Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


11.3.2016 11.19

Sori tästä

Vesa Nevalainen

Poliitikko tekee virheen, tajuaa mokanneensa ja pyytää ”sori siitä”. Saadaan uusi lentävä sanonta poliittiseen kieleen, mutta mitä sen takana on? Vaikeus, melkein mahdottomuus pyytää anteeksi.

Tilannehan on todella tuttu jokaisesta lapsiperheestä. Isoveli kiusaa pikkusiskoa, jää tästä kiinni, ja pakon edessä mutisee: sori. Esimies kohtelee alaistaan kaltoin, huomaa asian ja pahoittelee. Koulukiusaaja jää kiinni, mulkoilee lattiaa huppunsa takaa ja ääntelee: sori. Haloo! Suomen kielessä on tälle ihan oma sana, ja se on, tadaa, ”anteeksi”.

Tai luuletteko, että Lumikin paha äitipuoli olisi sanonut kiinni jäätyään ”sori siitä, että yritin myrkyttää sinut” tai Prinsessa Ruususen Pahatar olisi sanonut Stubbin tavoin? Tai olisiko Pahatar edes loihtinut ilkeää loitsuaan, jos Ruususen vanhemmat olisivat reilusti pyytäneet Pahattarelta anteeksi sitä, että eivät kutsuneet tätä prinsessan ristiäisiin? Ehkä he sanoivat ”sori siitä”.

Miksi sitä on niin vaikea sanoa? Koska se on emotionaalisesti ja psyykkisesti vahva sana. Anteeksipyytäjä on ihan tosissaan, vereslihalla ja kärsivä. Jos hän ei ole patologinen juoppo tai valehtelija, hän haluaa ihan oikeasti parantaa tapansa ja hyvittää tekonsa. Ja koska sanalla on näin vahva merkitys, on sen sanominen todella vaikeaa.

Suomalaisia on moitittu small talkin puutteesta. mutta on siinä hyvätkin puolensa. Kapakkasekoilun jälkeen aika helppo mongertaa ”sorry”, mutta ”anteeksi” tuo suuhun karvaan maun. Olemme omaperäisen kielemme vankeja, ja hyvä niin. Meillä on voimakieli. Jokainen sana on painava kuin mafiaporukan käyttämät betonikengät. Sen sijaan joku brittien jatkuvasti hokema ”excuse me” ei tunnu kovinkaan voimakkaalta anteeksipyynnöltä. Etenkin, kun useimmiten se tarkoittaa suomeksi: ”senkin idiootti, mitä siinä toljotat, väistä minua, maailman valtiasta”.

Anteeksipyyntövammaiset ovat vääntäneet asian ihan päälaelleen. Oikeasti anteeksi pyytävää väitetään heikoksi, sellaiseksi vetisteleväsilmäiseksi nössöksi, jonka kanssa kukaan ei halua olla. Tämä on pötypuhetta. Anteeksipyytävä on se porukan kovin sälli, se äijien äijä, rauta-Hannu ja alfauros, jonka ei koskaan tarvitse pullistella. Anteeksipyytävä uskaltaa vaihtaa kakkavaipat eikä muutenkaan kitise turhasta.

Silti monet luulevat yhä, että heikko nahjus, turvaton kyherö, joka ei osaa edes pyytää anteeksi eikä osaa puhua tunteistaan muutenkaan, olisi jotenkin kova jätkä.  Mutta ihan oikeasti: luottaisitko henkesi tuollaisen miehen tai naisen kynsiin? Tai yhteiset varat?

Minkähänlainen sosiaalisia taitoja vahvistava ohjelma olisi niin hyvä, että ihmiskunta oppisi sen avulla pyytämään ihan oikeasti ja vakavissaan anteeksi? Ensin pitää tietysti tajuta, että on mokannut ja vaikkei olisi omasta mielestään mokannutkaan, on ainakin tajuttava, että toinen pahoitti mielensä. Täytyy oppia sen verran empatiaa. Ja tässä olisi psykologeille taas töitä. Oikean ja väärän raja on monilla hukassa. Joskus pitää aloittaa perusteista. Yksi suosikkikirjannimistäni on ”Eating people is wrong”. Tästä se alkaa. Sen jälkeen löytyy luultavasti monia muitakin asioita, joitten tekeminen nyt vaan on väärin.

Anteeksipyytämisen tekniikoita voi aivan varmasti opetella. Yhdessä ja nöyrästi: ”Olen NN, enkä osaa pyytää anteeksi kunnolla”. Voi harjoitella yksin peilin edessä. Voi pyytää anteeksi netissä. Voi laittaa anteeksipyytävän kuvan Tinderiin. Tuhkan päällesirotteluvideon Periscopeen.

Ja kun opitaan pyytämään anteeksi, tarvitaan toinen ohjelma opettamaan anteeksiantoa. Ilmoittaudun heti itse ensimmäiselle tällaiselle kurssille. Oikein hävettää kantaa kaunaa vielä silloinkin, kun toinen pyytää nöyrästi anteeksi. Ihan hassua, että olemme teknisesti nokkelia ja taitavia, mutta peruspsykologisissa asioissa vielä ihan luolamiesasteella.

Vesa Nevalainen

Kirjoittaja pyytää anteeksi kaikkia ilkeyksiään, joita hän on elämänsä aikana sanonut tai kirjoittanut. Ihan jokaista tölväisyäni olen katunut, mutta harvaa olen osannut pyytää anteeksi. Anteeksipyyntö ei tarkoita, etten tekisi kaikkea tätä uudelleen.


Palaa otsikoihin | 3 Kommenttia | Kommentoi