Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


23.2.2015 12.20

Minä lupaan

Sosiaalisessa mediassa lupaillaan kaikenlaista. Joku lupaa urheilla rankasti joka päivä vuoden ajan, toinen lupaa olla juomatta ja kolmas syömättä. Yksi lupasi ajaa pienkaivurilla ties minne. Monenkohan ihmisen hengen hän vaaransi, ollessaan päiväkaupalla tukkona Suomen ahtailla teillä?


Onhan se vaikuttavaa, kun vannoo aloittavansa uuden elämän vaikkapa Facessa. Ei kerta kaikkiaan kehtaa mussuttaa pullaa, kun tuli luvatuksi toista muun muassa anopille, ex-tyttöystävälle ja omalle esimiehelleen. Liha voi olla heikko, mutta 200 kaverin tuella voi hyvinkin onnistua. On helpompaa jättää karkit syömättä kuin kestää koko sosiaalisen verkoston pilkka.

Toki samalla voi myös vähän brassailla. Uudella autolla voi kerskua naapurille, mutta uudella six pack -vatsalla voi leuhkia kaikille elämän merkittäville ihmisille. Onhan se komeaa. Siitäs saitte, luuserit, joiden tahdonlujuus ei riittänyt!

Valitettavasti kaikki nettikilvoittelu ei ole yhtä harmitonta. Eräällä sivustolla hehkutetaan kouluampumisia. Nämä ääliöt kilvoittelevat siitä, kuka on saanut eniten viattomia ihmisiä hengiltä.

Miksi ylipäätään pitää lupailla kaikenlaista? Elämä on epävarmaa, eikä kukaan meistä tiedä, mitä seuraavana hetkenä tapahtuu. Itse en ikinä lupaa mitään. En lupaa edes aamulla töihin lähtiessäni, että tulen illalla kotiin. Mistäpä sen tietää?

Lupaaminen poistaa epävarmuutta, vahvistaa illuusiota jatkuvuudesta. Ehkä kasvihuoneilmiö ja Ukrainan sota olivatkin vain pahaa unta? Lupaamme rakastaa myötä- ja vastamäessä, ja sillä hetkellä jopa uskomme siihen. Sitä paitsi, tasamaallahan se ikävystyminen yleensä iskeekin. Onkohan kukaan tutkinut, kuinka monet rakkauslukon sillankaiteeseen kietaisseet ovat yhä yhdessä? Lupaamme puolustaa meille pyhiä asioita, koska se antaa meille tunteen siitä, että kuulumme johonkin yhteisöön.

Lupaamisen huono puoli on se, että annamme itselle kuuluvaa vastuuta muille. Moni omassa mielessä salaa tehty päätös on pitänyt, mutta moni julkinen lupaus pettää. Tupakkalakko loppuu parin sidukan jälkeen, suklaalevy voittaa mahtavimmankin lupauksen ja pullistelevat kuntosalit alkavat tyhjentyä viimeistään helmikuussa.

Moni hakee lupauksilleen vahvistusta psykologilta. Osa menee psykologille, kun on masentunut siitä, ettei kyennyt pitämään lupauksiaan. Myös psykologin kanssa tehdään lupauksia. Kokeillaan sitä sun tätä. Tullaan kertomaan, miten kävi. Psykologi ei lupaa iankaikkista eikä edes loputtoman onnellista elämää, joten moni valitseekin mieluummin huuhaa-gurun. Silloin saattaa tosin käydä samoin, kuin jos uskoo netin nigerialaisiin prinsseihin: rahat menevät, mutta onnea ei löydy.

Moni on entinen lupaus. Ihmisellä oli mahdollisuuksia parempaan, tai ainakin näin uskoteltiin. Luultavasti aika moni ennenaikaisesti masennuksen takia eläköityvistä kansalaisista on entisiä lupauksia.

Jos on aivan pakko luvata jotain, kannattaa luvata jotain pientä. Ja mielellään sellaista, josta tulee hyvä mieli jollekin toiselle ihmiselle. Joskus kannattaa luvata, että ei lupaa yhtään mitään vähään aikaan. Ja kannattaa muistaa, että autiomaassa asuvien hindujen on rannikkoserkkujaan helpompi luvata, että he eivät syö kalaa.

Vesa Nevalainen


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
25.2.2015 13.30
Henna
Kiitos
Hyvä kirjoitus. Lupaukset siis kykyjen mukaan.
Toki välillä on kiva haastaa itseään. Ei kylläkään somessa.