Psykologiliiton asiantuntijablogi

Blogissa vierailee eri psykologian alojen asiantuntijoita, joilla on ajankohtaista sanottavaa.

20.9.2017 12.13

Sanoista tekoihin, läsnäolosta liikkeeseen

Kalle Partanen

Psyykkisessä valmennuksessa käsitellään usein valmennettavan identiteettiä, hänelle tärkeitä asioita, tunteita ja ajatuksia. Autamme ymmärtämään, miksi me ihmiset joskus teemme asioita, jotka varsinkin pitkällä aikavälillä vahingoittavat itseämme ja uraamme, ja jätämme tekemättä asioita, jotka olisivat meille tärkeitä. Tulemme tietoiseksi usein tiedostamattomasta välttämiskäyttäytymisestämme ja saamme mahdollisuuden tehdä itselle mielekkäitä valintoja.

Kalle Partanen_Kuva Jaakko Stenros_250_väri
Kalle Partanen; Kuva: Jaakko Stenros


On toki tärkeää tulla tietoiseksi omista mahdollisuuksista tehdä valintoja, oppia läsnäolon taitoja ja kykyä pysähtyä huomaamaan omat kehon ja mielen reaktiot. Loppujen lopuksi valmennuksen keskeisin tavoite on kuitenkin vaikuttaa siihen, mitä ihminen tekee, sillä vasta teot muokkaavat maailmaamme ja arkeamme. Päivittäinen tietoisuustaitotuokiokin on toki teko. Ongelmallista se voi olla silloin, jos sen avulla vältetään tekemästä jotain, mikä tuntuu epämukavalta mutta olisi meille tärkeää. Varsin pienet teot ja valinnat arjessa voivat vaikuttaa elämäämme suuresti. Joskus tarvitsemme aikaa ja pysähtymistä, jolloin tietoisuustaitotuokiot voivat olla tarpeen. Joskus taas tarvitsemme läheisten ihmissuhteiden tuomaa lämpöä ja yhteyden kokemusta.

Haasteena valmennettavillani on usein se, että he asettavat itselleen kohtuuttomia ja vaativia tavoitteita. Tavoitteet ovat myös usein ajallisesti varsin kaukana ja epämääräisesti muotoiltuja. On vaikeaa nähdä, mitä pientä konkreettista voisin tehdä tänään tai huomenna. 

Käytännössä olen huomannut, että erityisen vaikeaa meille on pysähtyä huomaamaan omaan hyvinvointiimme vaikuttavia tekoja ja laittaa niitä tärkeysjärjestyksessä korkealle. Myötätuntoisuus itseä kohtaan on monelle jopa pelottavaa. Koemme usein häpeää, kun emme suoriudu tavoitteistamme niin kuin kuvittelemme, että meidän pitäisi. Usein nopein tie ulos häpeästä on vaativuus ja ankaruus itseä kohtaan, joka äärimmilleen vietynä voi olla viiltelyä tai itsemurhan suunnittelua. Viha tuntuu lyhyellä aikajänteellä hyvältä. Varsinkin, kun sitä vertaa häpeän mukanaan tuomaan kivuliaaseen lamaannukseen. Väkivalta itseä kohtaan on houkutteleva ja äärimmäisen palkitseva pikavippi. Pääsemme häpeän kuristavasta ja karmaisevasta otteesta vihan voimin hetkeksi ylös. Ongelmana on se, että potkimme maahan samalla itseämme ja kehä alkaa taas alusta. Aikansa potkittuna oltuamme ylös pääseminen voi olla todella vaikeaa. 

Jotta jaksaisimme harjoitella ja pyrkiä kohti hyvää tasoa vaikkapa soittamisessa, meidän täytyy pitää huolta myös palautumisestamme. Erityisesti, jos pyrimme pitkään ja menestyksekkääseen uraan taiteilijana tai urheilijana. Jotkut oivaltavat tämän luonnostaan, mutta toisille oman itsen hoivaaminen tuntuu äärimmäisen hankalalta, jopa toissijaiselta hankkeelta. Osin syistä, joita yllä on kuvattu. 

Valmentajana autan asiakkaitani miettimään konkreettisesti arkeaan ja sitä, mistä se koostuu. Kalenterin täyttäminen aloitetaan palautumishetkien kirjaamisella, ei harjoituksien ja töiden listaamisella. Aikaan ja paikkaan sidotut asiat kalenterista jo usein valmiiksi löytyvätkin. Mietimme, milloin voisin tavata ystävää tai käydä kävelyllä luonnossa. Milloin voisin lukea jotain hömppää tai pelata kivaa peliä? Jokainen määrittelee itse, mitä kaipaa palautuakseen. Joskus täytyy opetella palautumisen ja itsestä huolehtimisen taitoa. Vastassa on myös vahvat uskomukset ja tuntemukset siitä, että en voi vaan "levätä laakereillani" vaan pitäisi tehdä AINA jotain hyödyllistä. Alussa rohkaisen vain lusimaan nuo ikävät tuntemukset, sillä kiirastulen jälkeen on luvassa mielekkäämpi ja tuotteliaampi arki. 

Usein ajattelemme, että sitten lomalla lataamme akkumme, jotta jaksamme vuoden työt. Mutta eihän meissä ole mitään akkuja, joita voisi vuodeksi ladata! Tarvitsemme palautumista koko ajan arjessamme. Mitä haastavampia asioita kohtaamme, sitä enemmän palautumiseen menee aikaa. Valmentajan rooli on usein muistuttaa tästä ja auttaa konkreettisten keinojen suunnittelussa. Mitä teen, milloin teen ja missä teen? Kenen kanssa?

Taitelijalla ei useinkaan ole varsinaista työpäivää ja esimies tuijottaa peilistä takaisin, usein varsin tiukka ilme kasvoillaan. Esimiehen tehtäviin kuuluu työvuorojen laadinta sekä mielekkäiden tavoitteiden asettaminen. Kannustaminen ja rohkaisu ovat myös esimiehen tehtäviä. Itsensä johtaminen on vaikeaa, ja siihen moni kaipaakin valmentajan apua. Valmentajana tavoitteeni on tehdä itsestäni mahdollisimman tarpeeton. Opetamme valmennettavaa kalastamaan itse. Työn ja mielekkään arjen suunnittelusta tulee parhaimmillaan osa arkirutiineja. Mielekkäät teot muokkaavat maailmastammekin mielekkäämmän.

Kalle Partanen

Kirjoittaja on Taideyliopiston yhteysopintopsykologi, psykoterapeutti ja Psykologiliiton psyykkisen valmennuksen ammatillisen työryhmän jäsen.



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi