Siirry sisältöön

Liitto viestii

Psykologiliitto julkaisee ajankohtaisia uutisia, tiedotteita, blogeja, ohjeita, suosituksia, lausuntoja ja kannanottoja. Painettu Psykologi-lehti jaetaan jäsenille neljästi vuodessa, ja psykologilehti.fi päivittyy jatkuvasti.

 

Liitto on aktiivinen sosiaalisessa mediassa – osallistu keskusteluun!

 

 

Uutiset

Yksityissektorin neuvottelut vihdoin käynnissä

2.11.2021

Yksityisellä sektorilla moni sopimus päättyy tämän kuun lopussa. Teknologiateollisuuden alalla neuvottelujen käynnistymistä saatiin odottaa aivan lokakuun lopulle. Myös …

Uutiset

Tiedote yt-neuvotteluista Tampereen yliopistossa työskenteleville psykologeille

30.9.2021

Välitämme Psykologiliiton jäsenille alla olevan JUKOn luottamusmiesten tiedotteen Tampereen yliopiston yt-neuvotteluista. Psykologiliitto on JUKOn jäsenjärjestö, joten JUKOn luottamusmiehet …

Uutiset

Ohjeistus yliopistoissa työskenteleville työajasta, etätyöstä ja työssäjaksamisesta

9.4.2021

Koronapandemia eri vaiheissaan on vaikuttanut yliopistojen työntekijöiden työhön. Muun muassa erilaisten etätyöjärjestelmien käyttö on lisääntynyt. Työn muutosten myötä tarve …

Uutiset

Vanhuuseläkettä saaville työntekijöille oikeus entisensuuruiseen kokemusosaan ja vuosilomaan

22.3.2021

Vanhuuseläkettä saaville työntekijöiden kokemusosan ja vuosiloman laskentaan pitää jatkossa ottaa huomioon myös työhistoria ennen eläkkeelle jäämistä. Sekä kunnissa …

Uutiset

Palvelusetelihankinnat yrittäjän ja asiakkaan näkökulmasta

15.2.2021

Monet kunnat ja kuntayhtymät hankkivat sekä lakisääteisiä että harkinnanvaraisia palveluita erilaisilla palveluseteleillä, joiden suosio on kasvanut ja tulee …

Uutiset

Neuvottelut valtion virastoerästä meneillään – psykologeillakin mahdollisuus korotuksiin

3.2.2021

Viime vuonna solmittuun valtion virka- ja työehtosopimukseen sisältyy kaksi yleiskorotusta ja yksi niin sanottu virastoerä. Yleiskorotuksen saavat kaikki …

Uutiset

Työtaisteluvalmiuden perusteet – mitä jokaisen valtiolla työskentelevän tulisi tietää

2.12.2020

Akavalaiset/jukolaiset liitot järjestivät 18.11.2020 webinaari-muotoisen jäseninfon liittojen valtiolla työskenteleville jäsenille. Infossa käsiteltiin ajankohtaisia valtion työtaisteluvalmiuteen liittyviä kysymyksiä keskus- …

Uutiset

Hae Pyryn apurahaa!

1.12.2020

Psykologien yhteistyöjärjestö Pyry myöntää psykologeille, psykologian opiskelijoille ja tutkijoille apurahoja vuonna 2021. Apurahat on tarkoitettu ulkomaille suuntautuviin kongressi- …

Uutiset

Kuntakokeilujen valmistelujen tilanne TE-toimistoissa

18.11.2020

Vaikka maakuntauudistus jäi toteutumatta, työllisyyden hoitoa ollaan jälleen muokkaamassa uuteen uskoon, nyt kuntakokeilujen kautta. Psykologiliitto yhdessä muiden akavalaisten …

Näytä kaikki listana