Siirry sisältöön

Psykologiliitto ja muut akavalaiset sote-liitot järkyttyneitä HUSin päätöksestä aloittaa jättimäiset yt-neuvottelut

Yhteensä 13 akavalaista järjestöä muistuttaa HUSin hallitusta siitä, että suunnitelma jopa tuhannen työntekijän vähentämiseksi vaikuttaa väistämättä valmiuteen tuottaa veronmaksajille tasalaatuisia sote-palveluja, vaikka vähennysten kohteena olisi muu kuin välitöntä potilastyötä tekevä henkilöstö.

– Hoitoketjun minkä tahansa näkyvän tai sen taustalla toimivan osan heikentäminen harkitsemattomilla henkilöstöleikkauksilla johtaa siihen, että hoitamatta jääneistä sairauksista aiheutuu haittaa yksilöille, joissain tapauksissa koko kansanterveydelle, mutta aina lisää kustannuksia yhteiskunnalle, liitot huomauttavat.

Jo tällä hetkellä lähes joka neljäs potilas HUSin alueella on odottanut pääsyä hoitoon yli puoli vuotta.

Neuvottelujärjestö JUKO odottaa, että työntekijöiden vähentämiseen tähtäävissä neuvotteluissa käydään läpi kaikki vaihtoehdot irtisanomisten välttämiseksi.

Lue uutinen JUKO:n sivuilta