37: 
Tekstin poisto: Talvitie ei ole enää Suomen Psykologiliiton työterveyspsykologien ammatillisen työryhmän puheenjohtaja.
Yksikkömuodon korjaus monikkoon: Kuvakaappauksissa oli etniseen ryhmään kohdistuvia vitsejä eikä kohdistuva vitsi, kuten tekstissä alun perin mainittiin.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja