Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


6.2.2014 13.55

Kiusaaja on ilkeä paskiainen

Näköjään on tutkittu päiväkotilapsia ja päädytty siihen, että kiusaajalla on huonot sosiaaliset taidot ja sen vuoksi hän törttöilee lapsiryhmässä. Varmasti ihan kiva tutkimus, mutta eihän tuollainen norsu posliinikaupassa ole mikään kiusaaja. Kiusaaja kyllä tietää, mitä tekee. Hän on ilkeä paskiainen, jonka sosiaalisissa taidoissa ei ole mitään vikaa. Hänen sydämessään on vikaa. Tai psykologisemmin sanottuna, hänen empatiakyvyssään mättää pahasti.

Kiusaaja tuntee uhrinsa melkein paremmin kuin tämä itse. Kiusaaja iskee siihen, missä sattuu kipeimmin, ja jatkaa repimistä rautakoukuillaan siihen asti, kunnes kuolema, poliisi tai terävä opettaja heidät erottavat. Kiusaaja vähät välittää toisen tuskasta tai armon antamisesta. Ne ovat hänelle pelkkä heikkouden merkki.

Kiusaaja ei todellakaan ole sosiaalisesti taitamaton. Hän pystyy lukemaan toista kuin avointa kirjaa: tunnistaa tämän pienimmistäkin eleistä ja ilmeistä, mitä tämä ajattelee, ja ennen kaikkea, mitä tämä pelkää. Kiusaaja osaa myös lähes aina puolustautua, selittää kiinni jäätyään ihan uskottavan tuntuisesti, miksi hän on mukamas aivan viaton. Kiusattu alkaa epäillä olevansa tulossa hulluksi. Kiusaamiseen puuttunut aikuinen alkaa epäillä olevansa tulossa hulluksi, kun noin hurmaavaa ihmisen alkua pahaksi epäili. Kiusaajan sosiaaliset taidot ovat niin hyvät, että jos hänellä olisi sydän, hänestä tulisi loistava psykologi.

Kiusaaja on elävä muistutus siitä, että positiivinen, ihmisen vahvuuksia ja kykyjä painottava psykologia ei sovellu kaikkeen. Osa meistä vaan kerta kaikkiaan on pahoja. On aivan turhaa ja kiusattua kohtaan loukkaavaa etsiä kiusaajan taustalta selityksiä esimerkiksi rikkonaisista perhesuhteista tai hankalasta isäsuhteesta tai varhaisen vuorovaikutuksen häiriöistä. Niitä voi löytyä tai olla löytymättä. Se ei ole tärkeää. Tärkeää on se, että tyyppi ei kerta kaikkiaan tunne sääliä toista ihmistä kohtaan.

Kiusaaminen on jatkuvaa henkistä raiskaamista, eikä kukaan kiusattu selviä siitä vammoitta. Kiusattu ei tule menestymään elämässään yhtä hyvin kuin hän olisi menestynyt ilman kiusaamista. Hän saa huonomman työpaikan ja huonomman elämänkumppanin. Hän masentuu todennäköisemmin kuin ilman kiusatuksi joutumista. Hän pitää kauneimmat ja herkimmät puolensa piilossa.

Hän menee kadun toiselle puolelle aina nähdessään suureen ääneen puhuvia ihmisiä. Hän ei sano kokouksissa mielipiteitään, vaikka ne voisivat olla parhaat. Hänet on puoliksi tapettu.

Kiusaaja saattaa menestyä elämässään todella hyvin. Onhan hän taitava ja häikäilemätön. Näitä ominaisuuksia arvostetaan monissa hyvissä piireissä.

Edelleen osa vanhemmista ihmettelee, miksi vaikkapa koulupsykologi hoitaa hänen kiusattua lastaan, eikä sitä kiusaajaa. Kiusattu tarvitsee ja ansaitsee kaiken tuen, mitä psykologi voi hänelle antaa. Kiusaajan auttaminen on vaikeampaa, mutta ei tietenkään mahdotonta. Kyllä paksuunkin kalloon jotain ajan kanssa uppoaa, mutta se vaatii kädestä pitäen annettavaa ohjaamista ja lehmän hermoja psykologilta. Mielellään pitäisi löytää myös sellainen psykologi, joka ei ole itse ollut aikoinaan koulukiusattu.

Kiusatuksi joutuminen ei unohdu koskaan. Että terveisiä vaan Sepolle: haista jätkä pitkä paska.

Vesa Nevalainen


Palaa otsikoihin | 54 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
6.2.2014 20.15
FRANS SUOKAS
Monihäiriöisyys
Teksti ei ota kantaa niistä yksilöistä, jotka ovat kiusaajia ja kiusattuja. Kuinka heitä tulisi lähestyä, lämpimällä empatialla vai määrätietoisella apinanraivolla?
6.2.2014 20.33
Psykoterapeutti
Käsittämätöntä!
Olen todella hämmentynyt luettuani Nevalaisen viimeisimmän blogin. Miten uskomatonta ymmärtämättömyyttä sekä kiusaajaa että kiusattua kohtaan! Etenkin kun puhumme lapsista, joilla ei ole varaa valita omaa taustaansa tai kykyä oppia empatiaa, ellei sitä ole heille itselleen suotu.

On selvää, että kiusaaminen on todella väärin ja kiusattua on autettava ensisijaisesti. Mutta splittaaminen ei auta, pahuus ei istu lapsessa sen enempää kiusaajana tai kiusattuna.

Surullista sanoa, mutta olin aivan varma tekstiä lukiessani, että tätä ei kirjoita nyt ammattilainen ja asiaa teoreettisesta viitekehyksestä pohtiva, vaan omaa kiusaamistaa käsittelemätön ihminen. Nevalaisen tekstin loppu myös tämän vahvisti.

Hämmästelen, että tällainen blogi on saanut liiton sivuilla julkaisuluvan!

Kiusatulla ei ole auttamattomasti huono tulevaisuus, eikä kiusaajalla hyvä. Ei viedä toivoa kiusatuilta eikä anneta ymmärtää, että kiusaamalla menestyy.
6.2.2014 21.58
run
sammakko
Onpa hämmästyttävää, että psykologiliitto julkaisee tällaista tekstiä. Kuinka psykologian ammattilainen voi leimata pienen lapsen ilkeäksi paskiaiseksi. Siis parantumattomaksi ja toivottomaksi pahikseksi. Käsittääkseni monella esim. käytöshäiriöisellä lapsella voi olla takanaan kaltoinkohdelluksi tulemista. Empatiakykyä on vaikea oppia, jos ei ole itse saanut välittämistä. Artikkeli jakaa mustavalkoisesti ihmiset hyviin ja pahiin. Kehittyvä lapsi vasta opettelee sosiaalisia taitoja ja empatiakykyä. Apua tarvitaan molemmin puolin.
7.2.2014 8.07
therapisti
Kiusaajiako vain yhdenlaisia
Ehkä Vesalla on elämässään kokemuksia vain yhdenlaisista kiusaajista, jotka sopivat narsistisen tai antisosiaalisen persoonallisuushäiriön määritelmään. Mutta kuten on maailmassa määrittämätön kirjo erilaista porukkaa, on kiusaajissakin. Jotkut yksinkertaisesti tekevät sitä siirtääkseen omaa tuskaansa / epävarmuuttaan eteenpäin (paskalla on tapana valua alaspäin) ja osa on sitten ehkä tätä blogissa kuvattua ääripäätä.

Ei kovin häävi suoritus kokeneelta psykologilta yleistää näin karkeasti, mutta ehkä tarkoitus onkin lähinnä provosoida keskustelua eikä niinkään puhua totta.

Ehkä kannattaisi myös miettiä sitä, mikä teki kiusaajasta kiusaajan? Onko kysymyksessä keskushermoston kehityksen tai toiminnan häiriö tai toisaalta erittäin paskamainen lapsuus? Tai jotain ihan muuta. Kun ottaa vähänkin laajemman näkökulman ja ymmärtää maailman olevan syiden ja seurauksien verkko, on ehkä mahdollista päästä myös kyseisenlaisista vihanpurkauksista, joita tässä blogissa nähdään.

Ja ehkä kannattaa tutustua myös Roy Baumeisterin tutkimukseen pahuudesta. Tässä referaattia liittyen mahdollisesti tekemääsi räikeään yleistykseen / väärinarviointiin:

http://experimentaltheology.blogspot.in/2006/05/psychology-of-belief-part-2-myth-of.html
7.2.2014 9.35
MT
Kiitos!
Kiitos tästä tekstistä. Itse olen juuri valmistumassa oleva, ex-kiusattu psykologian opiskelija. Olen paljon miettinyt ja toki osin myös ymmärtänyt, miksi en vieläkään kaikesta analysoinnistani (juurikin tuo perhesuhteet) huolimatta kykene kokemaan muuta kuin vihaa ja ällötystä kiusaajiani kohtaan. Olen ollut jo päätymässä siihen tulokseen, että ei minun tarvitsekaan. Tämä teksti antoi lisärohkaisua sille, että ei todella tarvitse.


ps. Minusta on paitsi ymmärrettävää usein myös huolestuttavaa, kun entiset kiusatut julkisesti kertovat antaneensa anteeksi kiusaajilleen ilman, että nämä ovat sitä edes pyytäneet. Ymmärrän toki anteeksiantamisen psykologisen merkityksen elämässä eteenpäin pääsemisen kannalta. Kuitenkin tällöinhän (ex-)kiusaajat (vaikka tuskinpa heitä kiinnostaa) ja erityisesti ne, joiden kiusaamiseen pitäisi/olisi pitänyt puuttua, pääsevät kuin koira veräjästä: "No niin, eihän se niin vakava juttu ollutkaan".
7.2.2014 10.51
Koulupsykologi
Ei näin.
Koulupsykologina en todellakaan ole samaa mieltä. Oma lähtökohtani on, että hyvinvoiva ja onnellinen lapsi ei kiusaa. Puhumme kuitenkin lapsista, jotka kehittyvät ja oppivat myös virheistään, joten pahaksi ja sydämettömäksi leimaaminen on pöyristyttävää. Miksi kiusaaja, joka esimerkiksi kokee vanhempiensa taholta henkistä ja fyysistä väkivaltaa, ei ansaitsisi apua siinä missä kiusattukin? Käsittämätöntä ajattelua psykologilta, ettei kiusaajan kokemuksilla ole merkitystä. Nevalaiselle ei tule yllätyksenä varmaankaan, että monessa perheessä lapset kokevat hyvin pahoja asioita. Osa oireilee sisäänpäin, osa ulospäin mm. häiriköimällä ja kiusaamalla. Millä perusteella sinä arvotat tällaisen lapsen pahaksi, joka ei ansaitse apua tai ymmärrystä?

Jos omat traumat on noin suuria, niin kannattaa pysyä kaukana työtehtävistä, joissa voi aiheeseen törmätä. Itse haluan auttaa kiusattuja, mutta myös kiusaajaa ja heidän vanhempiaan. Heillä on oikeus saada apua, muuttua ja saada mahdollisuus muuttaa käytöstään ilman, että heidät leimataan pahaksi. Kiusatun pitää saada tukea ja vahvistusta myös niin paljon kuin tarvitsee.

Itseänikin on muuten kiusattu niin, etten uskaltanut mennä kouluun. Silti olen tätä mieltä. Omat traumat ei saa vaikuttaa työn tekemiseen tai siihen, millä perusteella valikoi asiakkaita.
7.2.2014 11.26
Ihan omalla nimellä: Jesse Soininen
Käsittämättömiä lällyttelykommentteja
Mitä kertoo se että lällyttelykommentteja ja kiusaamisen vähättelyä lähetetään nimettömänä!

Se ettei kiusaajille panna todellisia rajoja koulumaailmassa ei tuon parempia kommentteja voisi saada.

Ikään kuin meidän kiusattujen pitäisi vaieta ja hyväksyä vastapuolen polittisesti korrekti Kiva-lällyttely.

Kiitos Vesa todella paljon rohkeasta artikkelistasi.
7.2.2014 11.30
Nimetön
Nimettömyydestä
Onpa hienoa nähdä, että osaatte ja uskallatte olla asioista erimieltä.

Sen sijaan tapa, jolla sen teette on ala-arvoinen. Keveitä ja perustelemattomia puskista huuteluja. Jos ihan oikeasti osaatte olla erimieltä, niin nimi alle ja viat konkreettisesti esiin ja mielellään sitten alkuperäistä kirjoitusta vankemmin perusteltuna.
7.2.2014 11.36
Nimetön
Miksi onnellinen lapsi ei kiusaisi?
Suuresti ihmetyttää tuo käsitys, ettei onnellinen kiusaisi. Olisiko sulla mutua parempaa viitettä väitteellesi? Tai sitten onnellisia lapsia vain ei taida olla olemassa, kun tuntuvat tilanteen tullen vähän kaikki kiusaavan tai nahistelevan.

Eikö kiusaaminen olekaan tapa käyttää sitä valtaa, jonka on sosiaalisessa ryhmässä saanut tai valta- ja valvontatyhjiössä ominut? En usko, että kovinkaan moni lapsi jaksaisi kiusata, jos ei kokisi sitä hyödyksi, esim pikaisesti tuleva huvi ja rangaistuksen epätodennäköisyys.
7.2.2014 12.21
Hämmästynyt!
Mikä psykologin ammattitehtävä olikaan?
Mielestäni Nevalaisen kirjoitus mitätöi oman ammattiryhmänsä tehtävän ja mahdollisuudet, jos hänen mielestään on olemassa ryhmä ihmisiä, jotka voi leimata parantumattomasti. Vielä kun puhutaan kehittyvässä iässä olevista lapsista. Valitseeko psykologi asiakkaansa apua ansaitseviin ja ansaitsemattomiin? Sosiaaliset taidot eivät ole olemassa valmiiksi, ne opitaan.
7.2.2014 12.43
Minä
Kissa pöydälle!
Hyvät arvostelijat!
Tottakai vesa nyt hieman vetää mutkia suoraksi, mutta I got the point. Loistavaa Vesa olen niiiin samaa mieltä. Ehkä poliisina aikanaan kohtasin liian monta kertaa sen nuoren , joka kiusattuaan tms. Näyttää tuta "persoonallisuushäiriönsä ta simppelin paskamaisuutensa" kunnes mami tai papi tai joku muu kuoliaaksi ymmärtäjä ratsastaa paikalle.
7.2.2014 12.58
Saikku
Myyttien maailma
Kiusaamisen myytit elävät vuodesta toiseen samana. Kiusaajan hyysääminen ja "ymmärtäminen" perustuu liian usein vääriin uskomuksiin. Kiusaajan tausta ei todellakaan tarvitse olla huonot kotiolot tms. Motiivina on usein valta ja roolin vahvistaminen ryhmässä.
Kiusattu ei myöskään välttämättä ole reppana ja erilainen, vaan sellainen, jonka tiedetään olevan empaattinen.

Suosittelen lukemaan vaikka
Olweuksen "10 bullying myths" kannattaa lukaista! Tässä pari ekaa:

1. THE MYTH: Bullies suffer from insecurity and low self-esteem. They pick on others to make themselves feel more important.
THE RESEARCH: Most bullies have average or above-average self-esteem. They "suffer" from aggressive temperaments, a lack of empathy, and poor parenting.
2. THE MYTH: Bullies are looking for attention. Ignore them and the bullying will stop.
THE RESEARCH: Bullies are looking for control, and they rarely stop if their behavior is ignored. The level of bullying usually increases if the bullying is not addressed by adults.

http://www.educationworld.com/a_issues/issues102.shtml

7.2.2014 16.12
Katri Manninen
Kiusaaminen on kyvyttömyyttä
Entisenä kiusattuna JA kiusaajana väitän että ykkösongelma on se, ettei kiusaaja osaa purkaa fiksusti omaa aggressiotaan, turhautumistaa, pitkästymistään tai hetkellistä epävarmaa oloa ja on jostain mallioppinut että on OK purkaa sitä toisiin.

Olin siis itse ala-asteella ensin kiusattu, sitten kiusattu ja kiusaaja ja kun lopetin kiusaamisen, olin "enää" yläasteella kiusattu.

En tietenkään tiedä muista kiusaajista, mutta itse joo tiesin että kiusaaminen oli väärin, mutta jouduttuani kurjan tunteen valtaan tuntui etten pystynyt estämään sitä.

Ja siinä mielessä en pystynytkään, että ollessamme tuossa ei-hyvässä fiiliksessä itsehillintämme ja itsekurimme on heikentynyt. Lapsella kyky hallita omia tunteita ja lukea muita on myös kehittymättömämpi kuin aikuisella ja siihen tarvittaisiinkin aikuisten tukea.

Ikävä kyllä ainakaan minun lapsuudessani ei opetettu tunnistamaan omia huonoja fiiliksiä ja joko purkamaan niitä rakentavasti tai olemaan OK niiden kanssa. Sanottiin vain että "ei saa kiusata".

Mutta ainakaan minä en lähtisi väittämään, että edes minua kiusanneet ihmiset olisivat olleet ilkeitä paskiaisia. Omaa huonoa fiilistään todella typerällä ja väärällä tavalla purkaneita sääittäviä tapauksia kylläkin.

Monet todella menestyneet ihmiset ovat muuten olleet kiusattuja -- mikä ei tietenkään tarkoita että kiusaaminen olisi hyväksi tai OK vaan sitä, että jos olet kiusattu, sinua ei ole tuomittu tuhoon. (ks. esim. http://www.huffingtonpost.com/marlo-thomas/celebrities-who-survived-bullying_b_3367046.html)
7.2.2014 21.56
Eija Leipäjoki
Tarkkuutta
Eikös Vesa tässä jutussa totea, että kiusaamista ei ole sosiaalinen taitamattomuus tai kömpelyys, vaan tarkoituksellinen harmin aiheuttaminen toiselle ihmiselle.
7.2.2014 22.46
KM
Niin totta!
Olen työskennellyt pitkään opettajana. Tunnistan kiusaajat, jotka kiusaavat omien tunne-elämän häiriöiden vuoksi, mutta hätkähdyttävää on nykyään kohdata niitä kiusaavia lapsia, joilla kaikki näyttäisi olevan hyvin. On turvaverkosto, keskustelevat ja läsnäolevat vanhemmat, sopivasti harrastuksia jne. Näissä tyypeissä on niitä "paskiaisia". Nämä lapset kuvittelevat olevansa parempia kuin muut ja he nokkivat erilaista. He ovat juuri noita sosiaalisesti taitavia manipuloijia. Kun yrität selvittää asiaa, hoksaatkin yhtäkkiä, että sellaisellakin asialla on väliä kuin kotikasvatuksella. Mitä teet, jos vanhempi haluaa valita lapselleen sopivan "laadukasta" seuraa jo alakouluiässä. Se oikeuttaa arvostelemaan kaikkia muita ja eristämään erilaisia. Koulussa mennään koulun säännöillä, mutta vapaa-aikana eristäminen on tosiasia. Opettajana tiedät, että oikeasti vanhemmat pitäisi hoitaa, koska nämä arvot periytyvät ja näistä lapsista tulee työpaikkakiusaajia. Hullua on, että kyseiset vanhemmat ovat usein kasvatusalalla. En minä näe näissä lapsissa muuta vikaa, kuin perusteellisen kieroon kasvamisen. Sellaistakin on.
7.2.2014 23.57
Missu
Tee jotain konreettista
Tästä voi aloittaa. Lue tämä kirje kiusatulle:

http://janholmberg.weebly.com/2/post/2014/01/lue-kirje-kiusatulle.html
8.2.2014 7.27
Johan Halmén
Narsisti
Nimimerkki "therapisti" nosti ensimmäisenä esille käsitteen "narsismi". Jännää, miten Nevalainen itse ei sitä käyttänyt. Jännää, miten yleensäkään ei puhuta muista narsisteista kuin aikuisista. Ja silloinkaan ei ikinä siitä, minkälaisia he ovat olleet lapsina. Lapsen pahuus on selvästi tabu. Aikuisen ei. Aikuinen voi olla synnynnäinen paskiainen, lapsi ei.
9.2.2014 0.26
Kiusattu Kaisa
Totta ja ei
Vesa kirjoittaa yhden sortin kiusaamisesta, systemaattisesta toisen mitätöinnistä ja eristämisestä. Varsinkin tytöt harrastavat tällaista ryhmästä eristämistä ja itsetunnon mitätöintiä. Sitä eivät opettajat tunnista.

Usein tämäntyyppiset kiusaajat ovat sosiaalisesti "taitavia" ja muiden suosiossa. Heille kiusaaminen on oman statuksen nostamista. Ja tosiaankin he pärjäävät elämässä usein hyvin.

Mutta sitten on nämä tönijät ja turpiinvetäjät, haukkujat ja huutajat, jotka purkavat pahaa oloaan muihin. Sekin kiusaaminen on ihan todellista sille, jonka kohdalle se sattuu.

Mutta voiko lapsi olla paha vaikkapa jo päiväkoti-iässä? En niele sitä. Kysymys on ainakin alkuvaiheessa empatiakyvyn kehittymättömyydestä.Mutta jos kiusaaminen tuo tulosta, eli ihminen saa henkisellä kiusaamisella palkkiota, voi se johtaa persoonallisuuden kehityksen pysyvästi kieroon. Näin ainakin arvelen.
9.2.2014 14.28
Teemu Ollikainen
Kiusaajia ja kiusattuja on monenlaisia
Tein graduni aikoinaan Christina Salmivallin ohjauksessa tarkoituksenani klusteroida 10-12 -vuotiaita itse- ja toveriarvioidun itsetunnon sekä itsekorostuksen suhteen ja vertailla näitä klustereita kiusaamistilannekäyttäytymiseen. Tuloksia on esiteltynä mm. kirjassa Koulukiusaamiseen puuttuminen - Kohti tehokkaita toimintamalleja. Nämä tulokset ovat olleet osana pohjaa, jonka päälle KiVa-koulu -hanke on rakennettu.

Tutkimukset vahvistivat aiempaa havaintoa, jonka mukaan myytti "kiusaajalla on huono itsetunto" ei ole yleispätevä. Kiusaamiseen vahvimmin liittyvä muuttuja on itsekorostus (self-enhancement), ei itsetunto (self-esteem). Huonoin itsearvioitu itsetunto on lapsilla jotka sekä itse joutuvat kiusatuksi että kiusaavat muita.

Omassa tutkimuksessani perinteinen myytti sai myös tukea, löytyi klusteri joka nimettiin "kompensoijiksi"; heillä oli alhaisin itsearvioitu itsetunto ja eniten kiusaamiskäyttäytymistä.

Tietyllä tavalla toimivan lapsen nimeäminen paskiaiseksi on kiintoisa ja näköjään tehokas tapa herättää kommentteja, mutta se ei ehkä ole kovin informatiivista. On parempi kysyä "miten" kuin "mitä".

Kiinnostavaa on tutkia erilaisia kiusaaja- ja kiusattutyyppejä, koulukiusaamista ryhmäilmiönä ja ei-toivotun käyttäytymismallin kehityshistoriaa.

Juuri edesmenneen Terttu Arajärven sanoin: ei ole häiriintyneitä lapsia, on häirittyjä lapsia. Edelleen kiusaajaa ymmärtäen.
10.2.2014 22.49
Sairaanhoitaja
Kiitos rohkeudestasi Vesa!
Kiitos Vesa tästä rohkeasti kirjoitetusta artikkelista jossa puet sanoiksi todella monen kiusatun ajatukset. Olen niin kyllästynyt siihen miten kiusaamista vähätellään, "mitä sä nyt vielä sitä mietit, unohda koko juttu". Niin kovin harva ymmärtää miten vakavan koulukiusaamisen jälkeen on äärimmäisen vaikeaa opiskella itselleen ammatti ja pärjätä työelämässä, kun pelkkä ruokalaan meno kauhistuttaa. Juuri tämän takia on niin tärkeää että asioihin puututtaisiin ja äkkiä, sillä kiusatun elämä ei ikinä tule parantumaan entiselleen.

Nämä asiat eivät ikinä muutu jos näistä ei puhu. Arvostan sitä että tuot asiaa esille. Jatka samaan malliin ja muista että et ole yksin!
18.2.2014 10.47
Poikani on ilkeä paskiainen
Hei,
kyynelsilmin luin kirjoituksen. Eilen paljastui että poikani 14v. on koko talven kiusannut toista koulussa. Mistään en löydä neuvoa tai apua kuinka auttaa kiusaajaa! Kiusattu saa kyllä kaiken asiaankuuluvan avun mutta entä me poikani, vaimoni ja minä? Itse en osaa tehdä mitään. Isä 53v.
18.2.2014 12.51
Lilior
Vaikea asia
Tuo kiusaaminen on vaikea asia. Ei ole helppo erottaa kiusaajaa kanssakiusaajista tai kiusatusta. Välillä saattaa olla niin ettei tiedä kumpi on se kiusattu.Kiusaamista on vaikea välillä edes huomata. Nuori helposti vaikenee asiasta ja eihän se ole pelkästään nuorten asia, koskeehan sekin aikuisen maailmaa. Nykypäivänä on helpompi jotenkinlailla kiusata kun apuvälineenä on sosiaalinen media ja netti.

Kuten Nevalainen toteaa otsikossaan "Kiusaaja on ilkeä paskiainen" ei ole ihan kaukaa haettu. Mutta myöskin kiusaajalla on tunteet, ei aina kiusaajana oleva ole epä-empaattinen ihminen, hän voi vain vaikuttaa sellaiselta. Nevalaiselta uupuu muutama toinen näkökulma asiaan. Aina ei kannata kiusaajaa solvata tai käydä päälle, ilman että katsoo asiaa muualla tapaa kuin psykologin silmin. Onko asiaa ajateltu kiusaajan silmin tai jopa kanssakiusaajan..? Eipä juuri.

Toki, kaikilla on näkemyksensä asiasta ja käsitteestä kiusaaminen, eikä se väärin ole.

Itse olen lapsesta saakka ollut kiusattu jollain tapaa. Olen nuori, terve 18-vuotias, enkä koe että kiusaaminen olisi jollain tavalla heikentänyt minun mentaalia- päinvastoin!
Opiskelu-aikana on vain oma laiskuus joka hidastaa menestystä, ei kiusaaminen. Myöskin kiusaaja voi menestyä huonosti, yhtälailla kuin kiusattu.

"Vi är individer, var och en och vi har olik mentalstyrka samt anpassiningförmåga." - C. Mickos
(Olemme yksilöitä, jokainen meistä ja meillä on eri henkiset vahvuudet sekä sopeutumiskysy.)
3.3.2014 17.04
TEEMU OLLIKAINEN
Nimimerkille "Poikani on ilkeä paskiainen"
Hei, hyvä kun kysyt. Toivotaan että Vesakin vastaa. Vaikka tämä blogikirjoitus on vahvasti kiusatun puolella, koulupsykologien tehtäviin kuuluu ilman muuta myös auttaa kiusaajaa. Yhteyttä koulupsykologiin, kuraattoriin, oppilashuoltoryhmään tai mikä tuntuu luontevimmalta ja asia keskusteluun ilman tarpeetonta syyttämistä. Aiheesta on paljon hyvää kirjallisuutta, esimerkiksi Christina Salmivallin kirja "Koulukiusaamiseen puuttuminen". Kiusaaja kiusaa useista syistä, esim. kiusaamisella saa sosiaalista arvoa, se on hauskaa ja helppoa, voi pelätä itse joutuvansa kiusatuksi tai on omia ongelmia jotka näkyvät ei-toivottuna käyttäytymisenä. Teemu Ollikainen, vastaava psykologi, Psykologiliitto.
7.3.2014 10.36
Se sivustaseuraaja
Oma tulkinta
Ehkä tuossa haetaan sitä, että silloin kun tilanne eli kiusaaminen on päällä ja kauaskantoista, kokonaisvaltaistakin vahinkoa kiusatulle on jo vaarassa tapahtua, on tärkeämpää validoida kiusatun hätä ja pistää hommalle stoppi kuin yrittää ymmärtää kiusaajan oloa ja olosuhteita. Kiusattu ei yleensä ole syyllistynyt mihinkään muuhun kuin olemassa olemiseen kun taas kiusaaja on suoraan kiusatun pahan olon aiheuttaja. Eli akuutisti kiusattu todellakin on se "ilkeä paskiainen", minkä tietää jokainen siitä kun on vierestä joskus seurannut eikä ole puuttunut vaikka pahaa tekee. Ryhmädynamiikka (= sivustaseuraajien tervekin itsekkyys/itsesuojeluvaisto yli empatian) estää asian hoitumisen itsestään, eli jokin interventio tarvitaan.

Kiusaajan tilannetta voidaan/täytyykin yhdessä yrittää ratkoa kunhan tuon collateral damagen aiheutuminen on ensin katkaistu. Haastavaa koulupsykologia ajatellen se, että asiakaskuntaan kuuluu niinkun sekä tekijä että uhri...? Ala-yläasteaikoja ja kiusaamisasetelmia nyt muistellen väittäisin, että on kyllä aivan selvästi eroteltavissa kumpi on kumpi silloin kun puhutaan oikeasta kiusaamisesta, eikä mistään yleisistä ilmapiiriongelmista.
29.4.2014 21.14
Äiti
Kiitos
Fantastinen avautuminen. Kiusatulla on OIKEUS olla vihainen. Pahin virhe, mitä kasvattajat voivat tehdä, on viedä kiusatulta oikeus kiukkuun ja sitä kautta puolustautumiseen. Kiusaajan ymmärtäminen on koulumaailmassa viety niin pitkälle, että kiusattu lähes poikkeuksetta on se, joka joutuu väistymään - vaihtamaan luokkaa tai jopa koulua. Usein kiusaamisesta ja kiusaajista tietävät kaikki, myös näiden omat vanhemmat, mutta kellään ei tunnu olevan valtaa puuttua kunnolla ja katkaista tilanne.
Itse asetin lapseni kiusaajille neljän vuoden jatkuvan kiusaamisen jälkeen yksipuolisen lähestymiskiellon. Soitin kiusajien vanhemmille ja ilmoitin, että näillä ei ole enää mitään syytä olla minkäänlaisessa kontaktissa lapseeni. Kaikenlaisen epäonnistuneen ymmärtämisen, ryhmäyttämisen ja Kiva-kouluilun jälkeen tämä oli ensimmäinen keino, mistä oli mitään apua MINUN lapselleni. Kiusaajien vanhempien oli hyvin vaikea käsittää sitä, että ilmoitin lapseni pärjäävän hyvin ilman heidän lastensa seuraa eikä hän kaipaa minkäänlaista yhteydenpitoa näiden taholta enää koskaan.
Viimeinen vuosi kyseisellä luokalla meni tämän suojakeinon vuoksi hiukan paremmin, mutta koulunvaihtoon tässäkin päädyttiin.
Ikinä en olisi vielä 6 vuotta sitten voinut kuvitella sanovani ketään lasta ilkeäksi paskiaiseksi, mutta tämän yhden lapsistani jouduttua vuosiksi systemaattisen dissaamisen ja kiusaamisen kohteeksi, löysin itsestäni puolen, joka tosiaankin voi ajatella niin.
Kiusaajat ovat täysiä kusipäitä. Jopa vaikka ovat lapsia. (Ja jotkut lapset ovat liian tyhmiä tai muutoin kömpelöitä satuttaakseen oikeasti. He eivät onnistukaan kiusaamaan niin syvästi kuin nuo ilkeät paskiaiset.)
19.5.2014 12.37
Piia Collan
Juuri niin!
Vaikka asia tässä kärjistetäänkin, mikä on sekin ihan oikein, ollaan asian ytimessä. Keskustellessani kiusaamisesti parisne viikkoa sitten, totesi 17 vuotias poikani, että kiusaaja on ilkeä paskiainen. Kiusaaja saa kiusaamisesta jotain sellaista mielihyvää, mitä ei muualta saa. Kiitos psykologiliitolle myös rohkeudesta julkaista jotain muutakin, kuin jatkuvaa yliymmärtämistä.
19.8.2014 13.23
laquesabe
Ihmisluonnon ytimessä
Minäpäs olenkin mattimyöhäinen kommentoija, mutta tämän haluan sanoa.

Itse ajattelen, että on olemassa kiusaamista, mikä ei aiheudu kiusaajan henkisestä pahoinvoinnista tai kehittymättömyydestä (vaikka näillä joissain tapauksissa on osuutensa asiaan). Kiusaaminen voi olla ilmentymä myös ihmisluonnolle ominaisesta tavasta käyttää valtaa ryhmässä ja vaikuttaa ryhmän hierarkiaan. Arvojärjestys vallitsee näkyvämmin tai näkymättömämmin jokaisessa ihmisryhmässä. Kiusaaminen on tässä tapauksessa viesti niin kiusatulle yksilölle kuin koko ryhmällekin: tietäkää kaikki, kuka täällä määrää! Vaikka olemassa on toki muitakin, hienovaraisempia vallankäyttömuotoja, kiusaaminen on niistä yksi ja luulenpa että ikävä kyllä ihmiselle luonnollinen.

"The truth will set you free but first it will piss you off."
5.9.2014 11.36
Täysin totta.
Kiusaaja todellakin on vaan yksinkertaisesti paha. Kiusaaja on todellakin sosiaalisesti taitava. Kiusaaja valitsee kohteen/kohteet, jonka jälkeen hän saa ns. Kätyreitä mukaansa kiusaamaan kohdetta. Nämä kätyrit eivät ole todennäköisesti pahoja vaan Kiusaajan "ohjauksessa" olevia kilttejä, joille kyllä tulee paha olo, kun kiusaavat ja lopettavatkin kiusaamisen jossain vaiheessa, mutta tämä Kiusaaja löytää kyllä uudet kätyrit, jotka hän provosoi mukaansa kiusaamiseen. Näin Kiusaaja jatkaa loppuelämänsä vaihtaen vaan kohdetta. Tämä Kiusaaja on todellakin paha ja vain pahenee, kunnes vanhana on yksinäinen nurkkaan itsensä ajanut ihmisen kuori.
- Loistava kirjoitus. Joku vielä tässäkin maassa osaa sanoa suoraan, eikä hyssyttele.
7.9.2014 13.59
sykologi
Jokaisessa asuu kiusaaja
Montakohan isoveljä tai isosiskoa löytyy, joka ei olisi kiusannut pienempiä sisaruksia? Kun ryhmästä lähtee kiusaaja, toinen nousee tilalle. Kysymys on jostain paljon mutkikkaammasta, kuin vain yhden yksilön pahuudesta. Käsittämätöntä, että tämän blogin kirjoittaja on mielestään hyvä sydäminen auttaja!

Siinä lienee oikeassa, ettei rankasti kiusatuksi itsensä kokeva ryhtyisi auttamaan kiusaajaa - tosin ei kyllä mielellään myöskään kiusattua!
7.9.2014 14.14
Nimimerkki
Kiitos tästä tekstistä!
Koulukiusaamisen, jossa kiusaajina nimenomaan onnelliset hyvistä kodeista tulevat lapset, kokeneena kiitän tästä tekstistä. Ihanaa kuulla kerrankin sanottavan ääneen, että lapsikin voi olla pelkästään ilkeä paskiainen.
14.9.2014 2.17
Lapsena perheväkivallan uhrina ja nyt aikuisena kiusattu
Kerrankin joku, joka tuntee asian!
Hei Vesa,

toivottavasti kohtaat paljon kiusattuja ja luet myös vielä näitä kommentteja, sillä tahdon kiittää erinomaisista sanoistasi: olet yksi ensimmäisistä ihmisistä, joka ei nollaa psykologian alalla kiusattua! Juuri näitä sanoja käyttäisin itsekin! Olin lapsena 6 vanhempipuolen fyysisen ja henkisen väkivallan uhrina. Hän ei ollut tosiaankaan mikään tyhmä ihminen sosiaalisten vaikutusten laskelmoinnissa. Hän huomasi vähän liiankin tarkkaan, jopa mielestäni vainoharhaisen tarkkaan, mitä sanomalla juuri sillä hetkellä tuottaa minulle eniten tuskaa. Eikä hänen perheoloissaan ollut ollut mitään vikaa- aikuisenakin hän sai vanhempiensa monipuolista hoito-ja muuta tukea, oli varakkaasta perheestä eikä itsetunnossa ollut puutetta. Hän vihasi sydämensä pohjasta heitä, jotka olivat heikkoja nimenomaan sosiaaliselta älyltään ja näyttivät epämuodikkailta ja osasi sen näyttää mutta myös kätkeä ongelmansa sopivassa tilanteessa ulkona. Hän usein sanoikin, ettei ihmisille ja eläimille pidä näyttää tunteitaan ja olla hölmö. Minusta ei tullut luuseria, sillä pääsin toiseen perheeseen. Syytettynä ja alistettuna mutta oivalsin, etten ollut huono ja väärä. En valinnut vääriä. Mutta jouduin työpaikkakiusatuksi myöhemmin. En samantien työelämässä. Osasin nauraa itselleni ja minusta oli tykätty työkavereiden parissa aiemmissa työpaikoissa. Yritin olla yhtä vuorovaikutustaitoinen kuin ennenkin- olen aika sosiaalinen- tosin tuolla kiusaamispaikalla olin pian kiusaamisen alettua liian tuskainen puhuakseni joka päivä tavalliseen tapaan, vaikka yritin. Jos olin sosiaalisemman oloinen, se ärsytti kiusaajia, huomasin ilmeistään. Kaksi muuta savustettiin ulos samalla menetelmällä hekin. Eivät hekään olleet epäsosiaalisia ja vetäytyviä ennen kiusaamisen pahenemista. Kukaan ei, väitän, jaksa olla sosiaalinen sitten, kun jatkuvasti kiusataan. Ja yritin sääliä, ajatella, että heissä on jotain pielessä tai ovat narsisteja. Ja ainakin omat kiusaajani olivat hyviä toisilleen, eivät sellaisia vetäytyviä kaikkien pomottelijoita! He kävivät yhdessä lenkeillä, välittivät toisistaan, tukivat toistensa tarinoita, kun vein esimiehelle ja muualle asioita ja kun kukaan meistä kiusatuista ei saanut yhtä aikaa kiusaa vaan eri hetkinä, emme voineet käsitellä juttuja yhtä aikaa pomon edessä ja asiat vähäteltiin pois- meistä tuli kuin syyllisiä. Psykologilla käynti ei auttanut yhtään. Minulta kysyttiin, miksi välitän. Ai, miksi? Enkö osaa olla välittämättä? Osasin aluksi mutta sitten se alkoi vaikuttaa. Eli osaamaton ei ole tämä kiusattukaan aina eikä muutenkaan luuseri eikä nimenomaan kumpaakaan sen perusteella pitäisi sääliä vaan kiusattua sen ymmärrettävän tuskan mukaan, mitä on luonnollista kokea ja kiusatun tulisi joutua menemään sydämen kasvatukseen psykologille vastaamaan miksi hän ei välitä. Se kysymys riittää aluksi ja perustaksi, ei tosiaan mitään lapsuuden tonkimista. En saanut keneltäkään työkaverilta kuvaa, että he olisivat olleet heikkoja milläänlailla vaan päinvastoin olivat rikkaita, vakituisissa asemissa olevia rouvia, joilla oli lapsia, omat kodit ja kavereita, raha-asiat kunnossa. En usko, että kaikkeen on olemassa mitään syytä lapsuudessa tai kokemuksissa. Asiat pitäisi saada käsitellä siellä psykologeilla niin, että saa neuvoja siihen, miten ne sanat tai teot seuraavana päivänä kestää, kun ei halua luovuttaa työtäänkin. Frans Suokas ja psykoterapeutti: minulle eivät kommenttinne kuulu mutta sanon kuitenkin: ei kai kukaan kiusattu lähesty kiusaajiaan heti apinanraivolla, miksi niin tekisi? Mutta ei kai kiusatun tule loputtomasti niellä ja ymmärtääkään. Apinanraivosta en tiedä sittenkään mutta kaipa on luonnollista saada sanoa sekin, jos toinen huutaa törkeyksiä, että olipas tuokin työkaverin puhetta tavallisella äänensävyllä ja olla pyytämättä sitä anteeksi? Itsetuntoa ei tarvitse myydä. Kehotan kokeilemaan neuvottelutaitoja toki ensin ja hakemaan sovitteluja kuten kuuluu, myöhemminkin olemaan ystävällinen mutta mikään roskakori ei tule olla. Jos sitä ei ymmärrä psykologi, on väärällä alalla. Ja jos psykoterapeutti kokee Nevalaisen sanat vääriksi, sitten ihmettelen, onko hän kokenut empatiaa tilanteita kohdatessaan riittävästi. Koska koen myös ymmärrystä hänen tekstistään, haluan tuoda näin kokemukseni käsitellyn henkilön puolesta ilmi, että Nevalainen osuu mielestäni oikeaan: kiusaajat ovat sydämettömiä kiusatessaan ja heidän tulisi se kohdata psykologin vastaanotolla reilusti, eihän väkivaltaa tule sanoa oikeaksi, vai tulisiko? Heissä on usein hyvät puolensa mutten näe tässä splittaamisen merkkejä, että asiasta puhutaan oikeilla termeillä. Puhutaan sitten kiusaajien kanssa toisin sanoin. Eihän Nevalainenkaan varmasti näin puhu vastaanotolla. Ei tämä ole käsittämätöntä.
20.9.2014 10.29
Rehellisyys kunniaan
Asiat omilla nimillään
Kiitos blogistille rehellisestä näkemyksestä. Tällaista aitoa ja rehellistä lähestymistä harvoin saa lukea.
Kiusaamisongelmaan liittyvistä asioista pitää alkaa puhumaan asioiden ja ilmiöiden oikeilla nimillä. Että saataisiin muutoksia aikaiseksi, eikä pelkkää sanojen pyörittelyä, joka ei auta ketään muuta kuin kiusaajaa jatkamaan kiusaamistaan.
Toivottavasti blogistin kaltaisia rehellisiä aikuisia alkaisi löytyä enemmän. Olen jo lapsena ihmetellyt, että miksi opettajat suojelevat kiusaajaa. Nyt ymmärrän, että se johtuu siitä, että ei uskalleta myöntää, että pahuutta on.
14.10.2014 19.51
Kiusattu
Totta
Nevalaisen teksti on ainakin minulle totta. Kiusaaja tietää miten ärsyttää kiusattavaansa; hän osaa haistaa kohteensa heikot kohdat, teeskentelee ystävää, mainpuloi ja omaa sata erilaista naamiota. Hän on oppinut pelaamaan pelejä jo hiekkalaatikolla, kiusaamisen palkitsee häntä, siitä hän saa voimansa ja kiksinsä. Hän rallattelee ilosta saadessaan toisen luhistumaan. Hän rakentaa huomisensa, uransa kiusatun varaan, elää kiusatustaan.
26.3.2015 7.39
Äiti ja tyttö
Kiitos
Kiitos että kirjoiti tämän jutun ja nosti esille ongelman jota ei tunneta. Itse jouduin manipuloijan uhriksi. Henkilö jota manipuloitiin oli oma tyttäreni, ja minä en osannut tehdä mitään millä olisin puolustautunut. Taannuin kansakouluun missä minut työnnettiin joukosta syrjään ja jäin ihmettelemään manipuloijan taitoa saada kolmas ihminen näyttämään ääliöltä. En kymmenen vuoden jälkeen ole löytänyt konstia saada yhteyttä tyttäreen. Ehkä me kiusatut, tai minä, ollaan vähän sosiaalisesti avuttomia.
30.3.2015 21.47
Yks tyttö
Hieno kirjoitus
Kiusaajat ovat ilkeitä, heitä on - ei nyt ihan vauvasta vaariin, mutta esikouluikäiset osaavat jo sujuvasti jättää ryhmän ulkopuoellle. Minäkin haluasin haistattaa entiselle yläasteaikaiselle koulukiusaajalleni. En aikanaan uskaltanut tai osannut puolustautua, enkä myöskään pyytää asiassa minkäänlaista tukea.
12.7.2015 20.01
Kiusattu
Kaikissa ikäryhmissä
Kiusaajia on kaikissa ikä ryhmissä, ei vain lapsissa. On muistettava, että lapset voivat oppia aikuisen avulla huomioimaan muitakin ihmisiä. Aikuiset, jotka kiusaavat, eivät vain yksin kertaisesti välitä muiden tunteista ja ovat varsin usein tietoisia teostaan. Jotkut aikuiset ovat oikeasti pahoja ja julmia, he kiusaavat siitä huolimatta vaikka heille sanoo sen loukkaavan. Kiusaamiseen puuttuminen on usein vaikeaa ja sitä ei aina haluta tunnistaa.
13.8.2015 20.30
Kiusattu yläasteella, nyt 40-vuotias
Onko teitä kommentoijia kiusattu lapsena?
Minua kiusattin yläasteen ja lukion ajan, eli yhteensä 6 vuotta teini-iässä. Olin kuvista katsottuna tavallinen, ehkä normaalipainon ylärajalla oleva, hyvin koulussa pärjäävä tyttö. Tein kiusaamisen takia henkisen itsemurhan. Kun joka taholta sanottiin, että olen oksettava paksu läski, yök yök, joka päivä, joka välitunti, 6 vuoden ajan, päätin, että koska en selvästikään kelpaa pojille kuin ehkä korkeintaan kaverina, en enää yritäkään saada poikaystävää. Olen 40-vuotias, enkä ole edelleenkään edes suudellut ketään koskaan. Ja teidän mielestänne kiusaamisen tuomitseminen on turhaa vouhotusta? Olen korkeakoulutettu, mutta työtön, koska en edelleenkään, terapiasta ja laihdutuksesta huolimatta, usko kelpaavani kellekään tai mihinkään. Haluatteko vaihtaa paikkaa kanssani, kiusaamisen vähättelijät?
29.10.2015 12.28
samaamieltä
rauhoittuminen
Hyvin kirjoitettu teksti, suora ja eteenpäin vievä. Ensin pitää todeta ja myöntää ongelma (pahuus) , jonka jälkeen vasta voi alkaa tehdä sille jotain. Jännitteiden purkuun auttaa rauhoittuminen, joka voisi joka koulussa olla oppiaineena, rauha ja rauhoittuminen.
10.12.2015 18.56
Niin totta
tarinani
Minun kohdalla kävi niin, että kiusaamiseni alkoi vasta aikuisiällä, onneksi. Muutama uusi ystävä (joilla huono itsetunto, salainen alkoholi- ja muu ongelma) kaivoi koko elämäni historian yhden yhteisen tuttuni avulla facebookin kautta ja todellakin uteli koko menneisyyteni, perhetietoni ja kaikki ja käyttivät niitä hyväksi negatiivisella tavalla nolaten, hulluksi mustamaalaten, pahaksi mustamaalaten,(vaikka en ole ikinä tehnyt mitään pahaa) käänsivät kaikki asiani ympäri (yleinen kiusaajien keino saada olo epävarmaksi, eli eivät näytä empatiaa), tekivät minusta pellen ja pahan, pelottavan ihmisen, vaikka emme edes olleet tämän lyhyen muutaman vuoden tuttavuuden ajan mitään parhaita ystäviä. Menivät nahkoihini. Jatkuvaa henkistä väkivaltaa, pahaa oloa sisäisesti, kun mietin noita ihmisiä, pelkään vaan sitä röyhkeyttä.

Koska katkaisin välit, tuhosivat maineeni. Sen jälkeen ovat olleet vielä hyvää pataa menneisyyden kavereitteni kanssa (jotka siis eivät ole heidän alkuperäisiä kavereita). Minulle tästä tunkeilusta jäi vain tyhjä olo, maineeni tuhottiin ja itsetuntoni vietiin.
Älkää ottako elämässä turhia riskejä ystävyyssuhteissa, jotka vaikuttavat epäilyttäviltä jo heti aluksi (empatian, hyvyyden puute ajatuksissa) vaan voimien mukaan menkää (tämä aikuisille), älkääkö päästäkö ketään liian lähelle, vaikka olisi hyviä ihmisiäkin, omaa elämää täytyy suojella. Lapsilla vaikeampaa, mutta jos aikuiset ovat oikeasti läsnä, pystyvät estämään lapsen kiusaamisen eli röyhkeämmät rajojen ylitykset.

Aikuiset kiusaajat (usein olleet jo ylivahvoja nuorena) käyttävät sosiaalista älykkyyttä huomaamattomasti tuhoavalla tavalla, tavallisia ihmisiä (omilla jaloilla seisovia, vastuullisia) kohtaan, käyttävät ihmisiä hyväksi, heidän oman narsismin ruokkimiseen. Paljon heitä löytyy viihde-ja media-aloilla ja nimenomaan käyttävät sosiaalista valtaa. Kiitos vain maineeni pilaamisesta. En ole niin vahva ja ilkeä, että tekisin saman, arvostan itseäni enemmän enkä välitä ollenkaan viihde-tai media-alasta. Sosiaalinen kiusaaminen on pahinta ja se on pinnanalla, ei näy ulospäin. Otetaan uhriksi naiivein, kiltein, kaikista herkin, pelkäävin, tehdään siitä numero (otetaan silmätikuksi), levitetään juoruja (luodaan juorurinki), häpäistään mahdollisimman monelle. Jokaisesta häpäisystä narsistikiusaaja saa onnen tunteen sekä nimenomaan vallan tunteen, että hallitsee juoruja ja muka tätä toista henkilöä, vaikka ei hallitse oikeasti. Pelle kiusaaja. Valta on hankittu vain muiden kustannuksella.

Erityisherkillä (nykyajan diagnoosi noin 10-20% ihmisistä) suurin riski joutua uhriksi, koska eivät kestä kaikkea. Kuten minä. Onneksi vasta aikuisena häpäistiin.
13.12.2015 12.36
Pirjo Ekola
Rehellisyys maan perii
Nyt kirjoitettiin asiaa. Olen itse ollut koulukiusattu ja koulukiusaaja sekä työpaikkakiusattu, työpaikkakiusaaja ja taas työpaikkakiusattu, tämä viimeinen erittäin narsistista. Ehkä juuri siksi nykyään syyllistän itseni jo kaikesta sellaisestakin, mikä on normaalia ihmisen käytöstä.

Sain työterveyshuollossa todella hyvän psykiatrin, joka näki enemmän kuin ymmärsin pitkään aikaan. Puheli traumoista ja mä ajattelin: ''Puhu sie, mie pitelen hevosta, ei mulla mitään traumoja ole''. No, se rikottu sielu sieltä sitten löytyi. Hänen opeillaan lähdin itseäni muuttamaan... sormia napsauttamallahan se ei tapahdu, mutta kyllä muutama kollega myönsi muutosta käytöksessä tapahtuneen.

Työmaalla olin kokonaisvaltaisen syynin alla, jokainen virheliike raportoitiin kiusaajalleni... ehkä vielä värittäen. Kielikuvani ovat välillä sellaisia, ettei ihan kaikki niitä ymmärrä. Sanoinkin työmaalla joskus, että vastuu on kuulijalla ja jos jatkaa eteenpäin ottaa tietoisen riskin. Myös kaikki vanhat ''syntini'' kaivettiin esiin ja yritettiin niillä saada mattoa alta. Se oli todella häikäilemätöntä peiiä, näihän hän sanoi kollegalleen, joka ilmeisesti jo vähän väsyi kiusaamiseeni: ''Hei Päivi, tää on vaan peliä, tää on vaan peliä.'' ja paskanen nauru päälle. Kollegani Päivi lähti pois paikalta.

Kiusaajani masinoi minulle potkut n. 3 vuotta sitten, käyttäen hyväkseen mm. työterveyshuoltoa. Hän sai KELA-rahoitteisen Aslak-kuntoutuksen minun kiusaamisesta eli siis ahdistui minun kiusaamiseen reagoinneista ja minä sain ''hullun paperit''. Silti hän ei lopeta. Ehkä se johtuu siitä, että myöskään minä en lopeta puhumista työpaikkakiusaamisesta. Ehkäpä jotkut hänen huijaamistaan ovat jo tajunneet, mistä on kysymys ja irtautuneet, mutta eivät silti uskalla/kehtaa tuoda esiin tapahtunutta. Häpeä voi olla myös suuri tässä tapauksessa. Myös tähän häpeän tunteeseen narsisti luottaa. Tämän vuoksi hänen pitää etsiä lisää uhreja minua vastaan.

Miksi ihmiset eivät käsitä, että kun he sanovat narsistisen työpaikkakiusaamisen uhrille, että ''unohda jo koko juttu'', ''antaisit asian jo olla'', ''eiköhän tuo ole tullut jo selväksi kaikille, ''kaikissahan jotain narsismia on'' tms, niin samalla he hyväksyvät narsistisen työpaikkakiusaamisen. Kukaan narsistin uhri ei halua kuulla tuollaista väheksyntää kokemukselleen. Itse vältän näitä satuttavia ihmisiä, koska trauma on edelleen suorastaan järjettömän syvällä.

Tosiasia on, että kun asiasta puhutaan, niin jollekulle voikin tulla ajatus, että uhri onkin oikeassa ja tuo rauhallinen, kaikille niin herttainen, ymmärtäväinen ja empaattinen ihminen onkin tosiasiassa täysi peto. Tämä on se ajatus, jota kiusaava narsisti pelkää suunnattomasti... hän jää kiinni. Siksi hän yrittää saada mahdollisimman monta ihmistä verkkoonsa uhriaan vastaan.

Verkkoon ihmiset saa esim. sillä, että kerrotaan uhrin puhuneen pahaa tästä ihmisestä. Näin toimi ja toimii edelleen minun narsistikiusaajani ja hänen hovinsa. Huvittavaa silti on, että kun olen sanonut jotain hyvää jostakusta, niin se ehdottomasti jätetään kertomatta. Tai sitten se on tulkittu mielistelyksi.

No, mun kiusaajani on sanonut mulle tuhoavansa minut. 2 itsariyritystä on takana, enää en siihen ryhdy, vaikka kuinka pahalta tuntuu... piruuttanikaan. Nuokin väitetty valheiksi. Totta ova joka sana, mutta kun menin piruuttani ex-miehelleni puhumaan paskaa, kun tiesin, että hän on jo kiusaajani verkossa... se puhe vietiin sitten terveydenhuoltoon ja se tietty uskottiin, mutta ei mun mitään puheitani. Terveydenhuoltoa on viety tässä casessa kuin litran mittaa.

Narsistiset työpaikkakiusaajat haluavat tehdä uhristaan hullun tavalla tai toisella käyttäen hyväksi jokaisen mahdollisen ihmisen... työtoverit, esimiehet, työterveyslääkärit, psykiarian poliklinikan, uhrin sukulaiset ja kaverit, ex-miehen/vaimon ja tämän suvun, jopa uhrin harrastustoimintaan saatetaan saada kätyreitä... lista on loputon.... rauhaa en saa missään.

Tässä tarkoitankin auditorio-efektiä: narsisti manipuloi eturivin (hovinsa), joka levittää ''ilosanomaa'' seuraavalle riville ja he seuraavalle. Lopulta 20. rivi ei edes tiedä, mistä on kysymys. Uskovat vaan mielellään kaiken pahan, mitä uhrista puhutaan...lintuparvesta joku joskus puhui. Kukaan ei tietenkään sano uhrille mitään... ehkä vihjaillaan huolettomasti, jotta uhri tuntee olonsa epävarmaksi ja trauma alkaa uudelleen.

Pitää muistaa, että narsisti voi olla 99,9-prosenttisesti todella hurmaava, mutta se 0,1-prosenttinen pahuus - sen hän pyhittää uhrilleen. Niin ja tietysti muiden nähden narsisti on äärettömän herttainen uhriaan kohtaan. Tämä on sitä narsistista kaksoisviestintää ja hämärryttämistä.

Olen mieluummin harhaluuloinen paranoija kuin narsisti, koska narsistit tekevät harhaluuloisia paranoijia... ja ihan surutta. Juuri se kertoo heidän pahuudestaan.

Olo on kuin eläimellä: ensin kiusaaja ja terveydenhuolto sai jähmettymään, sen jälkeen kiusaaja lähetti stalkkereita joka puolelle, joten olen paennut. Nyt olen nurkassa: nyt voin ainoastaan hyökätä tai kuolla.

Ja uskallan todellakin puhua narsistista, ellen jopa psykopaatista. Mene jo hoitoon!!! Ai niin, sullahan oli se oikeus kouluttaa mua. Todellisuudessahan sua ottaa päähän se, että mä kykenin muutoksen, johon sä et IKINÄ kykene... sinulla on musta sydän.
13.12.2015 15.49
Kiusattu
Tässä on paljon totta
Aivan ensiksi sanon, että on erilaisia kiusaajia, mutta omat kokemukseni ja näkemykseni ovat koulumaailmasta, ei siis aivan pienistä lapsista, ja niistä jotka pääasiassa ovat ilkeitä paskiaisia. Olen täysin samaa mieltä siinä, että sosiaalisia taitoja ei kiusaajalta puutu ja että hän nimenomaan osaa lukea kiusattuaan kuin avointa kirjaa. Etenkin jos ajatellaan nyt siis kouluikäisiä, jotka eivät ole enää aivan pieniä lapsia, niin kyllä he tietävät mitä tekevät. Jos kiusaaminen on järjestelmällistä, todella suunniteltua ja jokapäiväistä ja kestää vieläpä monta vuotta, on hyvin vaikea käsittää, että kiusaaja ei olisi jollain tapaa sosiaalisesti lahjakas, tai koskaan ajattelisi mitä tekee. Itselläni on kokemus kiusaamisesta, joka alkoi ala-asteella ja tietyllä tapaa kesti niin pitkään kuin kyseisessä kaupungissa asuin eli lukion loppuun asti (kiusaaja ei ollut edes enää samassa koulussa lukioaikoina ja onnistui silti tavoitteissaan pilata minun elämää!)

Psykiatrisen osaston lääkäri sanoi minulle sinne mennessäni, että lähes kaikki sinne tulevat ovat olleet koulukiusattuja. Sen sijaan psykoterapeuttini sanoi, ettei ole vielä koskaan tavannut asiakkaanaan entistä kiusaajaa, tai sitten ei ole ainakaan sitä tunnustanut. Jo tästäkin voi päätellä että enemmän kiusatut kuin kiusaajat kärsivät MYÖS myöhemmässä elämässään siitä menneestä koulukiusaamisesta, sen lapsuuden lisäksi.


Sitten pakko kommentoida joidenkin kommentteja täällä:

"Minusta on paitsi ymmärrettävää usein myös huolestuttavaa, kun entiset kiusatut julkisesti kertovat antaneensa anteeksi kiusaajilleen ilman, että nämä ovat sitä edes pyytäneet. Kuitenkin tällöinhän (ex-)kiusaajat (vaikka tuskinpa heitä kiinnostaa)…"

Niin.. Minä olen edelleen vihainen sille entiselle kiusaajalleni, sille lapselle. Mutta en sille aikuiselle. Olen tavannut hänet aikuisena ja vaikkei puhuttu mitään menneistä, osasin kaikesta lukea, että hän katuu tekojaan. Siksi minun oli helppo antaa anteeksi tälle ex-kiusaaja-AIKUISELLE. Vaikken voikaan antaa anteeksi sille LAPSELLE, enkä etenkään opettajille, jotka eivät mitenkään asiaan puuttuneet, vaikka siitä hyvin tiesivät.


"Oma lähtökohtani on, että hyvinvoiva ja onnellinen lapsi ei kiusaa. Puhumme kuitenkin lapsista, jotka kehittyvät ja oppivat myös virheistään"

Voitko väittää, ettei kouluikäisissä ole olemassa ilkeitä paskiaisia? Kyllä niitä on, mutta tuskimpa niissä hyvinvoivissa ja onnellisissa. Siinä olet oikeassa.
Ja niin.. kehittyvät ja oppivat virheistään, vasta aikuisena kun tietävät/tajuavat, mitä kiusatuille usein tapahtuu myöhemmässä elämässä.


"Jos omat traumat on noin suuria, niin kannattaa pysyä kaukana työtehtävistä, joissa voi aiheeseen törmätä. Itse haluan auttaa kiusattuja, mutta myös kiusaajaa ja heidän vanhempiaan."

Nimenomaan ne on TRAUMOJA, yhtään sitä sanaa vähättelemättä. Ja omille traumoilleen harvemmin on itse syyllinen ja harva niitä omineen pystyy käsittelemään. Kuitenkin, miksei entisellä kiusatulla ole oikeutta tehdä juuri niitä töitä, joita itse HALUAA tehdä? Itse haluan tehdä töitä päiväkodissa ja huomasin kyllä jo ensimmäisen vuoteni aikana, etten pysty katsomaan kiusaamista, mutten pysty siihen omien tunteideni takia puuttumaankaan. Eli ne asiat täytyy saada ensin itse käsitellä, jotta ne eivät liikaa vaikuta siihen työntekoon. Mutta tässäpä on sitten yksi asia lisää, mihin koulukiusaaminen myöhemmin johtaa, ei pysty tekemään mitä vain töitä, vaikka haluaisi.


"Omat traumat ei saa vaikuttaa työn tekemiseen tai siihen, millä perusteella valikoi asiakkaita."

Ja niinkuin äsken sanoin, ne ovat TRAUMOJA, joille ei valitettavasti voi mitään, jos niitä ei ole saanut tarpeeksi käsitellä ja niiden vaikuttamista työn tekoon ei millään voi täysin estää. Et voi sanoa vaikkapa halvaantuneelle ihmiselle, joka on työtehtäviinsä kuitenkin valittu, että se ei saa vaikuttaa hänen työntekoonsa (vaikka se väistämättä vaikuttaisi).


"Monet todella menestyneet ihmiset ovat muuten olleet kiusattuja -- mikä ei tietenkään tarkoita että kiusaaminen olisi hyväksi tai OK vaan sitä, että jos olet kiusattu, sinua ei ole tuomittu tuhoon."

Kyllä, näin on. Ja koska he ovat menestyneitä ja heillä on mahdollisuus puhua asiasta julkisesti, se on mielestäni erittäin hyvä asia, että sen tekevät. Mutta usko tai älä, näiden menestyneidenkin ihmisten elämään se aikaisempi kiusaaminen usein vaikuttaa. Esimerkkinä nyt vaikkapa Nightwishin laulajana ollut Anette Olzon. Häntä on kiusattu koulussa ja kuten kaikki tietävät, hän joutui Nightwish-urallaan erittäin paljon negatiivisen palautteen kohteeksi, eli kiusatuksi. Se oli tietyllä tapaa kiusaamista. Ja tässä ne entiset traumat uusiutuivat. Vaikka hän aikuisena ihmisenä tiesi ja ymmärsi, ettei hänen tarvitsisi välittää niistä kommenteista, ei ihminen kuitenkaan voi olla täysin välittämättä. Ja koska on entinen kiusattu, ne sanat sattuvat sitäkin enemmän, koska oma mieli on aikanaan manipuloitu vastaanottamaan kaiken negatiivisen kiusaamisena. Suureksi osaksi näistä syistä Anette jossain vaiheessa kiertuetta romahtikin täysin kesken keikan (vaikka yllättävän pitkään kesti!), taustalla väsymys, sen hetkiset erimielisyydet bändissä, savu, joka vaikeutti laulamista juuri sillä hetkellä ja pisteenä iin päälle sillä hetkellä yleisöstä tulleet loukkaukset. Valitettavasti yksikään ihminen ei kestä loputtomasti sellaista kuormaa!


"Itse olen lapsesta saakka ollut kiusattu jollain tapaa. Olen nuori, terve 18-vuotias, enkä koe että kiusaaminen olisi jollain tavalla heikentänyt minun mentaalia- päinvastoin!
Opiskelu-aikana on vain oma laiskuus joka hidastaa menestystä, ei kiusaaminen."

Jotenkin minulla tulee aina paha olo näistä, jotka puhuvat kiusaamisen vain vahvistaneen heitä. Ja koska et voi koskaan tietää tuleeko kiusaaminen sinuun vielä vaikuttamaan. Itsekin ehdin monta vuotta tässä välissä ajatella, ettei kiusaaminen ole vaikuttanut minun nykyiseen elämään mitenkään ja olen päässyt siitä yli, mutta kyllä se vain sieltä pintaan nousikin, kun tuli sille sopivat "ärsykkeet".


"Montakohan isoveljä tai isosiskoa löytyy, joka ei olisi kiusannut pienempiä sisaruksia?"

Tämä on täysin eri asia. Montako parasta kaverusta löytyy, jotka eivät olisi koskaan riidelleet tai jollain tapaa kiusanneet toisiaan? Itse ainakin tunnustan, että olen lapsena "kiusannut" parasta ystävääni, joka on edelleen pysynyt ystävänäni. Olen varmasti kiusannut myös isosisaruksiani jollain tapaa ja he minua. Mutta ne vain ovat täysin eri asioita. Ei se ole samanlaista kiusaamista. En osaa selittää miksi, mutta ei se ole. Varmasti moni ymmärtää mitä tarkoitan.
14.12.2015 10.40
Hannu
... paskiainen ...
Kyllä - kiusaaja on usein hyvinkin taitava teoissaan. Ehkä suurin ongelma - varsinkin koulussa - on käsitellä asiaa. Kiusaajan vanhemmat ovat liian usein puolustuskannalla - teidän oma lapsi se ... jne. - opettaja ei oikein jaksa puuttua asiaan ... eli suurin vastuu olisi kiusaajan vanhemmilla, mutta mutta ... nykyään vain ei anneta sitä "kunnon selkäsaunaa kiusaajalle" ... toisen huomioonottamiseen sijaan lapsista kasvaa itsekkäitä ..."minä eikä kukaan muu" ..
14.12.2015 15.37
Kide
Olet todella älykäs
just näin...todella älykäs ja oikeassa oleva teksti. Muita kommentteja laittavilla jotain ongelmaa, ehkä haluavat omaa tai lastensa kiusaamistapaa puolustella.
18.1.2016 17.25
Kiusaaminenyhteisöllisyydentavoittelua
Samaa mieltä
Olen hyvin pitkälle samaa mieltä kuin Nevalainen, kun on kyseessä manipuloiva addiktiivienn kiusaaminen, johon kerätään koko yhteisö yhtä vastaan sekä lisäksi tämän lisäksi vielä tehdään ryhmästä tämän uhrin uhri vaikkapa provosoimalla ja eristämällä, kunnes uhri flippaa.
Tällöin on kyseessä luonnehäiriöinen ihminen, ja on todella ihmisiä, jotka kasvattavat tällaiseen "pärjäämiseen", toki varmasti harvinaisia. Valitettavasti organisoidun häirinnän muodossa koettu, että ne ihmiset, joilla on paljon sosiaalisia verkostoja, eivät olekaan välttämättä mukavia ja kivoja ihmisiä.
26.1.2016 20.51
Kiusattu
Yksinkertainen asia
Kylläpäs kommenteissa jaksetaan taivastella, haistakaa tekin vaan paska! En oikeasti keksi mitään muuta tapaa kommunikoida henkilöille, jotka aina haluavat tehdä yksinkertaisista asioista monimutkaisia. Maailmassa on paljon pahoja ihmisiä ja heitä ei mikään muuta elleivät he itse sitä tahdo. Jättävät vain rauniot taakseen ja siirtyvät eteenpäin unohtaen mitä tuli tehtyä. Onko automaattinen oletus että kiusatulla on aina se kuuluisa "hyvä perhe"? Ei minulla todellakaan ollut helppoa lapsena, ei ollut kiusaajallanikaan. Miksi minusta ei tullut kiusaajaa? Miksi minä en halua pahaa toisille enkä mustanmaalaa toisia selän takana? Se on minun valintani. Kaikki voivat itse valita. Ei unohdeta että jokaisella ihmisellä on oma tahto.

Minusta tämä oli hyvä teksti ja halusin kommentoida vaikka onkin jo vanha julkaisu.

Samaan hengenvetoon terveiset ammatti-itsetuntoni, urani ja mielenterveyteni tuhonneelle Lauralle. Olet paha ihminen, jolle psykoterapiasta ei selvästi ollut hyötyä. Onneksi minulle oli ja olen hiljalleen saamassa itseäni takaisin jaloilleni, mutta se on pitkä ja kivulias prosessi.
13.2.2016 20.03
Misani
Traumat on
Olin lapsena kiusattu jonkin verran. Olen aina miettinyt, että pääseekö asiasta koskaan yli.

Vesan kirjoittaman tekstin lukemisen jälkeen olen varma, että se taitaa olla liian haastavaa. Ilmankos olen edelleen todella epäilevä ja omaan nykyisin vahvoja misantrooppisia ajatuksia. Kiitos vain kaikille kiusaajille siitä. Meillähän on valtiovarainministerinäkin koulukiusaaja. Onko esimerkiksi hän saanut ansionsa mukaan?
12.8.2016 19.42
Olin kiusattu
Kiitos Vesa Nevalinen
Minusta on väärin että kiusattu joutuu usein vaihtamaan koulua, kyllä ennemmin kiusaajan pitäisi joutua vaihtamaan.
Uudessa paikassa menee aikaa ennen kuin sopeutuu porukkaan joten ainakin vähän aikaa saavat muut olla rauhassa.
Liika ymmärtäminen ei tuota tuloksia, kovemmat otteet olisi tehtävä jotain puhumisen sijaan, lähestymiskielto olisi hyvä alku. Opettajat pelkäävät tehdä mitään, varsinkin jos kiusaaja on ns. paremmasta perheestä.
Täälläkin on paljon sellaisia jotka ymmärtävät kiusaajia.
On nähty miten hirveitä asioita on koulukiusaamisen takia tapahtunut.
Nämä kiusaajat ovat oikeita herran enkeleitä kiinni jäätyään, saavat monesti vieritettyä syyn kiusatun niskoille.
17.8.2016 17.48
kati
viesti
ha hah haa...juuri näin..loukattua on vaikea saada takaisin ystäväksi.tulenkatkuiset sanat eivät unohdu joten pistetään kiertoon.
30.1.2017 9.17
työpaikkakiusattu
jota ei saa nujerrettua
Kiitos! Tuli hyvä mieli kirjoituksestasi. Vuosikausia työpaikallani oleva nainen tarkoituksella yrittää alentaa, mitätöidä ja savustaa minua ulos. Moni joutunut saman naisen uhriksi, ehei, hän ei ole esimiesasemassa edes, ja osa on lähtenyt. Pomo ei puutu. Ajattelin kokiella tuota haistattelua, josko auttaisi. Kiitos.
12.3.2017 21.49
Nollatoleranssi
Way to go
Pisteet Nevalaiselle kirjoituksestaan. Kerrankin suoria sanoja. Lapsi voi todellakin olla manipuloiva kiusaajapaska. Oli kiusaaja minkä ikäinen tahansa, hänelle pitää antaa lähestymiskielto ja merkintä rekisteriin aiva heti ensimmäisestä kerrasta. Vasta sitten kiusaamiseen tullaan suhtautumaan kaikkien osallistuvien toimesta asian vaatimalla vakavuudella. Kiusaajan pitää vaihtaa päiväkotia koulua tai menettää työnsä kiusaamisen takia. Ei kiusatun. Paapominen seis.
14.3.2017 17.13
abiturientti
Kerrankin rehellistä puhetta
Oli pakko etsiä tämä blogikirjoitus, sillä se oli eräänä äidinkielen ylioppilaskokeen k2017 esseekokeen aineistona. Päädyin kirjoittamaan esseeni juuri siitä. Aloitin tekstini lauseella "En ole varmaan koskaan ennen samaistunut mihinkään kiusaamista käsittelevään tekstiin yhtä paljon.." No kidding, herkistyin siellä salissa lukiessani tätä. Olen siis (tietysti) kiusattu, ja kyllästynyt jauhantaan kiusaajan omista ongelmista. Mun kiusaajat oli just niitä suosituimpia tyyppejä, joiden elämä meni (ja menee!) ns. "täydellisesti". Silti heistä oli hauskaa heittää herjaa - koska he ovat paskiaisia.
Kiusaajan paapominen ja tekojen puolustelu loukkaa kiusattua ja vähättelee hänen kokemustaan. Itse elin siinä uskossa, että olin itse kohteluni valinnut.
Kiitos Vesa Nevalainen.
20.4.2017 16.15
Susanna
KiVa -koulu tiimi ei auta
Mua on kiusattu aina ensimmäisestä luokasta asti ja koulussa sanottiin: "Täällä on KiVa -koulu tiimi eikä täällä kiusata."
11.6.2017 13.17
Kiusattu ja kiusatun lapsen äiti
Totta
Juuri näin asia on. Joka sana totta. Haistakaa kaikki koulukiusaajat paska.
27.7.2017 14.50
MITÄ VÄLIÄ KIUSAAJAN JA KIUSATUN PERSOONAN MÄÄRITTELYLLÄ ON OIKEASTI!? Totuus kuitenkin on, että mitä on tapahtunut, on tapahtunut. Rikos on rikos, ja ei auta miettiä oliko sen tekijällä huono lapsuus. KAIKILLA KUITENKIN ON OMAT ONGELMANSA, JA JOKAINEN VASTAA JA KONTROLLOI ITSE TEKEMISENSÄ. Myös lapset, jotka ovat tätä opettelemassa. Psykologien voisi olla hyvä keskittyä ongelmien ratkaisuun ja lasten ttehokkaaseen kasvatukseen sen sijaan, että käyttäisivät aikansa ihmisten ja asioiden määrittelyyn.