Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


12.2.2018 16.17

Kisra vai koisa?

Vesa Nevalainen

Toteuttavatko kissat niitä asioita, jotka kiellämme itseltämme?
Vesa Nevalainen_Mauri Helenius_rajattu
Kuva: Mauri Helenius

 Huomasin ilokseni, että presidenttiehdokkailta oli kysytty myös lempieläimiä. Kahdeksasta suosikikseen valitsi koiran peräti kolme kandidaattia, ja kissaa suosi vain Pekka Haavisto. Tämä vastaa aika hyvin ihmiskunnan kokonaiskuvaa, sillä suuri enemmistö ihmisistä on koiraihmisiä. Vuff sille!

Asiaa on toki myös tutkittu, ja tutkimuksen täytyy olla totta, koska löysin sen iltapäivälehden nettisivuilta. Sen mukaan kissaihmiset ovat koiraihmisiä älykkäämpiä ja myös neuroottisempia. Jos uskomme tiettyjä psykodynaamisia ajattelijoita niin eihän tuo niin paha ole olla neuroottinen, koska muut ihmisen olomuodot ovat huomattavasti sairaampia.

 Oma kliininen havaintoni sanoo, että kissaihmiset vastustavat normeja ja koiraihmiset haluavat noudattaa sääntöjä. Ihan loogista tämäkin.

 Se, mikä on ihan epäloogista on se, että ihmiset tykkäävät katsoa kissavideoita, mutta eivät juurikaan koiravideoita. Mitä ihmettä? Ainoa joka persupeja ja supersuvakkeja yhdistää on moukuajat hassuttelemassa erinäisissä tilanteissa.

 Haluavatko ihmiset sittenkin olla villejä, tottelemattomia, ajoittain sekoilevia ja itsepäisiä?  Pitääkö meidän hankkiutua humalaan, ennen kuin uskallamme paljastaa kissapuolen itsestämme? Toteuttavatko kissat niitä asioita, jotka kiellämme itseltämme? Olemmeko sittenkin lähempänä kissoja kuin koiria?

 Armeijan, palokunnan tai vaikka ensiavun toiminnassa painottuu koiramaisuus. On toimittava nopeasti, on toteltava ja toimittava ahkerasti yhdessä. Mutta miten lienee psykologityössä? Psykoanalyysissa kaikki ajatukset ovat hyväksyttyjä ja aikaa on mielin määrin. Kuulostaa kissanpäiviltä Freudin sohvalla. Toisaalta ainakin kognitiivista käyttäytymisterapiaa mollataan selän takana koirakouluksi. Onhan se tarkoin ohjelmoitua ja pohjautuu ehdollistamiseen. Ei liene sattumaa, että Pavlov käytti koehenkilöinään juuri koiria eikä kissoja.

 Mindfullnesiin pohjautuvat metodit ovat muotia. Minusta tuntuu, että siihen kuuluva omistautuminen, hyväksyminen, rentoutuminen ovat sellaisia asioita, jotka sujuvat kissoilta ihan luonnostaan. Kissat hallitsevat läsnäolon tässä ja nyt. Miau!

 Aika tasan tuntuu menevän psykologinen toiminta kissojen ja koirien välillä. Mutta kummanlaista lopputulosta halutaan, milloin hoito on onnistunut? Onko tavoitteena kiltisti hymyilevä, tottelevainen kansalainen, joka tuo pyynnöstä tohvelit ja heiluttaa vielä häntää päälle? Vai onko terve ihminen se, joka osaa nauttia elämästään ja leikkiä saaliilla ennen sen hotkaisemista? Tähän en halua enkä uskalla vastata.

 Entä jos tarvitseekin itse terapiaa? Auttaisiko iloisena vasten pomppiva koira vai velton suloinen karvakasa? Teistä en tiedä, mutta itse taitaisin mennä tapaamaan lempeäsilmäistä alpakkaa.

 Vesa Nevalainen


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi