Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


18.4.2017 22.48

Konmari on fiksu mutta silti jotenkin tyhmä

Ihmiskunnan tietoisuuteen mahtuu kerrallaan vain pari asiaa, ja nykyään toinen niistä on konmari. Kaikista esineistä pitää kysyä, onko tämä tarpeellinen. Jos ei ole, sen voi huoletta heittää pois. Siis miksi?

Ihmiskunta eleli aikoinaan paimentolaiselämää. Laitumet ja riistapaikat vaihtuivat, joten kesät oltiin yhdessä ja talvet toisessa paikassa. Maallista omaisuutta ei voinut olla paljoa, sillä kaikki oli roudattava mukana. Kaikki joutava oli pakko heittää pois. Elettiin konmariutopiassa.

Vähitellen ihmiskunta kehittyi niin paljon, että kykenimme harjoittamaan maanviljelystä ja pysymään paikallaan. Alkoi tavaroitten kerääminen, joka on jatkunut näihin päiviin asti. Halutaanko nyt takaisin paimentolaisaikoihin? Mikä tässä elämässä loppujen lopuksi on tärkeää? Terveys tietenkin, ja sään mukainen kolttu. Tarvitsemmeko muuta? No emme varsinaisesti. Mutta kuitenkin keräilemme kaikenlaista: varavaatteita, ruokaa, erilaisia istuma-alustoja, sänkyjä, astioita…

Emme tarvitse näitä tavaroita, mutta rakastamme niitä. Ajamme satoja kilometrejä saadaksemme jonkin tietyn kulahtaneen näköisen kupin, tilaamme maailman toiselta puolelta jonkin huivin, joka on pakko saada. Kärsimme autokauppiaan nöyryyttävät jeesustelut vain siksi, että saisimme hetken ajaa autolla, jossa ei tuoksu kymmenen vuoden pierut.

Tavarat, esineet tuovat meille turvaa ja lohtua. Lapsi halaa pehmoeläintä, aikuinen taputtelee rakasta fillariansa. Se antaa illuusion siitä, että elämä jatkuu. Tarpeeton esine antaa tunteen siitä, että elämä paitsi jatkuu, on myös ylellistä. Olen saanut paljon, jopa enemmän kuin mitä oikeasti ansaitsisin. Tavaroitten kerääminen nostaa arvoani muihin verrattuna. Se pönkittää itsetuntoa. Ilman rakkaitten tavaroitten hivelemistä joutuisin taas pariksi vuodeksi lisäterapiaan. Yhdessä elokuvassa oli karvalla vuorattu huone, jonka silittelemiseen päähenkilö ihastui. Se voitti jopa huumeet. Ymmärrän elokuvahenkilöä täysin.

Voisi ajatella, että konmari haluaa suistaa ihmiskunnan takaisin siihen karuun paimentolaiselämään, sellaiseksi olennoksi, jonka vaan tulee päivästä toiseen kestää elämän karu ja tyly julmuus.

Aivan tästähän ei ole kyse. Ensinnäkään konmari ei heitä kaikkea pois. Psykologina tiedän toki, että oikeastaan minkä tahansa turhakkeen voi perustella tarpeelliseksi. Tuo pikkutakin revennyt sisävuori pitää ehdottomasti säilyttää, koska siitä voi joku tyyppi vielä kiepaista tyynynpäällisen. Tarvitsen tuota rikkinäistä teevatia, koska minulla on vain kolme muuta varalla kukkien aluslautasiksi. Kissa voi koska tahansa hajottaa ne kolme muuta.

Sitä paitsi, konmari se vasta keräilijä onkin. Hän on ylentänyt keräilynhimonsa toiselle asteelle. Hän keräilee voimakokemuksia siitä, mitä kaikkea hän on elämänsä aikana heittänyt pois. Mitä arvokkaampi esine on muitten silmissä, sitä kovemmaksi karjuksi tai gimmaksi konmari tuntee itsensä. Hänen kokoelmansa karttuu jokaisesta pois heitetystä tavarasta. Eikä konmari kokonaan pois tavaroitaan ole heittänyt. Ne kulkevat hautaan asti hänen muistoissaan. Ne ovat vahvemmin läsnä kuin meidän muitten rakkaat, nurkkaan pölyttymään unohtuneet pikku turhakkeet.

Ja tuleeko konmariuteen toinen aalto? Jos emme heittäisikään pois sitä, mitä emme tarvitse, vaan sen, mikä ei ole hyvää? Esinehän voi olla tarpeeton, mutta ei sitä jukoliste kannata pois heittää, jos se on kokopuuta ja aikuisen ihmisen rakkaudella Suomessa tekemä. Sellaisen tuhoaminen on syntiä meitä kaikkia kohtaan. Tätä voisi kutsua platonilaiseksi konmariudeksi, sillä se saisi voimansa antiikin Kreikan filosofiasta, tuosta ihanasta turhakkuuksien turhakkuudesta.

Sitten on vielä jäljellä se, tykkäämmekö fiksuista vai tyhmistä ihmisistä. Tyhjyyttään kiiltävän unelmakodin urhea sankari voi viehättää yhtä, mutta toinen tykkää silti enemmän siitä nuhjuisesta pikku hamsterista, joka on vuorannut kämppänsä ja itsensä kaiken maailman kulahtaneilla pehmoleluilla, kukkasilla ja alennuslaarista käteen tarttuneilla, aikansa eläneillä toissavuosimuotivaatteilla.

Vesa Nevalainen

Kirjoittajan kaikki vaatteet, äänilevyt, kirjat ja muut ovat täydellisen tarpeellisia, joten niitten olemassaolosta on turha tulla urputtamaan.


Palaa otsikoihin | 8 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
20.4.2017 14.15
Elias
Hei,

en ole aivan varma, mistä olet sisäistänyt KonMarin opit - oletko lukenut kirjaa? Sanot, että esineistä pitää kysyä, onko se tarpeellinen. Tämä on kuitenkin täysin väärä kysymys. KonMarin mukaan tulee kysyä, tuoko esine sinulle iloa.

Jonkunlainen tiivistelmä suomeksi löytyy esimerkiksi täältä: http://www.tarkkamarkka.com/blogi/2015/12/tiivistelma-opas-konmari-menetelma/

Sieltä lainauksena: "Toisin kuin monet tuntuvat luulevan, KonMari-menetelmä ei tarkoita, että kodista tulee minimalistinen tai tyhjä. Tavaroita voi säilyttää aivan niin paljon kuin itse haluaa. Tärkeintä on, että säilytettävät tavarat tuottavat iloa."

Toki tämä määritelmä tuo menetelmään yksilöllisyyttä ja tekee siitä vaikeammin määriteltävän yleisesti, mutta se on myös menetelmän hyvä puoli.
20.4.2017 22.09
Antti
Oletko lukenut kirjaa? Loppuun asti? Ymmärsitkö tai yrititkö ymmärtää? Vai tahallasiko rakennat olkinuken...

Psykologina olisit voinut poimia sen kakun, jota lautasella sinulle tarjottiin ja avata sitä lukijoille. Konmarissa on minun ymmärrykseni mukaan kysymys omien tunteiden tunnistamisesta, niiden hyväksymisestä ja harjoittelussa toimimaan näiden tunteiden mukaan. Tavarat toimivat tässä 1-6kk harjoitteluprosessissa symbolisina välineinä.

Harjoittelun tuloksena yksilö vetämään ja pitämään omat rajansa, toimimaan omista tunteistaan käsin ilman ulkoista ohjausta ja pysähtymään hetkeen. Eli jotain sellaista ovat ehkäpä jotkut psykologitkin joskus yrittäneet ihmisille opettaa.
20.4.2017 22.42
Minna
Eliaksen kommentti jotakuinkin kiteyttääkin ne "virheet", mitkä erilaisten kuvailujen ja mielipiteiden perusteella KonMarista kirjoitetuissa tarinoissa esiintyy.
Psykologina saattaisit kiinnostua myös siitä perustasta miten kyseinen elämänhallintamenetelmä on syntynyt. Enemmän kuin tavaroista on kyse siitö että otetaan selvää tavaroihin liittyvistä merkityksistä :vaikkapa tarvitseeko minun säilyttää susirumaa lahjavaasia
Toinen yleisesti mainitsematon menetelmn piirre on, että kaikki samanlaiset tavarat kerätään yhteen ja vasta sitten tehdään arvio ilon tuottamisesta - usko pois seitsemät samanlaiset sakset eivät tuottaneet yhtään enempää iloa kuin kolmet. Menetelmä siis myös antaa henkilölle itselleen mielikuvan siitä mitä omistaa ja samalla auttaa miettimään mikä tai minkälainen tunneside mihinkin tavaraan liittyy.
20.4.2017 22.53
Julle
Moikka!
Kirjoituksesi perusteella vaikuttaa, ettet ole lukenut kyseisiä kirjoja ollenkaan. Esineestä ei mietitä onko se tarpeellinen vaan tuottaako se iloa. Toivon, että perehtyisit jatkossa asioihin enemmän joista kirjoitat.
21.4.2017 7.33
Pönö
Pieleen meni
Kolumnin tarkoitushan on aina olla pikkuisen näpäyttävä tai provosoiva. Tässä tapauksessa kuitenkin Vesalla meni mutkat suoriksi, kun hän ei ilmiselvästikään ole lukenut kirjoja ja hoksannut konarituksen syvintä ideaa. Pois heittämisen ideana on se, tuottaako tavara iloa omistajallen. Jos ei tuota, ei sitä tarvitse pitää kaapeissaan anoppivainaan mieliksi. Psykologina varmaat ymmärrät tämän rituaalisenkin toiminnan myötä avautuvat tunteet ja niiden tuoman hyvän olon, jopa sisäisen rauhan.

Se että sinun vaimosi tai naapurisi haluaa heittää tavaraa pois eikä pidä äänilevyistäsi, ei ole konmarittamista vaikka sen alle nykyään kaikki siivous ja uudistusinnoitus verhoillaankin. Ole huoleti, saat pitää äänilevysi. Tuottavathan ne sinulle iloa!
21.4.2017 11.48
Mamma
Mikä oli konmarituksen tarkoitus?
Oikein aiheellisia kysymyksiä, mutta tässä perheemme pääkonmarittajana jäin pohtimaan, että onko koko konmarittaminen edes alkanut oikealla jalalla jos se visio omasta tulevaisuudesta on epäselvä. Mitä minä haluan elämältäni? Mistä minä unelmoin? Minkälainen olisi täydellinen päiväni? Mitä haluan saada enemmän elämääni, päiviini?

Kun tämä itsetutkiskelu on tehty (vie aikaa) on "lupa" ryhtyä konmarittamaan. Tavarasuhdetta peilataan siihen mitä tulevaisuudelta toivotaan. Kiitetään kaikista kokemuksista joita on saanut. Havahdutaan kaikkeen siihen mitä olemmekaan saaneet ja oppineet. Vahvistetaan henkilökohtaista turvallisuuden tunnetta. Kiitetään tai hyvästellään materiaa johon sitoutunut eilistä, menneisyyttä, tunteita. Kaikkia sitä on tarvittu jotta on päästy tähän elämäntilanteeseen. Tavaraa on tullut ja mennyt. Osaa on tarvittu enemmän kuin toista. Tulevaisuudessakin tulen tarvitsemaan tavaroita joita nyt en tarvitse, mutta ne eivät ole välttämättä samoja, joita tällä hetkellä omistan. Ja mitä kaikkea tavaraa edes tarvitsee omistaa? Olisiko vuokraaminen ja lainaaminen vaihtoehtoja?

Minä tosikonmarittajana näen tämän metodin tapana tehdä välitilinpäätöstä omasta elämästä tähän mennessä, hengähtää ja suunnata sukset kohti uusia unelmia.
21.4.2017 20.41
Artemis
Ironia on vaikea laji, mutta minä pidin tekstistäsi, erityisesti loppukaneetista :-). Hämmästyttävän vakava asia näyttää olevan tämä konmaritus. Ja hei, olen lukenut kirjan, mutta pidin kirjoittajaa jokseenkin pakkomielteisenä. Ei tullut konmaritettua kotia minulle.
24.4.2017 9.24
Nina
Eihän tässä nyt ollut Konmarista kyse. Ollenkaan. Kannattaa hieman perehtyä aiheeseen ennen kuin laukoo noloja kannanottoja aidoista, seipäistä, puista vai mitä ne nyt oli...