Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


26.10.2015 16.44

Luottamus

Vesa Nevalainen

Psykologit puhuvat yllättävän vähän luottamuksesta, vaikka se on keskeinen inhimillisen toiminnan pilari. Ilman luottamusta ihmiset ajavat omaa etuaan, ja nykyaikainen yhteiskunta luhistuu. Pysyvät parisuhteet ja lapsista huolehtiminen olisivat myös mahdottomia. Ilman luottamusta maailma olisi kaikkien sota kaikkia vastaan.

On kohta sata vuotta siitä, kun Suomessa meni luottamus edellisen kerran. Veli taisteli veljeä vastaan, kuten laulussa sanotaan. Lahtarit eivät luottaneet punikkeihin ja päinvastoin.

Tästä otettiin vähitellen opiksi. Luotiin konsensus-yhteiskunta. Jokainen toi mukanaan omat käsityksensä, ja sitten alettiin vääntää yhteistä näkemystä. Hermot menivät, aikarajat paukkuivat ja suusta soljahteli sammakoita, mutta kaikki tiesivät, että ilman yhteistä sopimista kaikki menee vielä huonommin. Sovittiin palkat, sovittiin työehdot, eläkkeet, työttömyyskorvaukset, lapsilisät.

Kansakunta nousi kurjalasta maailman huipulle. Sanotaan että syynä on kova työnteko, mutta minusta se on puppua. Kyllä muissakin maissa raadetaan aamusta iltaan. Mutta suomalainen sopimusyhteiskunta oli ainutlaatuinen.

Konsensusyhteiskunta kesti jopa 90-luvun laman ja kaikki siihen liittyvät raskaat päätökset. Koska kaikki joutuivat antamaan jotain omastaan. Saatiin siihen vielä sopivasti jääkiekon maailmanmestaruus, ja luottamus omaan ja yhteistyön voimaan oli huipussaan.

Viime aikoina luottamuksesta ei ole enää piitattu. On tehty kovia päätöksiä ja on uhattu tehdä yksipuolisesti lisää kovia päätöksiä, mikäli etujen runsaisiin heikennyksiin ei suostuta. Samaan aikaan on haluttu tukea omia kavereita, niitä joille on annettu aika paljon jo aiemminkin.

Suomalaiseen psyykeen kuuluu rehellisyys. Jos joku unohtaa lapion tienposkeen, kukaan ei vie sitä itselleen, vaan se saa ruostua niille sijoilleen. Mutta jos veronkiertäjät aiotaan armahtaa, se nakertaa luottamusta. Jos osakkeiden omistus voidaan salata hallintarekisterin kautta, se on uusi paha isku yhteiseen luottamukseen. Jos tyypit vaativat eläkeiän nostoa, jäävät itse eläkkeelle alle kuusikymppisinä ja muuttavat Portugaliin, ettei heidän tarvitse maksaa veroja, se jumaliste syö luottamusta siihen, että meillä on joku yhteinen juttu, jota ajamme.

Suomalainen nielee säästöt, jos niissä on järkeä. Mutta ei ole mitään järkeä laittaa ensimmäistä sairauslomaa palkattomaksi, sillä suomalainen ei lähtökohtaisesti huijaa, ja sairaana töihin tuleva tartuttaa vain kaikki muut, ja kansantalous kärsii. Ja sitten ne lomapäivien poistot. Tehdäänpä tämä kerrankin selväksi. Moni, mukaan lukien minä itse, olen pysytellyt julkisella sektorilla töissä pitkälti sen takia, että vaikka palkka on pieni, sitä voi kompensoida laatuajalla läheisten kanssa.

Siinä on tavallaan vaihdettu rahaa vapaa-aikaan. Ja nyt tämä pienikin ilo ollaan viemässä pois. Tunnenpa eräänkin työntekijän, jolla on julkisella sektorilla toistasataa alaista ja palkka alkaa nelosella. Kertokaapa kuka vientiteollisuuden mies suostuisi samaan, vaikka saisikin 38 lomapäivää vuodessa?

Sitten meillä on julkisen sektorin työntekijäitä, jotka raahautuvat joka päivä töistä kotiin puolitajuttomina, tietoisina siitä että hyvin paljon jäi taas tekemättä asioita, jotka tekemättöminä vaarantavat ihmisten hyvinvoinnin, jopa hengen. Ihmisiä, käsiä ei ole riittävästi. Tuntuu ihan hirveältä kuulla, että itse pääministerin mielestä näitä virkamiehiä on kymmeniä tuhansia liikaa. Sama mies kuitenkin möi oman firmansa Kiinaan ja jätti suomalaiset kuin nallin kalliolle.

Luottamus. En ole sillä tavalla isänmaallinen, että seisoisin torrakko kädessä sankarihaudoilla itsenäisyyspäivän sohjossa tai katselisin kättelykavalkadia televisiosta. Mutta aina olen ostanut suomalaista, kun olen voinut, ja siitä on tullut hyvä mieli. Aina olen auttanut, kun olen voinut, enkä ole viitsinyt pikkumaisesti laskuttaa joka ripauksesta. Kun taloudella on mennyt hyvin, olen uskonut, että kansakunnan pitää säästää pahan päivän varalle. Kun on mennyt huonosti, niin ilman muuta olen ollut valmis säästämään. Olen kyllä vähän ihmetellyt, koska on minun vuoroni.

Mutta mikä minä olen ollut? Hölmö. Muut ovat sillä välin napsineet mukaansa murusetkin, kaiken minkä ovat voineet. Opin läksy on karvas. Jatkossa en anna ilmaiseksi senttiäkään. En siihen asti, kun saamme taas tämän maan johtoon ihmisiä, jotka palauttavat luottamuksen.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi