Psykologiliiton asiantuntijablogi

Blogissa vierailee eri psykologian alojen asiantuntijoita, joilla on ajankohtaista sanottavaa.

15.5.2017 11.16

Soitto soimaan ja peli kulkemaan – minkälaisella johtamisella?

Satu Kaski

Suomen Psykologiliiton psyykkisen valmennuksen työryhmän toukokuun alussa järjestämässä kevätseminaarissa käsiteltiin urheilijoiden ja taiteilijoiden henkistä valmentautumista eri suunnilta. Jäin miettimään jalkapallovalmentaja Marianne Miettisen esityksen jälkeen kapellimestarin vertaamista urheiluvalmentajaan. 
kaski satu 221113 Jonne Renvall 01 mv_kuva blogiin
Satu Kaski. Kuva: Jonne Renvall

Vaikutuksen teki Leonard Bernsteinin video, jossa hän johti orkesteria käyttämättä käsiä (löytyy YouTubesta). Hän osoitti olevansa läsnä ilmeillä, kallistellen päätä ja odottaen kuulevansa soittoon uusia avauksia, luottaen, että orkesteri tietää, mitä tekee. Pieni videonpätkä ei kerro tietenkään koko totuutta hänen tavastaan johtaa ja valmentaa orkesteria. Silti se pysäytti ja sai miettimään, mikä on valmentamisessa ja johtamisessa ylipäätään ydinasia.

Miten onnistua saamaan orkesteri näyttämään ja kuulostamaan samalta? Miten auttaa toista tavoittamaan ja saavuttamaan jotain sellaista, missä ei olla vielä edes oltu? Miten tehdä se niin, että itse on valmentajana ikään kuin tarpeeton? Urheilun ja taiteen alalla toimivan psykologin työssä tämä teema on läsnä varsin usein: Miten luoda muutoksen mahdollisuus, vaikka musiikki, joka soi, olisi itselle hepreaa?

Psykologin työssä johtaminen on etupäässä takana johtamista ja kysymyksillä johtamista. Tämän alan ammattilaiselle se on lähestulkoon luontaista: olla kiinnostunut toisen motiiveista, tarpeista, toiveista ja odotuksista, vaikka kartta, jolla liikutaan, olisi itselle outo ja vieras. Auttaa, tukea, luoda uskoa ja kulkea rinnalla, asiakkaan luomassa maastossa.

Kun mietin orkesterinjohtajia tai tämän ajan urheiluvalmentajia, tuntuu, että heiltä vaaditaan paljon. Enää ei riitä, että tietää lajista jotain tai tietää, miten haluaa sinfonian soivan. Esimerkiksi valmentajan tulee olla vuorovaikutustaidoiltaan todella hyvä. Hänen tulee osata osallistuttaa urheilijat, osoittaa välittämistä, antaa riittävästi tilaa jokaiselle ja auttaa oivaltamaan itsestä urheilijana uutta. Urheilussa puhutaankin aktiivisesta oppimisesta ja sellaisen kulttuurin rakentamisesta. Tällaisten kovien vaateiden kääntöpuolena on riski väsyä, kun huomaa, etteivät taidot eikä aika riitä kaikkeen.

Hyvä johtaminen edellyttää taitoa joustavasti liikkua lähelle ja kauas johdettavista. Toisin sanoen valmentajan tulee osata aika ajoin astua sivuun ja antaa urheilijoiden itse oivaltaa ja löytää omat ratkaisunsa. Toisaalta väärin ajoitettu sivuun astuminen voi lamaannuttaa ja saada aikaan isoja säröjä. Tällöin rytmi katoaa. Valmentajan, kuten kapellimestarinkin, tulee tunnistaa hetki, jolloin urheilija tai orkesteri tarvitsee rytmin. Johtajan, joka auttaa eteenpäin.

Hyvään johtamiseen kuuluu myös taito tehdä asioita näkyväksi. Tämä voi tapahtua monin eri tavoin: elein, ilmein, kosketuksin, toiminnalla tai sanoin. Sanoilla johtaminen on oma taiteenlajinsa. Siinä valmentaja tai orkesterinjohtaja joutuu miettimään, mihin puuttuu, miten puuttuu ja milloin puuttuu. Onnistumista tukevien asioiden näkyväksi tekeminen etupäässä vahvistaa ihmistä. Oma oivallus jää paremmin mieleen kuin toisen neuvo. Hyvään johtamiseen kuuluu niin kutsuttu valmentava ote, toisin sanoen kysymyksillä johtaminen. ”Syötä nopeammin.” ei avaa väyliä oppia uutta samalla tavalla kuin kysymys ”Miten saat pelin siirrettyä keskikentälle tuossa tilanteessa?” tai ”Mitä eri tapoja sinulla on saada pallo mahdollisimman nopeasti hyökkäysalueelle?”. Toisaalta monet valmentajat esimerkiksi kokevat, että keskusteluille ei ole aikaa. Valmennustapahtumassa tulee tehdä asioita, ei keskustella. Tuskin suoritukset paranevat, jos jokainen harjoitus käytetään keskustelulle.

Itse uskon, että peli kulkee ja soitto soi, kun johtaminen on riittävän hyvää. Hyvät johtajat pysyvät hyvinä, kun he pääsevät uusiutumaan ja lataamaan akkuja. Siinä esimerkiksi psykologi voi olla hyvä apu. Valmentajan tai kapellimestarin ei kuitenkaan tarvitse itse olla psykologi. Riittää, kun hän aidosti omana itsenään haluaa auttaa toista eteenpäin ja luoda jotain uutta. Hyvä johtaminen ei vaadi ajan pois ottamista itse asialta – eli harjoittelulta. Ehkä yksi hyvä muistisääntö riittää: Keskustelu vie aikaa, kysymysten esittäminen ei.

Satu Kaski

PsT, urheilupsykologi (sert.), Suomen Psykologiliiton psyykkisen valmennuksen työryhmän puheenjohtaja


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi