Siirry sisältöön

Lasten ja nuorten terapiatakuun tulee olla alku perustason mielenterveyspalvelujen kehittämiselle

Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja Jari Lipsanen oli perjantaina 8.11.2024 eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuultavana hallituksen esityksestä lasten ja nuorten terapiatakuuksi. Psykologiliitto kannattaa tavoitetta parantaa mielenterveyden hoitojen saatavuutta perustasolla. Lasten ja nuorten terapiatakuun piirissä on kuitenkin vain pieni osa mielenterveysongelmista.

Psykologiliitto katsoo, että hallituksen esitys lasten ja nuorten terapiatakuuksi on hyvä ja tervetullut lisä täydentämään nykyisiä hoitokäytäntöjä. Se ei kuitenkaan vastaa kuin pieneen osaan lasten ja nuorten oireilusta. 

Psykologiliitto painottaakin, että lasten ja nuorten terapiatakuun voimaantulo ei saa johtaa siihen, että muita mielenterveyspalveluita tarjottaisiin vähemmän eikä terapiatakuu saa vaarantaa mielenterveydenammattilaisten mahdollisuutta tarjota potilaslähtöisesti tarpeenmukaista hoitoa. Muista palveluista vähentäminen olisi suora leikkaus niiltä lapsilta ja nuorilta, joiden tarpeisiin terapiatakuu ei vastaa. Alle 23-vuotiaille rajatun terapiatakuun toteuttaminen ei myöskään saa heikentää tätä vanhempien palveluita.

Psykologiliitto pitää selvänä, että terapiatakuun piirissä annettavan hoidon tulee perustua tutkittuun näyttöön. Mielenterveys ja sen ongelmat ovat kuitenkin niin moniulotteisia, ettei tutkitun näytön osoittaminenkaan ole yksinkertaista. 

Psykologiliitto onkin huolissaan siitä, että takuun piiriin tuleville hoidoille saatetaan asettaa liian yksityiskohtaiset kriteerit, mikä rajaisi ulos esimerkiksi monia Käypä hoito-suositusten mukaisia hoitoja. Hallituksen esityksestä ei vielä selviä, miten valtakunnalliset linjaukset terapiatakuuseen sisältyvistä menetelmistä laadittaisiin tai kuinka paljon omaa harkintavaltaa hyvinvointialueilla ja niiden asiantuntijoilla hoitoon olisi.

Psykologiliitto kiittää esityksessä sitä, että lasten ja nuorten terapiatakuun toteuttamiseen osallistuisivat kaikki perustason sote-palvelut: oppilashuolto, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto, perusterveydenhuolto, YTHS sekä sosiaalihuollon palvelut, kuten kasvatus- ja perheneuvonta. Kuitenkin esimerkiksi opiskelijahuollon ensisijainen tehtävä tulee jatkossakin olla ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen työ.

Psykologiliitto toteaa, että lasten ja nuorten terapiatakuu on ensimmäinen konkreettinen vastaus pitkään jatkuneeseen tarpeeseen kehittää perustason mielenterveyspalveluita. Se on sellaisena edistysaskel, mutta vasta ensimmäinen askel ja kehitystyötä on jatkettava. Takuu ei korjaa palvelujärjestelmän pirstaleisuutta tai vaikuta mielenterveysongelmien taustalla oleviin syihin. Erilaisista mielenterveysongelmista kärsivien lasten ja nuorten tulee olla yhdenvertaisessa asemassa. Lisäksi tulee alkaa valmistella terapiatakuun laajentamista lapsista ja nuorista koko väestöön.

Aiheeseen liittyvää