Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


11.12.2015 10.06

Postia Pikku Kakkoselle

Vesa Nevalainen

Yllätänpä ja kerrankin kirjoitan asiasta, josta tiedänkin jotain. Olen seurannut Pikku Kakkosta paria pätkää lukuun ottamatta koko ikäni.

En aina pidä näkemästäni. Ohjelmien taso on laskenut, vaikka ohjelma-aika on pidentynyt eivätkä urheilukilpailutkaan enää vie kaikkea ohjelma-aikaa. Toki edelleen ollaan valovuoden edellä kaupallisten kanavien örinäanimaatioita.

Osa ohjelmista on niin kertakaikkisen outoja, että tällainen pitkälti koulutettu psykologiäijäkään ei ymmärrä niistä mitään. Osa on piirretty ihan kökösti, ja se yksi suomalainen ohjelma, se missä on kukko ja kanoja, on sekä minusta että lapsistani pelottava. Ihmisten taloa asuttavat ja vanhoja lastenlauluja jollottavat jänikset ovat kertakaikkisen hirveitä.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi lastenohjelmissa tehdään sankareita hiiristä, kaneista ja sellaisista. Kuitenkin jänis, citykani ja rusakko ovat Suomen luonnon ainoat todelliset pedot. Ja miksi kissoista tehdään piirretyissä aina pahiksia, vaikka he sentään edes yrittävät auttaa loputtomassa taistelussa tuholaisia vastaan. Ja kaikkihan toisaalta rakastavat kissavideoita.

Mitäs vielä? Jostain syystä lastenohjelmissa nauretaan koko ajan sellaista hirveää tekonaurua. Kuin he olisivat jotenkin tolloja. Ja se, mikä on mukamas hauskaa, on julmuus. Viattomassa Tommissa ja Talvikissa kiusataan joka jaksossa pöllöä. Miksi? Eivätkö lapset osaa enää kiusata lähimmäisiään riittävästi? Heittää polttopullolla pakolaiskeskuksen oveen?

Aina voi sanoa, että en vaan enää ymmärrä nykyajan ihmisiä ja heidän huumoriaan. Voi olla. Mutta eipä tuo näytä lapsiakaan hirveästi naurattavan.

Nykyajan ohjelmista puuttuu psykologinen ydin. Se, että joku haluaa kertoa kehitystarinan. Sen, jossa pienellä ihmisellä on vaikeaa, mutta hän selviytyy vaikeuksistaan. Paha saa palkkansa. Sellaista lapsi tarvitsee. Kyllä ne ehtivät aikuisina kyynisiä Tarantinoja opetella, jos haluavat. Ohjelmista puuttuu lämpö ja humanismi. Lapset tajuavat sellaisia asioita yllättävän hyvin.

Ja huumori. Sen on oltava hauskaa, tietysti, mutta myös psykologisesti perusteltua. Paha saakin liukastua siihen banaaninkuoreen. Mutta ei viaton pöllö.

Onhan Pikku Kakkosessa vielä loistaviakin ohjelmia, kuten Pasin ja Kielon valtakunta, Jari ja Kari tai miksei myös Matikkahirviöt. Niissä käännetään rohkeasti näkökulmia, edetään paradoksien kautta yllättäviin ratkaisuihin, ollaan ihan hervottoman hauskoja ja samalla osoitetaan, että kaikenlainen ilkeys ja itsekkyys ovat pahasta.

Tässä ei taida psykologiakaan auttaa kovin pitkälle. Jos psykologit pääsisivät tekemään lastenohjelmia, niin luultavasti niistä tulisi aivan liian loppuun asti mietittyjä, niin kasvattavia, että koko perhe nukahtaisi kotisohvalle jo ensimmäisen viidentoista minuutin aikana.

Lapset tarvitsevat hulluttelua, elämän vaaratonta anarkiaa, uusia avauksia, rohkeutta. Jotain sellaista, jonka aikuinen löytää joskus itsestään, jos hän muistaa olleensa joskus pieni lapsi.


Palaa otsikoihin | 4 Kommenttia | Kommentoi