Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


19.5.2017

Osallisuus ei riitä

Vesa Nevalainen

Nykyään kuuluu puhua osallisuudesta. Koulussa lapsia osallistetaan itseä ja oppimista koskevissa asioissa, työelämässä jokainen itseään kunnioittava pomo osallistaa työntekijöitään ja myös tulevassa (?) Sotessa osallistetaan: asiakas pääsee valitsemaan, minkä terveyspalveluiden tuottajan hän haluaa.

Valitettavasti osallisuus on aika lailla näennäistä. Lapset saavat päättää, maalataanko vessan seinä lilaksi vai roosaksi, ja he pääsevät kertomaan, mikä on heidän mielestään paras kolmesta opettajan valitsemasta ilmiökokonaisuudesta. Työpaikalla osallistettu työntekijä on valmis alentamaan palkkaansa tai olemaan kuusi minuuttia päivässä ilmaiseksi töissä.

Ehdottomasti hilpein on tuo Soten osallistaminen: asiakas pääsee valitsemaan Terveystalon (joka pyrkii tuottamaan omistajilleen maksimaaliset voitot ja maksamaan minimaaliset verot) ja Mehiläisen (joka pyrkii tuottamaan omistajilleen maksimaaliset voitot ja maksamaan minimaaliset verot) välillä. Tämä on vähän sama kuin valitsisi, haluaako kuolla syöpään vai sydänvikaan.

Oikeasti osallisuus on todella tärkeää ja juuri se asia, mitä Suomesta vielä puuttuu, että pääsemme moderniksi valtioksi. Nyt on vain aika lopettaa osallisuudella jeesustelu ja alkaa osallistaa ihmisiä ihan oikeasti.

Tämä ei oikeastaan ole kovin vaikeaa, vaikka se tuntuu monen mutkan ja taistelun takana olevankin. Pitäisi vaan antaa ihmisille oikeasti valtaa päättää omasta elämästään. Mutta kun ihminen saa päättää omasta elämästään, hän tekee viranomaisten mielestä kaikkea hassua: Syö liikaa voita. Juo tolkuttomasti viinaa. Ei nuku kylliksi, eikä viitsi lähteä lenkille, vaikka pitäisi.

Ihmisten holhoaminen on niin monen vuoden harjoittelun tulos, että siitä on todella vaikea päästä eroon. Ja kun pilalle holhottu ihminen tajuaa olevansa yliholhottu, hän lakkaa edes yrittämästä kantaa vastuuta omista asioistaan. Hän juo, kunnes maksa tai päihdelääkäri kieltää. Ja hän alkaa taas juoda, kun päihdelääkäri kääntää selkänsä ja maksa vihloo vähän vähemmän.

Psykologisesti kaava on selkeä: ihminen, johon ei luoteta, ei todellakaan aio osoittautua luottamuksen arvoiseksi.

Toki on myönnettävä, että passivoitu ihminen ei ole aina kauhean fiksu osallistuja. Hän kirjoittaa nettiin törkeyksiä kaikista ihmisvähemmistöistä, koska hän ei tule ajatelleeksi, että haukunnan kohde on ihan yhtä arvokas ihminen kuin hän itsekin. Kun häneltä kysytään mielipidettä, vastaus saattaa olla todella tyhmä.

Ei perhana. Ihmisille pitäisi kyllä opettaa osallisuustaitoja. Siis sitä, miten omaa asiaa edistetään rakentavasti, niin että syntyy tulostakin, eikä pelkkää pahaa mieltä. Miten omaa mielipidettä arvioidaan, argumentoidaan ja tuodaan esille tavalla, jonka toiset haluavat kuulla? Kenen puoleen pitää kulloinkin kääntyä; milloin kannattaa tuoda oma tärkeä asia tiedotusvälineiden, milloin poliitikkojen tietoon?

Ennen kaikkea pitää oppia, mitkä vaikuttamisen tavat ovat sellaisia, joilla tulee satavarmasti takapakkia, koska vastapuoli loukkaantuu. Ja kun vastapuoli loukkaantuu, hän lakkaa kuuntelemasta ja käyttää kaiken tarmonsa loukkaajan asian vastustamiseen.

Uskaltaisinko sanoa, että ihmisille pitäisi opettaa aktivismitaitoja, kasvattaa ärhäköitä toimijoita. Lasten pitää oppia vaikuttamaan omiin asioihinsa jo päiväkodista alkaen. Heihin pitää uskaltaa luottaa. Jos kaksi lasta haluaa sulkeutua hetkeksi kahdestaan tyhjään huoneeseen, heillä ei välttämättä ole tuho mielessä. Useimmiten ilmenee, että he ovat halunneet siistiä ja järjestää paikan. Ja jos koululaiset saavat oikeasti luoda ja valita sen ilmiön, mitä kulloinkin tarkastellaan, heillä tulee olemaan kova oppimismotivaatio ja he oppivat jotain olennaista.

Työpaikalla hyvä esimies osallistaa niin hyvin, että hän tekee itsensä tarpeettomaksi. Mutta tätä ei uskalleta toteuttaa, koska suurin osa esimiehistä ei tiedä, mitä he sitten tekisivät. Niinpä aivan liian moni esimies kulkee edelleen työntekijän perässä ja luuraa, onko roskikseen heitetty trasselitukko todellakin jo kyllin likainen.

Aktivismikasvatuksen saanut ihminen on kyselevä, hankala, eikä hän niele mitä tahansa. Hän tekee elämämme vaikeaksi. Mutta meidän on kestettävä se, koska vain niin saamme oppilaita, jotka oppivat tärkeitä asioita, ja työntekijöitä, jotka lopultakin keksivät sen uuden Sammon, ei kun siis uuden Nokian kansakunnalle rahavirtoja tuottamaan.


Palaa otsikoihin | 2 Kommenttia | Kommentoi