Eduskunta hyväksyi lasten ja nuorten terapiatakuun
Eduskunta hyväksyi lasten ja nuorten terapiatakuun täysistunnossaan 11.12.2024. Ennen täysistuntokäsittelyä sosiaali- ja terveysvaliokunta oli antanut mietintönsä lakiesityksestä. Mietintö vastasi pitkälti hallituksen esitystä, mutta sosiaali- ja terveysvaliokunta edellytti, että valtioneuvosto antaa sille selvityksen lasten ja nuorten terapiatakuun toteutumisesta 1.5.2027 mennessä, minkä eduskunta täysistunnossa myös hyväksyi.
Psykologiliitto on koko valmistelun ajan kannattanut lasten ja nuorten terapiatakuun tavoitetta parantaa mielenterveyden hoitojen saatavuutta perustasolla. Psykologiliitto katsoo, että lasten ja nuorten terapiatakuu on hyvä ja tervetullut lisä täydentämään nykyisiä hoitokäytäntöjä. Se ei kuitenkaan vastaa kuin pieneen osaan lasten ja nuorten oireilusta.
Lain valmistelussa sosiaali- ja terveysvaliokunta kuuli asiantuntijana Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsasta. Lipsanen painotti, että lasten ja nuorten terapiatakuun voimaantulo ei saa johtaa siihen, että muita mielenterveyspalveluita tarjottaisiin vähemmän eikä terapiatakuu saa vaarantaa mielenterveydenammattilaisten mahdollisuutta tarjota potilaslähtöisesti tarpeenmukaista hoitoa. Psykologiliitto painottaa, että tehtävänjaon oppilas- ja opiskeluhuollon, perustason mielenterveyspalvelujen ja erikoissairaanhoidon välillä tulee olla selkeä ja tiedonkulun ja yhteistyön sujuvaa.
– Lasten- ja nuorten terapiatakuu on tärkeä panostus mielenterveyteen, mutta se on nähtävä ainoastaan yhtenä osana kokonaisuutta, Lipsanen toteaa. – Se ei ratkaise sitä perusongelmaa, ettei perustasolla ole systemaattisesti paikkaa, jossa mielenterveyspalvelut tarjotaan. Lakina terapiatakuu ei myöskään poista tarvetta avun tarpeen arvioinnille ja ohjaukselle mahdollisimman oikeantasoisen hoidon piiriin, Lipsanen painottaa.