Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


18.4.2017 22.48

Konmari on fiksu mutta silti jotenkin tyhmä

Ihmiskunnan tietoisuuteen mahtuu kerrallaan vain pari asiaa, ja nykyään toinen niistä on konmari. Kaikista esineistä pitää kysyä, onko tämä tarpeellinen. Jos ei ole, sen voi huoletta heittää pois. Siis miksi?

Ihmiskunta eleli aikoinaan paimentolaiselämää. Laitumet ja riistapaikat vaihtuivat, joten kesät oltiin yhdessä ja talvet toisessa paikassa. Maallista omaisuutta ei voinut olla paljoa, sillä kaikki oli roudattava mukana. Kaikki joutava oli pakko heittää pois. Elettiin konmariutopiassa.

Vähitellen ihmiskunta kehittyi niin paljon, että kykenimme harjoittamaan maanviljelystä ja pysymään paikallaan. Alkoi tavaroitten kerääminen, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Halutaanko nyt takaisin paimentolaisaikoihin? Mikä tässä elämässä loppujen lopuksi on tärkeää? Terveys tietenkin, ja sään mukainen kolttu. Tarvitsemmeko muuta? No emme varsinaisesti. Mutta kuitenkin keräilemme kaikenlaista: varavaatteita, ruokaa, erilaisia istuma-alustoja, sänkyjä, astioita…

Emme tarvitse näitä tavaroita, mutta rakastamme niitä. Ajamme satoja kilometrejä saadaksemme jonkin tietyn kulahtaneen näköisen kupin, tilaamme maailman toiselta puolelta jonkin huivin, joka on pakko saada. Kärsimme autokauppiaan nöyryyttävät jeesustelut vain siksi, että saisimme hetken ajaa autolla, jossa ei tuoksu kymmenen vuoden pierut.

Tavarat, esineet tuovat meille turvaa ja lohtua. Lapsi halaa pehmoeläintä, aikuinen taputtelee rakasta fillariansa. Se antaa illuusion siitä, että elämä jatkuu. Tarpeeton esine antaa tunteen siitä, että elämä paitsi jatkuu, on myös ylellistä. Olen saanut paljon, jopa enemmän kuin mitä oikeasti ansaitsisin. Tavaroitten kerääminen nostaa arvoani muihin verrattuna. Se pönkittää itsetuntoa. Ilman rakkaitten tavaroitten hivelemistä joutuisin taas pariksi vuodeksi lisäterapiaan. Yhdessä elokuvassa oli karvalla vuorattu huone, jonka silittelemiseen päähenkilö ihastui. Se voitti jopa huumeet. Ymmärrän elokuvahenkilöä täysin.

Voisi ajatella, että konmari haluaa suistaa ihmiskunnan takaisin siihen karuun paimentolaiselämään, sellaiseksi olennoksi, jonka vaan tulee päivästä toiseen kestää elämän karu ja tyly julmuus.

Aivan tästähän ei ole kyse. Ensinnäkään konmari ei heitä kaikkea pois. Psykologina tiedän toki, että oikeastaan minkä tahansa turhakkeen voi perustella tarpeelliseksi. Tuo pikkutakin revennyt sisävuori pitää ehdottomasti säilyttää, koska siitä voi joku tyyppi vielä kiepaista tyynynpäällisen. Tarvitsen tuota rikkinäistä teevatia, koska minulla on vain kolme muuta varalla kukkien aluslautasiksi. Kissa voi koska tahansa hajottaa ne kolme muuta.

Sitä paitsi, konmari se vasta keräilijä onkin. Hän on ylentänyt keräilynhimonsa toiselle asteelle. Hän keräilee voimakokemuksia siitä, mitä kaikkea hän on elämänsä aikana heittänyt pois. Mitä arvokkaampi esine on muitten silmissä, sitä kovemmaksi karjuksi tai gimmaksi konmari tuntee itsensä. Hänen kokoelmansa karttuu jokaisesta pois heitetystä tavarasta. Eikä konmari kokonaan pois tavaroitaan ole heittänyt. Ne kulkevat hautaan asti hänen muistoissaan. Ne ovat vahvemmin läsnä kuin meidän muitten rakkaat, nurkkaan pölyttymään unohtuneet pikku turhakkeet.

Ja tuleeko konmariuteen toinen aalto? Jos emme heittäisikään pois sitä, mitä emme tarvitse, vaan sen, mikä ei ole hyvää? Esinehän voi olla tarpeeton, mutta ei sitä jukoliste kannata pois heittää, jos se on kokopuuta ja aikuisen ihmisen rakkaudella Suomessa tekemä. Sellaisen tuhoaminen on syntiä meitä kaikkia kohtaan. Tätä voisi kutsua platonilaiseksi konmariudeksi, sillä se saisi voimansa antiikin Kreikan filosofiasta, tuosta ihanasta turhakkuuksien turhakkuudesta.

Sitten on vielä jäljellä se, tykkäämmekö fiksuista vai tyhmistä ihmisistä. Tyhjyyttään kiiltävän unelmakodin urhea sankari voi viehättää yhtä, mutta toinen tykkää silti enemmän siitä nuhjuisesta pikku hamsterista, joka on vuorannut kämppänsä ja itsensä kaiken maailman kulahtaneilla pehmoleluilla, kukkasilla ja alennuslaarista käteen tarttuneilla, aikansa eläneillä toissavuosimuotivaatteilla.

Vesa Nevalainen

Kirjoittajan kaikki vaatteet, äänilevyt, kirjat ja muut ovat täydellisen tarpeellisia, joten niitten olemassaolosta on turha tulla urputtamaan.


Palaa otsikoihin | 8 Kommenttia | Kommentoi