Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


13.1.2014 15.17

Sarkasmista

Huumori on ehkä tervein defenssi, mutta samalla perin vaarallinen taiteenlaji. Erityisen pahaksi on leimautunut huumorin verbaali, älyllinen alalaji eli sarkasmi.

Myönnetään, sarkasmi on ongelmallinen juttu. Suuri osa ihmisistä ei ymmärrä sarkastista huumoria. Ja ei-ymmärtävissä on aivan normaaleja, kultaisia, ihania ihmisiä, joissa ei todellakaan ole mitään vikaa.

Sarkasmia viljelevä ihminen loukkaa muita kansalaisia tahattomasti ja säännönmukaisesti. Hän tekee elämästään vaikeaa. Miksi ihmeessä? Eikö asiat voisi kertoa suoraan ja kaartelematta, miksi suotta väännellä sanoja ja lauseita? Toisaalta, miksi ihmiskunta halusi mennä kuuhun? Because it’s there.

Sarkasmi on paitsi huumoria, myös elämänasenne, josta on hyvin vaikea päästä eroon. Ilman sarkasmia sarkastinen ihminen saattaa kokea elämän turhana ja maailman kelvottomana paikkana. Hän voi menettää ruokahalunsa ja elämänhimonsa. Hän saattaa olla puolustuskyvytön stressiä vastaan. On aivan varmaa, että ilman sarkasmia Raamatun Job ei olisi kestänyt kaikkia Jumalan koettelemuksia.

Kyllähän sarkastisia ihmisiä silti käy terapiassa, joten ei se täydellistä suojaa ihmiskunnan pahuudelta anna. Mutta olisivatko oireet pahempia ilman sarkasmia?

Sarkastinen ihminen oppii usein hillitsemään sarkasmiaan. Hän tutkii ja nuuhkii ihmisiä, kunnes uskaltaa sanoa näille jotain sarkastista: ”tämä ihminen saattaisi ymmärtää näitä mun juttujani”. Sarkastinen ihminen puree kieltään ja odottaa tilaisuutta, jolloin hän voi harrastaa pahettaan samantyylisten ihmisten seurassa. Sarkastisten ihmisten kieltolakia ei ole kumottu tähän päivään saakka. Parhaat ja lohduttavimmat vitsit pitää nauttia salassa puupinojen välissä.

Edellä kuvattu negatiivinen, joskus jopa ilkeä sarkasmi huomataan kyllä – tavalla tai toisella. Mutta aina sarkasmi ei ole tällaista. Esimerkiksi itseen kohdistuvan sarkasmin ei pitäisi loukata ketään, se on yleensä hyväksyttyä: ”meikäläinen älyn jättiläinen onnistui taas kerran saattamaan itsensä pinteeseen, kun ei osannut lukea käyttöohjetta”.

Joskus positiivinen, kannustava asia ilmaistaan sarkasmin kautta: ”ei se paskemmin tehty ollut”, tai ”tekeleesi on niin surkea sepustus, että ansaitsisit tästä Nobelin”. Kuusivuotias poikani syytti minua siitä, että hän joutui katsomaan koko pikku kakkosen nähdäkseen joulukalenterin. Ilme oli iloinen ja tarkoitus oli kiittää siitä, että ehdittiin katsoa rauhassa kaikki tärkeä.

Sarkasmi voi olla hyvinkin empaattista, mutta tällöin sitä on vaikea tunnistaa. Erityisesti  tietynlaisissa äijäporukoissa ei ole tapana käydä kehumaan toista ylenpalttisesti. Hyvä palaute puetaan pottuilun valekaapuun. Mutta ”kettuilun” kohde tietää kyllä, että häntä kehutaan, tai vaihtoehtoisesti hänen syvimmät pelkonsa ja huolensa on ymmärretty ja niissä eletään mukana.

Sarkasmi on kuin kesäinen päivä ja mutkitteleva maalaistie. Moottoritietä olisi jo perillä, mutta silloin olisi jäänyt maisemat näkemättä ja elämän kirjo kokematta.

Tässä kirjoituksessa ei ollut juuri lainkaan sarkasmia.

Vesa Nevalainen


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja