Koulupsykologin on oltava osa koulun arkea hallintomallista riippumatta
9.4.2024
Lasten ja nuorten tarve opiskeluhuollon psykologipalveluille on kasvanut. Myös koulut ja oppilaitokset tarvitsevat psykologien asiantuntemusta toiminnassaan. Hyvinvointialueet eivät ole pystyneet turvaamaan lainmukaisia opiskeluhuollon psykologipalveluja. Nyt onkin pohdittu tulisiko koulupsykologit ja -kuraattorit siirtää takaisin kuntien työntekijöiksi.
Psykologit ovat kiintyneitä ammattiinsa, mutta työnantajat eivät ole kovin hyvin onnistuneet sitouttamaan heitä
28.11.2023
Suomen Psykologiliiton toteuttaman työolotutkimuksen perusteella psykologien työtä johdetaan Suomessa vaihtelevasti. Psykologit ovat hyvin sitoutuneita toimimaan psykologian alalla, mutta työnantajat eivät ole onnistuneet sitouttamaan heitä kovin hyvin. Perehdyttämiseen ja palautteen antamiseen työpaikoilla kannattaisi panostaa.
Psykologit nauttivat työstään, mutta jaksaminen on koetuksella
23.11.2023
Suomen Psykologiliiton toteuttaman työolotutkimuksen perusteella suomalaiset psykologit kokevat työssään runsaasti työn imua. Suurin osa psykologeista kokee työnsä mielekkääksi ja on tyytyväisiä työhönsä. Mahdollisuudet vaikuttaa omaan työhön kuitenkin vaihtelevat, ja moni kokee työn aiheuttamaa kuormitusta.
Yliopistojen 34 000 palkansaajan uusi kaksivuotinen työehtosopimus on hyväksytty
31.3.2023
Yleiskorotukset nostavat palkkoja yhteensä 5,5 prosenttia. Toukokuussa yliopistojen kokoaikaiset työntekijät saavat vähintään 400 euron kertaerän.
Työterveyslaitoksen uusi kaksivuotinen työehtosopimus on hyväksytty
24.3.2023
Taulukkopalkat ja vaativuustason mukaiset palkkaryhmäpalkat nousevat tänä ja ensi vuonna yhteensä vähintään seitsemän prosenttia. Lisäksi maksetaan 400 euron kertakorvaus.
Kuntien ja hyvinvointialueiden palkankorotuksista syntyi sopu – Palkankorotuspotti kasvoi verrokkialojen neuvottelutulosten myötä myös kunnissa ja hyvinvointialueilla
7.3.2023
Yli 420 000 kuntien ja hyvinvointialueiden palkansaajan tämän ja ensi vuoden palkankorotuksista on syntynyt sopu, kun järjestöt ovat tiistaina 7.3. hyväksyneet viime perjantaina syntyneen neuvottelutuloksen.
Kirkon liki 20 000 palkansaajan uusi virka- ja työehtosopimus on hyväksytty
6.3.2023
Sopimus sisältää palkankorotukset tälle ja ensi vuodelle sekä roiman parannuksen perhevapaisiin. Tarkoituksena on myös jatkaa työtä mallista, jolla pyritään varmistamaan kirkon palkkakilpailukyky.
Psykologitarpeeseen on jo reagoitu, mutta julkinen sektori laahaa perässä
2.3.2023
Julkisen alan eläkevakuuttaja Kevan 1.3.2023 julkaiseman selvityksen mukaan psykologien työvoimapula on merkittävä ja pahenee entisestään. Kevan selvitys antaa kuitenkin osittain …
Valtion työmarkkinaratkaisu on hyväksytty
24.2.2023
Palkansaajien pääsopijajärjestöt ja Valtion työmarkkinalaitos ovat saavuttaneet neuvottelutuloksen valtion virka- ja työehtosopimukseksi sopimuskaudelle 2023–2025.