Suomen Psykologiliiton kannanotto opetus- ja kulttuuriministeriön Toimenpideohjelmaan kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa

Julkaistu: 4.2.2021

Ohjelma on tärkeä ja siinä on hyviä elementtejä – mutta myös puutteita

Psykologiliitto kiittää ja pitää tärkeänä, että opetus- ja kulttuuriministeriö on tarttunut ongelmaan, joka vähentää lasten ja nuorten hyvinvointia sekä aiheuttaa kärsimystä ja syrjäytymistä. Kiusaaminen liittyy mielenterveysongelmiin, jotka ovat merkittävin uhka suomalaisten terveydelle, työllisyydelle ja kansantaloudelle.

Toimenpideohjelman tarkoitus ja tavoite ovat tärkeät ja ohjelmassa on paljon hyvää. Siitä kuitenkin puuttuu aivan keskeisiä elementtejä. Valmistelu olisikin hyötynyt huomattavasti siitä, että mukana olisi ollut koulun ja opiskeluhuollon keskeisiä toimijoita kuten opiskeluhuollon psykologien ja kuraattorien edustus. Nyt ohjelma jää irralliseksi työstä, jota kouluissa ja oppilaitoksissa tehdään, sekä tämänhetkisestä lainsäädännöstä, jossa painopisteenä on yhteisöllinen opiskeluhuolto.

Kiusaamisesta on paljon tutkimustietoa

Psykologian tieteenalan ja ammatin näkökulmasta korostamme, että kiusaamisesta ilmiönä ja sen vähentämisestä ja haittojen minimoimisesta on olemassa paljon jopa kotimaista tutkimustietoa. Psykologien työ opiskeluhuollossa perustuu tähän tutkimustietoon ja koeteltuihin ammattikäytäntöihin. Kiusaamisen ehkäisyyn, siihen puuttumiseen ja tilanteiden ratkaisuun ja jälkihoitoon on olemassa paljon tutkittuja keinoja. Nyt onkin kyse siitä, miten nämä keinot saadaan leviämään ja vakiintumaan kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin jokaisen opettajan työvälineeksi. Jotta tämä voi onnistua ja koulu ja oppilaitos on turvallinen ja hyvinvointia tuottava kasvuympäristö, ensisijaista ovat koulun toimintakulttuuri ja johtaminen sekä oikea-aikaiset hyvin suunnatut toimenpiteet. Yksittäiset toimenpiteet ovat tärkeitä mutta eivät riittäviä. Kysymys on laajasta asenteiden muuttumisesta ja tiedon ja toimintavalmiuksien lisääntymisestä.

Varhaiskasvatus on tärkeässä roolissa

On merkittävää, että varhaiskasvatus on nostettu mukaan ohjelmaan. Tunne- ja vuorovaikutustaitojen vahvistaminen ja kiusaamisen ehkäisy jo varhaiskasvatuksessa on erittäin tarpeellista. Paitsi että se vahvistaa hyviä sosiaalisia suhteita ja ehkäisee kiusaamista, se yleisesti edistää lasten mielenterveyttä ja tervettä kasvua. Tämä tukee perheiden kasvatustyötä sekä vähentää inhimillistä kärsimystä ja raskaiden yksilötason palveluiden tarvetta myöhemmin elämänkaarella. Varhaiskasvatuksen ohjelman ja henkilöstön osaamisen kehittämisen lisäksi on syytä muistuttaa, että varhaiskasvatuksessa on oltava riittävästi osaavaa, koulutettua ja pysyvää opetus-, kasvatus- ja hoivahenkilöstöä, niin tämän kuin muidenkin tehtävien hoitamista varten.

Varhaiskasvatuksen monialaiseen henkilöstöön, päiväkodin arkeen sekä varhaiskasvatuksen suunnittelu- ja kehittämistyöhön tulee kuulua myös psykologi, kuten muillakin kouluasteilla jo on opiskeluhuoltolain myötä. Psykologi tulee määritellä varhaiskasvatuslakiin vastaavasti kuin varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Tunne- ja vuorovaikutustaidot sekä ryhmädynamiikka ja näiden tukeminen ovat psykologin asiantuntijuutta.

