Siirry sisältöön

Suomen väestö on ollut kulttuurisesti ja kielellisesti moninainen jo vuosisatojen ajan. Suomenruotsalaiset, romanit, inkerinsuomalaiset, Suomen karjalankieliset, juutalaiset ja tataarit ovat Suomen perinteisiä kulttuurisia vähemmistöjä. Suomen alueella asuu myös Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa, saamelaiset. Maahanmuutto lisää omalta osaltaan kulttuurista ja kielellistä moninaisuutta, Suomessa puhutaankin yli 157:ää eri äidinkieltä.

Kulttuurisen ja kielellisen moninaisuuden ammatillinen työryhmän tehtävä on edistää ja kehittää psykologien työtä etenkin kulttuuripsykologian ja kulttuurien välisen työskentelyn näkökulmasta. Kulttuurinen ja kielellinen moninaisuus näkyy kaikkien sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisten työssä, mutta eritoten psykologien työssä, missä työn tarkoituksena on tyypillisesti tukea, tutkia ja ymmärtää ihmistä. Työryhmän tarkoituksena on myös edistää ja tukea kulttuurisesti ja kielellisesti moninaisten Psykologiliiton jäsenten työtä.

Työryhmä hoitaa Psykologiliiton delegoimia valmistelu- ja asiantuntijatehtäviä esimerkiksi ottamalla kantaa valmisteilla oleviin lakeihin ja Käypä hoito-suosituksiin. Työryhmän toiminnassa on lisäksi tavoitteena vaikuttaa palvelujärjestelmiin, organisaatioihin ja työntekijöihin lisäämällä moninaisuuden huomioonottamista, tietotaitoa ja toimintatapojen joustavuutta. Työryhmä on mukana kehittämässä kulttuuripsykologian opetusta yliopistoissa ja tavoitteena on saada kulttuuripsykologian näkökulmia jo psykologian perusopetukseen.  

Työryhmään voi olla yhteydessä kulttuurisuuteen ja kielelliseen moninaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Työryhmän jäsenet työskentelevät moninaisuuden parissa psykologien työkentän eri osa-alueilla, kuten työterveydessä, neuropsykologiassa ja psykoterapiassa. Työryhmä tekee yhteistyötä eri ammatillisten työryhmien kanssa ja kuuluu EFPA:n Board on Cultural and Ethnic Diversity -verkostoon.

Jäsenet

Antti Klemettilä
Psykologi, psykoterapeutti, kehittämispäällikkö
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
etunimi.sukunimi@thl.fi

Mikko Heimola
Neuropsykologian erikoispsykologi, FT
HUS Psykiatria
etunimi.sukunimi@hus.fi

Saija-Liisa Kankaanpää 
PsT

Annabel Battersby
Psykologi, Compass Psychology Oy

Facebook

Työryhmä ylläpitää kulttuuripsykologian verkosto Facebook -ryhmää, johon voivat liittyä kaikki kulttuuripsykologiasta ja kulttuurien välisestä työskentelystä kiinnostuneet psykologit ja psykologian opiskelijat.