Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


3.3.2014 15.27

Psykologisesti korrekti

Yli satavuotiaan historiansa aikana psykologia on kehittänyt tarkkarajaiset mutta ääneen lausumattomat sääntönsä siitä, mikä alalla on sallittua ja mikä ei. Tämä on varmaan ollut tarpeen, sillä psykologiaa ympäröi joka puolelta joukko ismejä ja oppeja, jotka eivät todellakaan pohjaudu tieteelliseen järkeilyyn. Poliittisen korrektiuden ohella on olemassa myös psykologista korrektiutta.


Psykologiseen korrektiuteen kuuluu nähdä asioissa aina vähintään kaksi puolta. Tätä kuvaa parhaiten alaa vaivaava ”toisaalta–toisaalta”-tauti. On väärin ryöstää mummon rahat puukolla uhaten, mutta toisaalta ryöstäjällähän oli ankea lapsuus: isäpuoli oli väkivaltainen ja äiti etäinen.

Lieveilmiönä on se, että psykologista on liki mahdotonta puristaa ulos selvää mielipidettä. Tai jos joku sen tekee, tulee osa kollegoista varmasti tuomitsemaan psykologin kerettiläisenä.

Yksi korrektiuden tyypillisiä ilmentymiä on se, että asioita ei sanota suoraan, vaan todellisuutta kauniimmin. Hulluja ei psykologien maailmassa ole, vaikka potilaat itsekin ovat alkaneet käyttää tätä termiä muun muassa Mentalwearin paidoissa. ”Mielenterveydeltään järkkynyt” olkoon esimerkkinä psykologisesti korrektimmasta ilmaisusta. Tosin se tarkoittaa samaa kuin hullu. Ja jokainenhan meistä on enemmän tai vähemmän hullu. Pahaa pelkään, että kuiville näennäisneutraalitermeille vinoileva hevonpaskabingo on kehitetty psykologien luentoja kuunnellessa.

Alalle on muotoutunut sallittujen sanojen slangi, joka ei hevin ulkopuoliselle aukea. Jos työtodistuksessa lukee jotain muuta kuin kiitettävä kaikilla mahdollisilla alueilla, on psykologissa jotain vikaa. Jos psykologi on persoonallinen, on kuulijan syytä epäillä, onko persoonalliseksi mainitulla henkilöllä kaikki muumit laaksossaan. Kukaan ei tietenkään halua olla myöskään epätieteellinen tai sellainen henkilö, jota arvioitaessa keskihajonta on suuri.

Usein ajatellaan, että kaikkien psykologien pitää ymmärtää kaikkea ja kaikkia ihmisiä. Kuitenkin jokaisella meistä on omat sokeat pisteemme. Itse en ole koskaan ymmärtänyt vaikkapa sitä, miten ihmisestä tulee alkoholisti. Minusta tulisi aivan kelvoton alkoholistien auttaja. Toisaalta väitän ymmärtäväni monia muita vaivoja ja ongelmia ihan kiitettävän hyvin.

Psykologiseen korrektiuteen kuuluu se, että juuri mitään ei saa sanoa, ellei asiaa ole todistettu lukuisissa tutkimuksissa. Eikä mikä tahansa pieni otos piisaa; kunnon tutkimuksessa on käytetty tuhansien otosta. Tosin tuhansien otoksesta vetäistyillä korrelaatioilla ei ole enää juuri mitään merkitystä yksilötasolla, mutta väliäkö sillä. Hassuinta tässä on se, että useimmiten tiede vahvistaa omia ennakkoluuloja. Niitä kutsutaan työhypoteeseiksi. Mikäli tutkimustulos onkin hypoteesin vastainen, se on helpointa kuopata ja unohtaa.  Hyväksi luulemani interventio ei kerta kaikkiaan voi olla huono, vaan tutkimusasetelmassa meni jotain vialle. Täytyy tehdä uusi tutkimus, tai ainakin kasvattaa koehenkilöjoukkoa. Näin tiede alkaa vahvistaa itseään ja uusien tulosten virta tyrehtyy tai ainakin hidastuu.

Älkää käsittäkö väärin. Psykologiatiede on tarvinnut korrektia kielenkäyttöä, eikä ihmisistä muutenkaan saa puhua rumia. Heitä täytyy ihan oikeasti kunnioittaa ja arvostaa. Hauras mieli luhistuu psykologin ajattelemattomasta naljailusta. Mutta aivan kaikkea ei silti tarvitse hyväksyä. On asioita, joissa psykologinen korrektius ei oikein toimi. Jotkut asiat ovat vain väärin, ja minusta meidän eettinen velvollisuutemme on sanoa se suoraan. Hyllyssäni on aivan mahtavasti nimetty romaani ”eating people is wrong”. Olen ottanut tämän ohjenuorakseni. Lapsia ei saa rääkätä. Perkele. Henkistä laiskuutta tai ilkeyttä ei tule suvaita. Kyllä joissakin asioissa saa psykologikin unohtaa korrektiuden hetkiseksi. Vilttitossu sanoi  Heinähatulle jotenkin niin, että aikuisille pitää välillä sanoa kovasti, sillä eivät ne muuten ikinä opi. Jos psykologi ei sano välillä kovasti, ei kukaan välitä sen jurputuksesta.

