Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


22.8.2017 17.09

World peace is none of your business

Vesa Nevalainen

Mistä asioista psykologeja jututetaan tiedotusvälineisiin? Muistellaanpa… Kesän ykkösuutisaihe oli tietenkin se, kun psykologit tuomitsivat suomalaisten miesräppärien sovinistiset ja seksistiset sanoitukset. Joulun alla psykologit pääsivät sanomaan viisaita sanoja siitä, saako lapselle valehdella joulupukin olevan olemassa.

Vesa Nevalainen_Mauri Helenius_rajattu
Vesa Nevalainen; Kuva: Mauri Helenius

Psykologit ovat maailman ykkösasiantuntijoita siinä, miten ja miksi ihmismieli toimii siten kuin toimii. Kuitenkaan en muista kenenkään kysyneen psykologeilta maailmanrauhasta, maan hallituksen toimintakyvystä, kilpailukykysopimuksesta tai digitalisaation vaikutuksista.

Kaikki edellä kuvatut ilmiöt ovat ihmisten tekemiä. Psykologi osaa selittää sen, miten ihminen saadaan lietsottua pyhään vihaan toista maata tai uskontoa vastaan. Psykologit osaavat selittää sen, miksi hyvää tarkoittava ministeri menee munimaan tärkeän ja hyvän päätöksen johonkin pieneen lillukanvarteen. Psykologilla on näkemystä siihen, miten ihmisiä motivoidaan ja kilpailukykyä nostetaan. Psykologi osaa aivan varmasti luetella digitalisaation hyviä ja huonoja puolia ihmiskunnalle.

Miksei tällaisia mielipiteitä julkaista missään?

Miksi psykologit tiputetaan kerta toisensa jälkeen marginaaliin, vähän tuollaisten maailmanmitassa vaatimattomampien teemojen ääreen? Onko Morrissey oikeassa otsikon laulussaan, että kaikki on hyvin, kun tavan ihmiset tekevät ankarasti töitä, maksavat veronsa eivätkä kysele kiusallisia?

Pelätäänkö psykologien mielipiteitä ihan oikeasti tärkeisiin kysymyksiin, kuten siihen, miksi dementti mies saa johtaa maata vuosikausia, tai miksi ketään ei kiinnosta, kun jättimaa polkee johdonmukaisesti ihmisoikeuksia? Onko psykologi liian fiksu siihen, että häntä haastateltaisiin mistään todella tärkeästä asiasta? Onko millä tahansa pohjakoulutuksella varustettu ministeri parempi vastaaja kuin kokenut psykologi?

Entäs, jos edellinen lause onkin totta? Jospa psykologin ajattelu todellakin on kapeutunut hyvin, hyvin pieneen omaan sovellusalaan, eikä hän todellakaan kykene hahmottamaan mitään suurempia kokonaisuuksia? Tai ettei psykologia kerta kaikkiaan kiinnosta maailman parantaminen. Missä silloin on vika – koulutuksessa vai alalle hakeutuvien asenteissa?

Ja kummasta syystä johtuu se, että eduskunnassa ei istu yhtään psykologia? Ja mitä ihmettä tarkoittaa se, että edellinenkin eduskunnassa istunut psykologi esiintyy häveliäästi ”yhteiskuntatieteiden maisterina”?

Miksei psykologilta kysytä inhimillisestä toiminnasta, kun arkkitehdiltä kysytään taloista, muusikolta lauluista ja papilta uskonasioista?

Niin. Tyytyisikö osaansa? Myöntäisi, että äijien räppisanoitukset ovat tyhmiä. Vai olisiko pikkupirullinen ja muistuttaisi, että kyllä tytötkin osaavat: BarbeQ Barbieskin laulaa, että miehen täytyy pitää turpa kiinni ja tanssia (eikä tässä tarkoiteta valssimista eikä rokkaamista). Vai pitäisikö peräti muistaa, että itsekin pääsin lausumaan syviä viisauksiani joulupukin olemassaolosta? Menisikö kuuntelemaan Morrisseyta ja keräämään vielä vähän voimia, ennen kuin uskaltaa lähteä maailmanparannushommiin?




Palaa otsikoihin | 6 Kommenttia | Kommentoi

23.8.2017 9.45
NIINPÄ
Niinpä
Vielä mielenkiintoisemmaksi tämän kysymyksen tekee se, että psykologin ammatin kaltaisissa tehtävissä kuitenkin nykyisin haluavat toimia aivan kaikki. Mitä moninaisimmilla taustakoulutuksilla suorastaan tungeksitaan psykoterapeuttikoulutuksiin, varsinkin ratkaisukeskeisen suuntauksen tiettyihin koulutuksiin. Alalle kouluttautumista pidetään lähes ihmisoikeuteen rinnastettavana oikeutena, siitä huolimatta saako ikinä Valviralta psykoterapeutin nimikettä. Tämänkin kiertämiseksi voi kouluttautua "lyhytterapeutiksi". Pääsee toimimaan ikään kuin psykologina, vaikka ei psykologi olekaan. Sen lisäksi muiden ammattialojen työnkuvissa on entistä enemmän "psykologimaista" neuvovaa, coachaavaa ja ohjaavaa otetta. Kampaajat, hierojat ja fysioterapeutitkin ovat pitäneet itseään psykologeina jo pitkään. Silti psykologiammattiin liitetään tietynlaista devaluointia ja väheksyntää, erityisesti sosiaalityöntekijät tuntuvat tähän syyllistyvän usein.

Sinänsä karsastan sitä että vakavia rikoksia aletaan "psykologisoida", mitä nyt Turun tapauksenkin tiimoilta parin psykologin toimesta näkyy välittömästi tapahtuneen. Nämä psykologit näyttävät kyllä ilmaisseen mielipiteensä ihan kysymättäkin.
26.8.2017 9.14
Riitta Ylikomi
Naulan kantaan
Ja onhan näitä teemoja muitakin. ilmastonmuutos: miksi ihmiset tuhoavat ympäristönsä, ja mikö auttaisi muuttamaan suuntaa. Ja kuitenkin psyka on esim Treen yliopistossa yhteiskuntatieteiden yksikössä. Samaan aikaan psykologisia ilmiöitä selittävät julkisuudessakin suunnilleen insinöörit ja kauppatieteilijät. Ja lääkärit tietysti. Profiilin noston paikka!
26.8.2017 10.57
Toim_Huom
Diipadaapaa
Ehkä syy siihen on, että aina kun psykologeilta on jotain kysytty, on vastaus ollut luokkaa "toisaalta mutta toisaalta". Psykologit ovat erinomaisia jälkiviisaita, mutta perin arkoja ja vastuuta väisteleviä sanomaan suoraan silloin kun tehdään valintoja.
26.8.2017 12.31
Think
Vaikeneminen on kultaa?
Lisäisin potentiaaliksi syyksi myös ns. ’Goldwaterin säännön’, joka kieltää mielenterveydenammattilaisia diagnosoimasta tai arvioimasta erityisesti julkisuuden henkilöiden persoonaa tai stabiliteettia. Säännön taustalla on USA:n presidentinvaalimittelöt 1960-luvulla, kun joukko psykiatreja allekirjoitti julkisesti pitävänsä republikaanien ehdokasta Barry Goldwateria psykologisesti sopimattomana presidentiksi. Goldwater hävisi vaalit, mutta voitti oikeustaistelun arvion julkaissutta lehteä vastaan. IPA (International Psychoanalytic Association) linkitti toukokuussa aiheeseen liittyvän artikkelin uutiskirjeessään otsikolla ’Should Psychiatrists Speak Out Against Trump?’.

Mielestäni maailman kysymykset kyllä puhuttavat psykologejakin, mutta niihin otetaan helpommin kantaa ryhmänä kuin yksilötasolla. Hyvin hatarana esimerkkinä tästä olkoon omakohtainen anekdootti: Liitin yllämainitun linkin artikkeliin Facebook sivulleni – tykkäyksiä tuli kourallinen, yksikään ei ollut psykologi.

En siis usko, etteikö mediaa kiinnostaisi kuulla psykologien kantaa tai olisimme liian fiksuja. Lehdet kyselevät joulupukeista ja räplyriikoista, koska niihin saa psykologilta vastauksen. Isojen ja kantaa ottavien asioiden suhteen olemme huomattavasti varovaisempia tai etäällä monesta syystä. Etenkin terapeuttista työtä tekevät voivat olla huolissaan julkisten kannanottojen vaikutuksesta hoitosuhteeseen. Ja entä mitä työnantaja sanoisi varsinkin, kun vakituinen pestikin on vielä saamatta?

Toisaalta tämäkin saattaa olla myös kulttuurillinen käsitys. Kesällä IPA:n kansainvälisessä kongressissa Buenos Airesissa kuultiin israililaisen analyytikkokanditaatin kuvaus tapauksesta, jossa hän puhui hyvin suoraan – joskin todella kunnioittavasti – maamiehensä kanssa Palestiinan ja Israilin suhteista sekä omasta kannastaan. Erityisesti psykoanalyyttisessa kongressissa esitys oli rohkea – ovathan analyytikot kirjoittaneet sivutolkulla abstinenssin tärkeydestä hoitosuhteessa.

Vaikka moinen lähestyminen nostatti piirunverran omiakin kulmakarvojani, sai se myös ajattelemaan: Voimmeko ottaa kantaa maailman asiohin ja miten? Jos emme katso voivamme, emmekö silti ole väistämättä osallisia?
28.8.2017 10.57
Antti Karila
World Peace is none of your buisness
Vesa Nevalainen pöyhäisi aivan olennaista asiaa koskien meidän psykologien julkista esiintymistä ja kuvaa. Hän väitti, että psykologeilta ei kysytä todella isoista, maailmaa ja sen tulevaisuutta, rauhaa, ilmastonmuutosta ja muita koskevista aihepiireistä. Sen sijaan lehdet Hesari ja muu media pakkaavat sisältämään harva se päivä jonkun psykologin lausunnon tai haastattelun elämän inhimillisestä puolesta, lasten kasvatuksesta, perheongelmista, hoidoista, työelämän paineista ym. Varmaan psykologeja haastatellaan useammin kuin psykiatreja tai muita soteammattilaisia. Psykologeilla on pitkään ollut näissä maailmanparannusasioissa, vuodesta 1982 asti toiminut Psykologien Sosiaalinen Vastuu, PSV (alkuun Psykologien rauhantoimikunta). Se on ulkoministeriön kehitysapuvarojen ja jäsenkunnan antamien keräysvarojen turvin toiminut etenkin Libanonin pakolaisleireillä palestiinalaisten pakolaisten tukitoimissa. Myös Turkin kurdialueella ja Namibiassa on ollut hankkeita. Toiminta koskettaa eräitä kaikkein vaikeimpia ja myös maailmanrauhan kannalta uhkaavimpia alueita ja kansoja. Tämän työn jatko on kiistattomasti kovin tarpeen. Ympäristöpsykologian edustajat ovat vuosikausia antaneet eväitä rakennetun ympäristön, kaupunkien, sairaaloiden ym. suunnitteluun ja rakentamiseen. Mutta parantamisen varaa on tässä niin kuin monessa muussakin aihepiirissä. Nuo alussa mainitut maapallon kohtalonkysymykset ovat taatusti poliitikkojen ja talouselämän johtajien ja suuryritysten kontolla. Mutta mistä he saavat neuvonsa ja ohjeensa? Psykologit ja muut ihmiselämän ja inhimillisen käyttäytymisen asiantuntijat olisivat siinä avainasemassa niin kuin Vesa kirjoittaa. Mutta myös biologian, fysiikan, kemian ym. alan edustajat. Suuret nerot kuten Albert Einstein, Bertrand Russel ja Albert Schweitzer lausuivat painavasti näistä huolista jo kauan sitten. Meillä jokaisella on mahdollisuus olla mukana kansalaiskeskustelussa niin mediassa kuin tuttavapiirissä, työyhteisössä kuin erilaisessa kansalaistoiminnassa. Sitä olen itsekin harrastanut rippikouluiästä alkaen. Se vaatii hieman rohkeutta mutta ei se niin vaarallista ole.
28.8.2017 18.11
kyrsähtänyt
Rahako se ratkaisee kaiken?
Lukekaapa YLE:n artikkeli 24.3.2017 "Yhteiskuntaa selitetään taskulaskimella- ennen siihen tarvittiin sosiologi." Noin tuolla sektorilla. Itse valmistuin vanhemmalla iällä yliopistosta pääaineena sosiaalityö. Aikomuskaan ei ole kunnan töihin hakeutua, vaikka niitä töitä olisi. Suu nimittäin menee kiinni siinä vaiheessa, kun kunnan talon ovesta sisään astut. Ja kukapa sahaisi oksaa, jolla istuu...Mieluummin teen mitä tahansa saatavilla olevia muita hommia, jotta minulla on vapaus sanoa ja ihmetellä kaikenlaisia epäkohtia. Useinkaan en saa mitään vastausta, mutta ainakin on hyvä omatunto, että olen yrittänyt puuttua. Minua ei motivoi edes palkka, jos joudun tekemään kielteisiä maksusitoumuspäätöksiä hoivakotipaikasta todella huonokuntoisille kotonaan viimeiseen asti asutettaville dementoituneille vanhuksille ja heidän kieli vyön alla satojen kilometrien päästä auttelemaan juokseville omaisilleen. Olen nimittäin itse tällaisen vanhuksen omainen.