Lakisääteinen opiskeluhuolto on unohtunut ohjelmasta

Opiskeluhuolto on ohjelmassa mainittu vain kerran: opiskeluhuollon tuesta tehdään suunnitelma, jos opetus evätään. Tämä herättää kysymyksen, onko lakisääteinen yhteisöllinen opiskeluhuolto unohtunut ohjelmaa laadittaessa, vaikka sen keskeisiä tavoitteita on juuri kiusaamiseen liittyvä työ. Terveiden sosiaalisten suhteiden edistäminen, kiusaamisen ehkäiseminen ja havaitseminen sekä kiusaamisen selvittely ja jälkihoito ovat myös opiskeluhuollon psykologin näkökulmasta työn keskiössä, vaikka tärkeimmässä roolissa tietysti aina ovat opettajat ja koulun tai oppilaitoksen johto.

Ohjelmassa opiskeluhuolto tuodaan esiin vain vaikeimmassa ja onneksi harvinaisessa ääritapauksessa (opetuksen epääminen). Muutoin koko ohjelmassa ei mainita tai täsmennetä psykososiaalisen opiskeluhuollon roolia ja yhteisöllistä opiskeluhuoltoa ollenkaan. Ohjelmassa sinänsä on kyllä useita tavoitteita, kuten sitouttava kouluyhteistyö, kouluyhteisön turvallisuus ja toisen asteen yhteisöllinen toimintakulttuuri, jotka ilmiselvästi ovat nimenomaan psykososiaalisen opiskeluhuollon ja yhteisöllisen opiskeluhuollon toiminta-alaa.

Opiskeluhuollon psykologi ja kuraattori suunnittelevat ja toteuttavat yhteisöllistä opiskeluhuoltotyötä ja kiusaamiseen liittyvää työtä yhdessä opettajan, johdon ja muun henkilöstön kanssa. Yhteistyötä koulun ja nuorisotyön välillä on luonnollisesti hyvä kehittää, ja tämän tulee tapahtua koulun pedagogisesta ja opiskeluhuoltotyöstä käsin. Opiskeluhuollon psykologien ja kuraattorien osaamista on tärkeää hyödyntää kouluyhteisössä niin, että tuetaan hyviä sosiaalisia suhteita tai ehkäistään kiusaamista. Heitä ei kannata hyödyntää vain ja vasta silloin, kun tilanne on jo kriisiytynyt.

Psykologille ei voi pakottaa

On syytä tähdentää, että opiskeluhuollon psykologin vastaanottopalvelu eli yksilökohtainen opiskeluhuolto on aina oppilaalle ja opiskelijalle vapaaehtoista. Psykologin asiakkaana ei voi olla pakotettuna, eikä siitä ole hyötyä, päinvastoin. Toimenpideohjelma jää siis opiskeluhuollon roolin osalta tässäkin mielessä hyvin epämääräiseksi.

Perheiden roolia ja tuen tarvetta ei ole huomioitu

Yhteistyö kotien kanssa sekä perheille tarjottava ja heidän tarvitsemansa tuki jää myös ohjelmassa kovin vähälle huomiolle. Vaikka kiusaaminen onkin ryhmäilmiö, johon siksi on välttämätöntä puuttua juuri koulussa ja oppilaitoksessa, on asia yhteinen kotien kanssa mitä suurimmassa määrin sekä ehkäisyn, tunnistamisen, selvittelyn että jälkihoidon kannalta.

Yksittäiset toimet eivät riitä

Ohjelmassa on myös esitetty erillisen kiusaamisen ehkäisyn verkkosivuston perustamista. Tämä voi olla hyödyksi, mutta materiaaleja tärkeämpää on toimintakulttuurin muuttuminen ja kiusaamistyön idean ja tärkeyden ymmärtäminen. Kiusaamisen vastainen työ on jatkuvaa ja sitä on pidettävä yllä koko ajan. Tutkimuksen mukaan työ onnistuu parhaiten, kun siinä käytetään tehokkaaksi todettua mallia. Koulujen omat mallit tai epäselvät toimintatavat auttavat huonommin. Riittävä seuranta tapausten selvittelyssä on myös olennaista. Tämä kaikki on yhteisöllisen opiskeluhuoltotyön ydintä, ja psykologilla on merkittävä rooli prosesseissa.

Usein kehittämistyössä nostetaan esiin yksittäinen toimintamalli huomioimatta, että yleensä vastaavia toimivia on muitakin. Esimerkiksi tässä painotetaan ns. Ankkuritoimintaa, vaikka muitakin samanlaisia toimintamalleja on, esim. Tampereella Risu-malli.