Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


17.10.2014 10.42

Tunnetta pois pelistä

Ystävä osti aikoinaan minulle lahjaksi viskinmaistajaisillan ja lähti kunnon toverin kanssa itsekin mukaan. Paikalla oli huoneen täysi hells angelsista karanneen näköisiä körmyjä. Pelin henki oli se, että mielipiteet olivat selkeitä ja oman suosikkiviskin puolesta oltiin valmiit mihin vaan. Paluumatkalla todettiin, että se ei ollut meidän juttu. Vähän surkuteltiin sitä, miksi ei pystytä innostumaan mistään niin sanotusti kympillä, vaikka monet asiat kiinnostavatkin.

Laajalti tunnettu on slogan siitä, että asian hyvin hallitsemiseen menee 10 000 tuntia. Sellainen liki neljän vuoden työrupeama, jos tekisi kohtuullisia kahdeksan tunnin työpäiviä. Minun on vaikea kuvitella, että jaksaisin innostua mistään asiasta niin paljon. Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät tähän. Toisaalta olen surullinen kaikesta muusta, mitä heidän elämästään jää puuttumaan.

Urheilujärjestöt haluavat lisää tunnetta ja intohimoa katsomoihin. Tifoja, rumpuja, aaltoja ja möykkää. Kirjastoista pitää saada eläviä paikkoja ja Cosmopolitan muistuttaa aina siitä, että pitää repiä huippunautinto joka seksihetkestä.  Muut lehdet puhuvat häveliäämmin kaikesta ainutlaatuisena kokemuksena.

Mutta tunteen palon vallassa tulee tehtyä kaikenlaista hölmöä. Ollaan jalkapallohuligaaneja tai mennään sotimaan Isiksen riveissä. Tehdään "kunnia"murhia ja piinataan naapureita loputtomilla oikeustaisteluilla. Tehdään itsestämme aaseja ruikuttamalla sellaisen rakkauden perään, joka ei kuuna kullan valkeana tule onnistumaan.

Tietenkään ei ole hyvä, jos ollaan täysin apaattisia. Psykologin kanssa keskustelemaanhan siitä usein joutuu tai pääsee. Joku uteliaisuus ja intohimo elämää kohtaan pitää olla, tai sitä ei koe kovinkaan arvokkaaksi.

Onko psykologin päätehtävä olla eräänlainen termostaatti? Jos intohimoa on liian vähän, lämpöä pitää yhteisten keskustelujen avulla lisätä. Mutta jos mopo ulvoo koko ajan täysillä ja kuski ajaa alvariinsa tieltä ulos, pitää pistää termostaattia vähän pienemmälle. Toki jotkut tykkäävät pitää kämppänsä vähän lämpimämpänä kuin toiset.

Sama ilmiöhän toimii kansakuntienkin tasolla. Toisilla tuntuu intohimoa piisaavan, ja ruumiitahan siinä on yleensä lopputuloksena. Suomessakin kokeiltiin intohimoista tunteen paloa heti itsenäistymisen jälkeen, mutta lopputulos oli tuskaisen surullinen. Sen jälkeen on puolin ja toisin pidetty sordiinoa päällä. Tämä on minusta ihan parhaita suomalaisen yhteiskunnan puolia. se luo ennustettavuutta ja turvallisuutta.

Mutta mitenkäs tällainen joukkojen ja kansakuntien tasolla sijaitseva termostaatti toimii? Olisiko tässä psykologeilla tehtävää? Carl Rogers toi aikoinaan esiin sitä, että juuri psykologia ja psykologiaa tarvittaisiin myös kansainvälisten konfliktien ratkaisuun, ja liekkeihin roihahtaneen intohimon hillintään.

En usko, että Ukrainan tai Syyrian konflikteja selvittelemään olisi hoksattu palkata psykologeja. Vaikka viisasta se kyllä olisi. Mutta uskon, että konflikteja selvittelevillä ihmisillä on mahtava psykologinen silmä ja erinomaiset empatiataidot. He ovat niitä keittiöpsykologeja. Mutta hyviä sellaisia. Paasikivi ja Kekkonen olisi ehkä pitänyt nimetä kunniapsykologeiksi.

Vesa Nevalainen

Tämä juttu on kirjoitettu sordiino päällä, ettei tule liikaa jälkisanomisia.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja