Liiton jäsenyys kannattaa myös seniorina
Seniorin jäsenmaksu on 7 euroa kuukaudessa eli 84 euroa vuodessa.
Seniorina voit osallistua kaikkeen liiton toimintaan ja lisäksi senioreille järjestetään aivan omiakin tapahtumia. Senioritoimintaa suunnittelee ja koordinoi liiton hallituksen alainen senioritoiminnan johtoryhmä.
Psykologiliitossa eläkkeelle jääneillä jäsenillä on täydet jäsenoikeudet olla mukana liiton toiminnassa samalla lailla kuin työelämässä olevillakin jäsenillä, esimerkiksi mahdollisuus olla ehdolla yhdistyksen johtokunnan, liittovaltuuston ja liiton hallituksen vaaleissa.
Kun jäät eläkkeelle
Ilmoita eläkkeelle jäämisestä liiton jäsenpalveluihin (puh. (09) 6122 9133)
Eroa työttömyyskassasta. Voit jatkaa jäsenyyttäsi liitossa, mutta työttömyyskassassa et enää voi olla jäsenenä. Kassasta eroaminen tehdään aina kirjallisesti, Opetus ja tiede-työttömyyskassan sivuilta löytyvällä lomakkeella. Työttömyyskassan yhteystiedot löytyvät täältä. Jos jäät osa-aikaeläkkeelle tai kuntoutustuelle, älä eroa työttömyyskassasta.
Seniorien jäsenedut
Jäseneduista löydät lisätietoa täältä. Seniorijäsenille kuuluvat mm seuraavat edut:
- Paperinen Psykologi-lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa, ja digilehti päivittyy jatkuvasti
- Liiton kalenteri (muista ilmoittaa Jäsensivujen kautta jäsentiedoissasi että haluat kalenterin, jota ei lähetetä enää automaattisesti!)
- Yksityisasioiden oikeudellinen neuvonta
- Tapahtumat, koulutukset ja matkustusalennukset
- Edut pankki- ja vakuutuspalveluista liiton yhteistyökumppaneilta
- Mahdollisuus osallistua liiton, paikallisyhdistyksen tai seniorijohtoryhmän järjestämiin koulutuksiin ja tapahtumiin
Seniorijäsenyyteen EI sisälly:
- Potilasvakuutus ja oikeusturva- ja vastuuvakuutus ei kuulu eläkeläisjäsenmaksua maksaville jäsenille. Jos eläkeläisellä on yritystoimintaa, jossa tarvitaan yrittäjän vakuutuksia, kuten potilasvakuutusta, jäsenmaksu on kuten yrittäjällä (ks. Yrittäjän jäsenmaksu, minimi 150€/vuosi). Toinen vaihtoehto on maksaa seniorijäsenmaksu, ja huolehtia yrityksen vakuutuksista itse.
- Järjestövakuutuksen (tähän vakuutukseen sisältyy toissijainen matkavakuutus) piiriin eivät kuulu yli 65-vuotiaat jäsenet eivätkä eläkeläisjäsenmaksua maksavat jäsenet. Jäsenellä itsellään on hyvä olla voimassa oleva matkavakuutus osallistuessaan liiton tilaisuuksiin.