Psykologiliiton asiantuntijablogi

Blogissa vierailee eri psykologian alojen asiantuntijoita, joilla on ajankohtaista sanottavaa.

18.12.2015 9.20

Valkoinen raivo – psykologin haaste

Antti Suvanto

Elokuvaohjaaja Arto Halosen filmi Valkoinen raivo on dokumentti koulukiusaamisen aiheuttamista tunnekomplekseista, fantasioista ja kostoajatuksista. Koulupsykologin myötävaikutuksesta filmin päähenkilö päätyi psykiatrille ja pitkäkestoiseen psykoterapiaan; aiottu massamurha ei realisoitunut. Ammattiväen näkökulmasta keskeisenä ilmentyy – koskettavan ihmiskohtalon lisäksi – elokuvan psykologinen tematiikka, joka ansaitsee lähempää tarkastelua. 
Valkoinen-raivo-kuvaaja-Vilja-Keskimäki-&-elokuvan-työryhmä-2
Kuva: Vilja Keskimäki/elokuvan työryhmä ”Aavikon lakien mukaan uhrien veri pitää pestä pois murhaajien verellä.” ― Killer Elite

Tarina lyhyesti: Suomen Kuvalehden toimittaja Katri Merikallion todenperäinen juttu Laurista ja ”valkoisesta raivosta” (2008) innoitti Arto Halosta toteuttamaan visionsa draamallisena dokumenttina. Lauri, kyvykäs ja varhaiskypsä koululainen, menetti nuorena isänsä, ja joutui järjestelmällisen koulukiusaamisen uhriksi. Kykenemättömänä puolustautumaan hän pettyi myös aikuisten maailmaan – yksinhuoltajaäiti ei saanut ympäristöltä tukea. Poika suuntasi raivokkaat tunteensa sisäänpäin; käyttäytyi normaalisti, mutta suunnitteli kostoa. Hän myös valmistautui massamurhiin hankkimalla aseita ja harjoittelemalla niillä; kiusattu ihminen kohotti mielessään itsensä eliittiin, tappajien ”valiojoukkoon.”

Halosen elokuva antaa uutta näkökulmaa tunteiden tarkasteluun jo raivon käsitteen itsensä vuoksi. Liitetäänhän valkoinen jo värisymbolina mm. viattomuuteen ja puhtauteen. Myös koulunkäynnin turvallisuuden ja psykoterapian näkökulmista ”valkoinen raivo” on psykologinen haaste.

Vihan olemus kätkettynä

Termi ”valkoinen raivo” sisältää symboliikkaa ja ylittää länsimaiset tunnemääritelmät. Ammattisanana se on vielä vakiintumaton. ”Musta raivo” edustanee tutumpaa tunneliikettä: kiivastuminen, suuttuminen, huuto ja purkaus ulospäin – ja raivon asteella tuhovimmainen aggressio.

”Valkoisessa raivossa” kuvautuu itämainen ajattelu, erityisesti zen-filosofia ja japanilaiset kamppailulajit. Epäsuorasti tähän viitataan filmissä. Zen korostaa mietiskelyä ja pyrkii levittämään sen arkielämään, eli jokainen teko on keskittynyttä ja tietoista zeniä. Itämaisille filosofioille tyypillisesti zen rakentuu paradokseille.

Kōan on lyhyt tarina tai toteamus, jota käytetään zenissä synnyttämään oppilaalle epäilyksen mieli. Usein kōan on paradoksaalinen, näennäisen järjenvastainen kysymys. Loogis-dualistisen ajattelun rajallisuus paljastuu ja tämä auttaa yksilöä irrottautumaan takertumisestaan ajatteluun.

On turhaa edes yrittää rationaalisesti ratkaista paradokseja ”oikein”. Kōanin ratkaisu ei liioin tarkoita harjoituksen päättymistä. Laurinkin osalta valaistuminen merkitsi mallin siirtämistä ”käytäntöön” – massamurhan valmistelulla. Psykopatologisessa tilassa rakentava tendenssi puuttuu, revanssihenki samentaa ongelmanratkaisun.

Itämaiset kamppailulajit korostavat itsehillintää ja mielen vaimentamista (tästä lisää esimerkiksi filosofi Timo Klemolan kirjoituksissa; Klemolalla on mm. karaten mustan vyön haltija). On pysyttävä tyynenä, suljettava tunteet – kuten suuttuminen – pois tietoisuudesta. Vihastunut ihminen on taistelu- tai kilpailutilanteessa altis virheille. 

Ehkä ”valkoisen raivon” käsitekin hahmottuu tähän tapaan. Laurin itsehillintä muistuttaa japanilaista itsekaraisua, henkistä itsensä kovettamista ja zen -tyylistä valaistumiseen pyrkimystä. Asearsenaaliin lukeutui mm. samurai-miekkoja. Lauri on itse mukana filmissä kertojana, inkognito.

Ammattikunnan haaste

Lauri on itse muotoillut teoriaa "valkoisesta raivosta". Sen mukaan on olemassa ihmisiä, joiden mieli on esimerkiksi koulukiusaamisen tai lapsuudessa koetun trauman seurauksena kuormitettuna kylmällä raivolla ja kostonhalulla.

Suuttumisen kielto johtaa kuitenkin uuteen paradoksiin: uhrilta itseltään katkeaa kontakti koko tunnemaailmaansa, jolloin persoonan kehitys vinoutuu. Äärimmillään tendenssi voi johtaa väkivaltaisiin tekoihin, mutta kiusaamisen uhri itse kärsii kostonhalustaan, vaikkei toteuttaisikaan aikeitaan.

Koulukiusaaminen voi sisältää hyvin monitasoista toimintaa, aina vaarattoman tuntuisesta kiusoittelusta raakaan sortoon asti. Laurin kokemusmaailma sisälsi näitä kaikkia ja myös höykytystä, rääkkäystä ja kidutustakin. Jo lievimmissä muodoissaan (kuten vähättely) kiusaaminen voi traumatisoida uhria.

Koettu vääryys tekee eheytymisen vaikeaksi, kuten Halosen filmi tähdentää. Väärän kohtelun uhri voi kantaa mielessä vihaa sisällään vuosikausia, jopa eliniän; mielen muodosteena koston ajatus saattaa nousta tietoiseksi vasta aikuisiällä. Kosto ei kuitenkaan ole aina hyvityksen hakua ja se voi ilmentyä myös itsetuhoisuutena.

Valkoinen raivo puhuttelee avoimuudellaan muitakin kuin koulupsykologeja. Kiusaamisen seuraukset luonnollisesti voivat olla hyvin moninaisia (masennusta, sosiaalisia ongelmia, alisuoriutumista jne.), mutta filmi tuo tärkeän lisäaspektin asiasta käytävään keskusteluun ja tunnediskurssiin yleensä.

* * * * *

”Valkoinen raivo” on mielestäni käsitteenä perusteltu. Sitä on varmasti täsmennettävä, mutta ilman massamurha-aikeitakin se on tärkeä tutkimuskohde. Inhimillinen tunneulottuvuus on tärkeä osa työkenttäämme, ja tässä avautuu yksi näkökulma.

Mielestäni jokaisen psykologin on hyvä katsoa Halosen filmi, samoin alan opiskelijan. Filmissä ilmentyy ”kiusaamisen” lukuisia aste-eroja, joihin ammattilaisten on syytä tarttua. Laurin osalta negatiivinen tendenssi jatkui armeijassakin ja myöhemmin yliopisto-opintojen yhteydessä.

Miten valkoinen raivo tunnistetaan ja miten se kuuluu diagnostisoida ja hoitaa? Halonen erittelee ”mustan” (ekstrovertin) ja ”valkoisen” (introvertin) raivon piirteitä; valkoinen on vaarallisempi, koska havaittava käytös ei anna viitteitä sisäisestä hehkusta. Introvertti raivo on otettava vakavasti, vaikka se ei oikein sovikaan nykyiseen käsitteistöömme. Keskustelua tästä on syytä jatkaa.

Laurin mielestä valkoisesta raivosta ei voi parantua. Uhrille se on kirous, jonka kanssa on vain opittava elämään, ja psyykkinen kuntoutus edistää adaptaatiota. Ammattiapu, kuntoutus ja vertaistuki auttavat löytämään väylän terveeseen elämäntapaan ja ihmisarvoiseen elämään.

