Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


3.3.2014 15.27

Psykologisesti korrekti

Yli satavuotiaan historiansa aikana psykologia on kehittänyt tarkkarajaiset mutta ääneen lausumattomat sääntönsä siitä, mikä alalla on sallittua ja mikä ei. Tämä on varmaan ollut tarpeen, sillä psykologiaa ympäröi joka puolelta joukko ismejä ja oppeja, jotka eivät todellakaan pohjaudu tieteelliseen järkeilyyn. Poliittisen korrektiuden ohella on olemassa myös psykologista korrektiutta.


Psykologiseen korrektiuteen kuuluu nähdä asioissa aina vähintään kaksi puolta. Tätä kuvaa parhaiten alaa vaivaava ”toisaalta–toisaalta”-tauti. On väärin ryöstää mummon rahat puukolla uhaten, mutta toisaalta ryöstäjällähän oli ankea lapsuus: isäpuoli oli väkivaltainen ja äiti etäinen.

Lieveilmiönä on se, että psykologista on liki mahdotonta puristaa ulos selvää mielipidettä. Tai jos joku sen tekee, tulee osa kollegoista varmasti tuomitsemaan psykologin kerettiläisenä.

Yksi korrektiuden tyypillisiä ilmentymiä on se, että asioita ei sanota suoraan, vaan todellisuutta kauniimmin. Hulluja ei psykologien maailmassa ole, vaikka potilaat itsekin ovat alkaneet käyttää tätä termiä muun muassa Mentalwearin paidoissa. ”Mielenterveydeltään järkkynyt” olkoon esimerkkinä psykologisesti korrektimmasta ilmaisusta. Tosin se tarkoittaa samaa kuin hullu. Ja jokainenhan meistä on enemmän tai vähemmän hullu. Pahaa pelkään, että kuiville näennäisneutraalitermeille vinoileva hevonpaskabingo on kehitetty psykologien luentoja kuunnellessa.

Alalle on muotoutunut sallittujen sanojen slangi, joka ei hevin ulkopuoliselle aukea. Jos työtodistuksessa lukee jotain muuta kuin kiitettävä kaikilla mahdollisilla alueilla, on psykologissa jotain vikaa. Jos psykologi on persoonallinen, on kuulijan syytä epäillä, onko persoonalliseksi mainitulla henkilöllä kaikki muumit laaksossaan. Kukaan ei tietenkään halua olla myöskään epätieteellinen tai sellainen henkilö, jota arvioitaessa keskihajonta on suuri.

Usein ajatellaan, että kaikkien psykologien pitää ymmärtää kaikkea ja kaikkia ihmisiä. Kuitenkin jokaisella meistä on omat sokeat pisteemme. Itse en ole koskaan ymmärtänyt vaikkapa sitä, miten ihmisestä tulee alkoholisti. Minusta tulisi aivan kelvoton alkoholistien auttaja. Toisaalta väitän ymmärtäväni monia muita vaivoja ja ongelmia ihan kiitettävän hyvin.

Psykologiseen korrektiuteen kuuluu se, että juuri mitään ei saa sanoa, ellei asiaa ole todistettu lukuisissa tutkimuksissa. Eikä mikä tahansa pieni otos piisaa; kunnon tutkimuksessa on käytetty tuhansien otosta. Tosin tuhansien otoksesta vetäistyillä korrelaatioilla ei ole enää juuri mitään merkitystä yksilötasolla, mutta väliäkö sillä. Hassuinta tässä on se, että useimmiten tiede vahvistaa omia ennakkoluuloja. Niitä kutsutaan työhypoteeseiksi. Mikäli tutkimustulos onkin hypoteesin vastainen, se on helpointa kuopata ja unohtaa.  Hyväksi luulemani interventio ei kerta kaikkiaan voi olla huono, vaan tutkimusasetelmassa meni jotain vialle. Täytyy tehdä uusi tutkimus, tai ainakin kasvattaa koehenkilöjoukkoa. Näin tiede alkaa vahvistaa itseään ja uusien tulosten virta tyrehtyy tai ainakin hidastuu.

Älkää käsittäkö väärin. Psykologiatiede on tarvinnut korrektia kielenkäyttöä, eikä ihmisistä muutenkaan saa puhua rumia. Heitä täytyy ihan oikeasti kunnioittaa ja arvostaa. Hauras mieli luhistuu psykologin ajattelemattomasta naljailusta. Mutta aivan kaikkea ei silti tarvitse hyväksyä. On asioita, joissa psykologinen korrektius ei oikein toimi. Jotkut asiat ovat vain väärin, ja minusta meidän eettinen velvollisuutemme on sanoa se suoraan. Hyllyssäni on aivan mahtavasti nimetty romaani ”eating people is wrong”. Olen ottanut tämän ohjenuorakseni. Lapsia ei saa rääkätä. Perkele. Henkistä laiskuutta tai ilkeyttä ei tule suvaita. Kyllä joissakin asioissa saa psykologikin unohtaa korrektiuden hetkiseksi. Vilttitossu sanoi  Heinähatulle jotenkin niin, että aikuisille pitää välillä sanoa kovasti, sillä eivät ne muuten ikinä opi. Jos psykologi ei sano välillä kovasti, ei kukaan välitä sen jurputuksesta.

Vesa Nevalainen


Palaa otsikoihin | 8 Kommenttia | Kommentoi