Neuropsykologia

Neuropsykologia on psykologiaan kuuluva tieteenala, joka tutkii aivojen ja ihmisen toiminnan välisiä suhteita ja soveltaa tätä tietoa arvioinnissa ja kuntoutuksessa. Neuropsykologialla on liittymäkohtia muun muassa neurologiaan, neuroanatomiaan, neurofysiologiaan ja psykiatriaan.

Neuropsykologinen tutkimus

Neuropsykologisella tutkimuksella selvitetään ihmisen toimintakykyä sekä neurologisiin ja neuropsykiatrisiin sairauksiin mahdollisesti liittyviä kognitiivisten toimintojen, tunne-elämän ja käyttäytymisen säätelyn muutoksia. Kognitiivisia toimintoja ovat muun muassa tarkkaavaisuuden säätelyyn, toiminnan ohjaukseen, muistiin ja oppimiskykyyn, kielellisiin taitoihin ja näönvaraiseen hahmotukseen liittyvät toiminnot.

Neuropsykologista tutkimusta käytetään tavallisimmin keskushermoston sairauksien tai niiden epäilyn, tapaturmaisten vammojen ja kehityksellisten kognitiivisten vaikeuksien arvioinnissa. Tutkimuksessa arvioidaan häiriöiden laatu ja vaikeusaste, niiden vaikutus yksilön toiminta- ja työkykyyn sekä mahdollinen kuntoutustarve. Tutkimus perustuu haastatteluihin, neuropsykologisiin testeihin ja kyselylomakkeisiin sekä tutkimustilanteessa tehtyihin havaintoihin.

Neuropsykologinen kuntoutus

Neuropsykologista kuntoutusta käytetään erilaisten neurologisten vammojen ja sairauksien, kehityksellisten oppimisvaikeuksien ja neuropsykologisten ongelmien yhteydessä. Kuntoutuksella pyritään lievittämään tai poistamaan kognitiivisia (aivojen tiedonkäsittelyn) ja emotionaalisia (tunne-elämän) keskushermostoperäisiä vaikeuksia ja käyttäytymisen säätelyyn liittyviä rajoitteita. Ongelmat voivat olla esimerkiksi tarkkaavaisuuden, toiminnanohjauksen, muistin eri osa-alueiden, kielellisten toimintojen, hahmotustoimintojen, käyttäytymisen säätelyn, tunne-elämän tai sosiaalisen vuorovaikutuksen alueilla.

Kuntoutuksen yksilölliset tavoitteet ja menetelmät määritellään kuntoutujan iän ja voimavarojen sekä ongelmien laadun ja vaikeusasteen perusteella. Onnistunut kuntoutus auttaa lievittämään vaikeuksia, tiedostamaan omia vaikeuksia ja vahvuuksia, kehittämään uusia toimintatapoja, harjoittelemaan ja ottamaan käyttöön vaikeuksia kompensoivia taitoja ja apuvälineitä, lisäämään omatoimisuutta sekä ymmärtämään joskus varsin äkillisestikin muuttunutta elämäntilannetta.  

Neuropsykologit työskentelevät sekä lasten että aikuisten kanssa. Yhteistyö kuntoutujan omaisten ja läheisten kanssa on usein tarpeen. Näin on erityisesti lasten kanssa tehtävässä kuntoutustyössä. Joskus tarvitaan yhteistyötä myös kuntoutujan muun lähiverkoston, kuten päiväkodin, koulun, opiskelu- tai työpaikan kanssa.

Neuropsykologinen kuntoutus vaatii aina vaivaa ja sitoutumista – ilman omaa aktiivisuutta kuntoutus ei ole tehokasta. Kuntoutus toteutuu tavallisimmin 1–2 kertaa viikossa, ja kesto vaihtelee lyhyestä ohjauksesta pidempiin kuntoutusjaksoihin.

Näin hakeudut kuntoutukseen

Neuropsykologiseen kuntoutukseen hakeudutaan yleensä vakuutusyhtiön, sairaanhoitopiirin tai oman kunnan terveydenhuollon maksusitoumuksella. Maksusitoumusten myöntämisessä voi olla paikkakuntakohtaisia eroja. Yksityinen vakuutusyhtiö voi tulla kyseeseen esimerkiksi liikenne- ja työtapaturmissa. Kuntoutuksen kustannukset voivat eri syistä kuulua myös Kelan maksettaviksi. Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen Kela maksaa kokonaan. Kelan harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa kuntoutujan maksettavaksi jää omavastuuosuus. Lisätietoa asiasta löytyy Kelan verkkosivuilta.

Kuntoutushakemuksen liitteeksi tarvitaan erikoislääkärin kirjoittama B- tai E-todistus, jossa kuntoutustarve on todettu ja kuntoutusta suositeltu. Tavallisesti tämä edellyttää neuropsykologin tekemää tutkimusta, jossa ongelmien laatu, vaikeusaste ja haittaavuus on tarkkaan kartoitettu. Arvion tehnyt neuropsykologi on yleensä eri kuin kuntoutusta antava neuropsykologi.

Neuropsykologiseen kuntoutukseen voi hakeutua myös itse maksavana. Tällöin neuropsykologisen kuntoutuksen kustannuksista sovitaan asianomaisen neuropsykologin kanssa.

Suomen Neuropsykologinen Yhdistys r.y.