Psyko-blogi

Vesa Nevalainen pysäyttää ja haastaa lukijoita blogissaan – eikä päästä ketään liian helpolla.

Nevalainen on psykologian lisensiaatti, joka on kirjoittanut muun muassa useita psykologian alan tietokirjoja.


17.5.2016 14.28

Huolen maa

Vesa Nevalainen

Tässä maassa on aina osattu olla huolissaan. On oltu huolissaan maahanmuuttajista, nuorista, yksinäisistä, vanhuksista, työikäisten jaksamisesta; varmaan on oltu huolissaan siitäkin, mitä ihmiselle tekee ainainen huolissaanolo. Käyn yhden miehen sotaa ”huoli”-sanaa vastaan. Huolestunut ihminen menee tunteella tilanteeseen ja alkaa voivotella silloin, kun pitäisi käyttää kirkasta järkeä ja mielellään tehdäkin jotain. Huolestunut ihminen nostaa itsensä moraalisesti toista ylemmäksi: minä tiedän, miten tätä elämää tulee elää. Huolissaanolija on usein aika lähellä besserwisseriä.

Terveys- ja sosiaalitieteissä ollaan kovasti huolissaan, mutta kyllä psykologiassakin osataan. On huolen harmaata vyöhykettä, on huoli siitä, että avioero, vapaa kasvatus tai vanhemman mielenterveysongelma pilaavat automaattisesti lapsen elämän. On huoli siitä, että lapsi ei pärjää ilman psykologin hoitoa, ja huoli siitä, että psykologin hoidossa käynti leimaa lapsen.

Aivan erityisesti suomalaisia huolestuttavat voi, istuminen, kypärättömyys ja viinanjuonti. Ja silloin huoli muuttuu holhoukseksi. Sadattuhannet suomalaiset vetävät suotta statiineja korkeaan kolesteroliin, vaikka todennäköisesti useampi ihmishenki pelastuisi sillä, jos psykologit opettaisivat ihmisiä stressaamaan pikkuisen vähemmän. Istuminen tappaa, mutta kuulkaa ihmiset, 35 asteen pakkasessa hevosen kanssa metsätöissä raatanut isävainaa olisi tuskin pistänyt pahakseen istahtamista säädettävälle, modernille työtuolille edes hetkeksi.

Kun elämä käy tylsäksi, voin aina kertoa Facebookissa tai rihvelitaululla, että ajelen ilman pyöräilykypärää. Siis ihan kauhea mies, eikä välitä kalleimmastaan! Tulee yksityiskohtaista huolikuvausta liiskaantuneista aivoista ja muuta vähemmän kivaa. Ketään ei koskaan kiinnosta se, millä nopeudella fillarilla ajelen. Väitän yhä, että vanhan astmaattisen mummon hipsuiluvauhtia mateleva meikäläinen on vähän toinen tapaus kuin se sporttipinko, joka vetää Keskuspuistossa naama irveessä ja kypärä päässä kahdeksaakymppiä. Miksi työmatkoilla pitää treenata Ranskan ympäriajoa varten?

Ja alkoholi (huokaus). Kuulkaa, olen ikäni inhonnut juoppoja. Mutta kun kuuntelen näitä raittiustotuudentorvia huolineen holhoamassa, minulle tulee halu mennä ottamaan pari paukkua. Ihan kiusallaan. Luodaan järjettömiä huolisääntöjä, kuten se, että aamuseitsemältä tai iltayhdeksän jälkeen ei saa ostaa saunakaljaa. Tai netistä ei voi katsoa viskipullon hintaa, alkoholipitoisuutta tai makukuvausta. Se, mistä ei koskaan, ei kuuna kullanvalkeana puhuta, on se, että suurin osa suomalaisista on – kohtuukäyttäjiä.

Tässä maassa pääsee kovaksi jätkäksi todella vähällä. Tarvitsee vaan ajaa zygällä ilman kypärää ja kaljatölkki kädessä. Pitäisi kyllä vaatia vähän enemmän. Kovalla jätkällä pitäisi olla jotain sanottavaakin, mielellään myös halu muuttaa maailmaa. Pari pikku vallankumousta kun teet, olet kova jätkä. Sitten vasta.

Tietysti myös yhteiskunnan tasolla ollaan huolissaan. Kestävyysvajeesta ja nettovelkaantumisesta. Poliitikot ja yritysjohtajat ovat niin huolissaan, että kukaan ei tee mitään. Uusia Nokioita vilahtelee oikealla ja vasemmalla, mutta kukaan ei ehdi tarttua niihin kiinni, kun pitää olla niin huolissaan koko ajan.

Toisaalta meinaanhan minäkin välillä olla huolissani milloin mistäkin. Huolestuttaa ihmisten itsekkyys. Huolestuttaa, että ihmiset vieraantuvat luonnosta. Huolestuttaa, kun ihmiset eivät osaa nauraa pienille hassuille sattumuksille. Huolestuttaa, kun yhteiskuntamme ei halua antaa masentuneille ihmisille muuta hoitoa kuin napin naamaan. Sote huolestuttaa monellakin tavoin. Mutta sitten muistan, että juuri nämä ovat asioita, joihin voimme vaikuttaa. Taistelemaan sieltä, kypärä päässä tai ilman!


Palaa otsikoihin | 4 Kommenttia | Kommentoi