Vesa Nevalainen


Palaa otsikoihin | 8 Kommenttia | Kommentoi

3.3.2014 20.36
Siplu
Eivät aikuiset opi?
Se Vilttitossu sanoi, etteivät aikuiset opi mitään, jos lapset on aina vaan kilttejä. Ja siinä se oli kyllä oikeassa. Paitsi että aina kilttejä lapsia ei ole olemassakaan. Onneksi, joku sentään kasvattaa aikusiakin, eli psykologikorrektisti sanottuna haastaa ;) Joku kouluttaja kyllä yritti kysyä, oletko mukava ihminen vai tehokas terapeutti.
3.3.2014 22.02
Ubuntu
Aivan mahtava veto, kiitos!
4.3.2014 16.34
Kysymys
Vesalle
Miksi joku ihminen pitäisi leimata lopullisesti? Eikö psykologin tarkoitus ole avittaa muutokseen? Jos nimeää jonkin ihmisen pysyvästi jonkinlaiseksi: auttamattomasti, parantumattomasti,niin miksi ylipäätään on olemassa psykologeja? Kirjoitit aiemmin lapsista, jotka kiusaavat. Nimesit heistä osan "ilkeäksi paskiaiseksi". Ihmiset, jotka ovat vastaan ajatteluasi eivät varmastikaan tarkoita, että kiusaajaa pitäisi hyysätä. He tarkoittavat, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus muutokseen. Mitä apua luulet leimaamisella saavutettavan? Sitä, että lapsi alkaa itsekin pitää itseään viallisena, pahana, toivottomana? Eikö tällainen ihminen helposti ala toistaa pahoja tekojaan, koska hänellä ei ole mitään menetettävää. Kun on kerran hylkiö, niin aina hylkiö. Miten tämä myöskään auttaa kiusattua? Nauttiiko kiusattu kostosta, toisen kärsimyksestä, kun itsekin on sitä saanut kokea? Kyllä meillä on rakentavat tavat ratkaista ongelmia, sinulta kuulisin mielelläni perusteluja omille ajatuksillesi.
5.3.2014 11.41
"Ilkeä paskiainen"
Hyvä provoisointi!
En usko että Vesa tarkoitti, että tästä lähtien lausuntomme täyttyvät "ilkeistä paskiaisista", vaan sitä, että joskus on uskallettava ottaa kantaa. Käsitteet "hullu" ja "ilkeä paskiainen" eivät toivottavasti vakiinnu kielen käyttöömme, mutta tekstin tehtävähän oli provosoida. Terapiassa ehdoton rakkaus oma lähtökohtani, mutta se ei tarkoita munattomuutta. On uskallettava sanoa ääneen esim. kiusaajalle, että jos jatkat tähän malliin, tulet olemaan "ilkeä paskiainen" (korrektisti konfrontointi).
5.3.2014 14.33
Vesa Nevalainen
Vastaus
Mielestäni hyvä blogi pysäyttää miettimään, koska se on muutoksen siemen. Minulla ei ole tapana vastata nimimerkeille eikä yleensä muillekaan, koska opettelen kunnioittamaan kaikkia mielipiteitä. Vastaan poikkeuksellisesti, koska Ylläpito pyysi.

On tärkeää huomata, että kiusaaja määrittelee uhrinsa usein lopullisesti esimerkiksi läskiksi, rumaksi, tyhmäksi, rillipääksi..Tarkoitukseni on havainnollistaa juuri tätä samaa prosessia toisin päin.

Sen lisäksi että olen ollut kiusattu olen ollut myös kiusaaja. Ja kyllä, tunnen että niissä tilanteissa olen ollut ilkeä paskiainen. Se on osa minua. Asian tiedostaminen ei saa minua lannistumaan, vaan yrittämään siihen että käyttäydyn jatkossa vastaavissa tilanteissa fiksummin.

Olen muuten iloinen, että joku muistaa Vilttitossun minua tarkemmin

Vesa Nevalainen
19.3.2014 6.44
Tikru
Kiitos!
Kiitos taas aivan fantastisesta blogitekstistä. Tämän psykologin päivä lähti alkuun iloisella naurulla, tyylillisestikin hienon kirjoituksesi ansiosta. Jotkut ne osaa. Hyvä Vesa!
21.3.2014 12.57
Tana
Jämäkkyyttä kehiin
Tuo kollegoiden varovaisuus on tietenkin totta mutta en yhdy siihen että mitään ei uskalleta sanoa ellei asiaa ole tutkimuksin vahvistettu. Päin vastoin, löysää musta tuntuu tai mun mielestä -puhetta on aivan riittävästi samoin kuin aika hataria teorioita ja menetelmiä, joiden uskottavuus on lähinnä uskon varassa. Monesti oikea vastaus kysymykseen olisi että valitettavasti asiaa ei ole tutkittu mutta jos jotakin sanoo niin vallitsevan käsityksen/oman kokemukseni/eräänteorian mukaan.. tms. asia olisi näin. Joskus hyvä vastaus on "en tiedä" koska en ole asiaa tutkinut tai en ole sen alan asiantija. Meidän on turha yrittää esittää jonkinlaista yleisasiantutijaa, se paistaa läpi. Kun Keltikankaalta kysyttiin mielipidettä hän vastasi että tämä on tutkimustulos, ei mielipide, joita hän ei mielellään esitä. Valitettavasti kunnon tutkimusta eri sovellusalueilta on aivan liian vähän, mikä lisäksi taakkana on yksilötapausten yleistettävyyden ongelma. Toki rohkeille ja avartaville näkemyksille on varsinkin nyt sosiaalista tilausta mutta niitä on vaikea saada jos psykologit haluavat pysyä turvallisesti ahtaassa pilttuussaan..
21.3.2014 13.18
ritu
Samaa mieltä
Asiaa, Vesa! Selkeäsanaisuus ja suoruus (tietyissä rajoissa) ei kumoa ammatillisuutta vaan vahvistaa sitä.