Kunnianhimoinen elokuvahanke on hyvin ammattitaitoisesti toteutettu, se ei syyllistä, hae sensaatiota eikä pyri nostamaan moraalista paatosta. Taitava leikkaus, vaihtelevat kamera-ajot ja epätavalliset kuvakulmat tekevät filmistä myös draamallisesti tenhoavan.

“Science has not yet taught us if madness is or is not the sublimity of the intelligence.”
― Edgar Allan Poe 

Antti Suvanto
Kirjoittaja on psykologi, psykoterapeutti ja tietokirjailija sekä Psykologiliiton työ- ja organisaatiopsykologian työryhmän jäsen.

Antti-Suvanto-kuva-Emil-Korhonen-mv-205
Antti Suvanto. Kuva: Emil Korhonen (muokattu)

LISÄÄ TIETOA

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/vuoden-puhuttelevin-dokumenttielokuva-valkoinen-raivo-tulossa-elokuvateattereihin
Traileri: http://www.valkoinenraivo.fi/ 
Suomen Kuvalehden artikkeli: http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/katso-valkoinen-raivo-elokuvan-traileri-sk-julkaisee-ensimmaisena/

Valkoinen raivo, dokumentti ‧ 1 t 13 min
Ohjaus ja käsikirjoitus: Arto Halonen
Tuotantoyhtiö: Art Films production Oy
Jakelu ja markkinointi: VLMedia Oy
Yhteistyössä: Suomen Mielenterveysseura ja Koulukino ry 

LÄHTEITÄ

Timo Klemola, toim. Portiton portti ja muita zen-tekstejä.. (Tampere 1991)
Edward de Bono, Uusi tapa ajatella (WSOY 1973, ISBN 9510056790). 
Filmi: Killer elite, ohjaus Gary McKendry, http://www.imdb.com/title/tt1448755/



Palaa otsikoihin | 3 Kommenttia | Kommentoi

18.12.2015 17.30
Valkoinen
zeniäkö
Kiitos ansiokkaasa kijoituksesta mekkitävästä elokuvasa. Tuo zen ja buddhalaisuus yhteys ei avaudu; miten tyyneyden ja keskinäisriipuvudenkokemusten etsintä liittyy elokuvan tarinaan?
26.7.2016 10.02
Työraivo
Peiliinkin voisi katsoa
Tässä toisten auttamisen, "hyvän" tekemisen ja maailman parantamisen ohella olisi hyvä välillä tsekata omaa tilaakin ihan ammattikunnan tasolla. Emme ole immuuneja väärinkohtelulle, nöyryytykselle, vähättelylle yms., mitä työelämä on väärällään (lähtien meidän asemasta ja palkasta), eikä meillä ole ylivoimaisia resursseja käsitellä tällaisia tapahtumia. Miten siis se "tavallinen, kiltti psykologi" (muistaakseni erään raportin otsikko) selviää tai reagoi jos tai kun joutuu tällaisen nokkimisen kohteeksi? Mustaa vihaa tai raivoa se ei ole, eikä psykologi "saa" käyttäytyä niin, koska on "psykologi". Menee siis valkoiselle puolelle, mutta ilman luontevaa purkautumistietä, koska on "psykologi". Niinpä psykologia voi frustruoida loputtomiin, mikä on organisaatioissa mennyt hyvin perille. Mutta mihin menee se turhautuminen ja raivo, säilötäänkö se vain ja otetaan ammattiin kuuluvana luonnollisena asiana? Ja keskustelu on sitten yhtä valittamista ilman suuntaa, kun kollegat tapaavat. Näinkö - vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen?
19.11.2016 15.19
Selviytyjä
Kiusaajat myös ammattiauttajalle
Pysäyttävä. Kiitos. Toivottavasti mahdollisimman moni näkee ja ymmärtää mitä pitkäaikainen systemaattinen kiusaaminen voi aiheuttaa. Olen myös ihmetellyt miksi ei kiusaajia viedä ammattiauttajalle, ei ole normaalia kiusata!