Siirry sisältöön

Uutishuone

Voit suodattaa Uutishuoneen sisältöjä yllä olevilla painikkeilla tai selata samalla kaikkia erityyppisiä sisältöjä valitsemalla "Kaikki".

Uutiset

Suomen Psykologiliitto ehdottaa kaksiportaista mallia psykoterapeuttikoulutukseen

14.5.2022

Suomen Psykologiliiton valtuusto ottaa kantaa sen puolesta, että psykoterapeuttikoulutus olisi Suomessa jatkossa kaksiportainen. Perustason koulutus antaisi valmiudet lyhytinterventioihin ja ylempi taso vastaisi nykyistä psykoterapeuttikoulutusta. Psykologiliiton valtuusto kokoontuu lauantaina 14.5. kevätkokoukseensa.

#neuvotellen2022.

Uutiset

JUKO olisi ollut valmis hyväksymään sovintoehdotuksen ”Valitettavaa, ettei sovintoa syntynyt”

11.5.2022

JUKO olisi ollut valmis ehdotuksen läpimenoon. Kunta-alan neuvottelujen jatko on nyt toistaiseksi avoinna.

#neuvotellen2022.

Uutiset

Sovittelulautakunta ehdottaa kunta-alalle 3 vuoden sopimusta ja yhteensä 5 prosentin palkkaohjelmaa – tänä vuonna yleiskorotus 2 prosenttia

10.5.2022

Sovittelulautakunta jätti sovintoehdotuksensa kunta-alan työriitojen ratkaisemiseksi tiistaina 10. toukokuuta. Lautakunta esittää kolmivuotista sopimusta. Kuluvan vuoden yleiskorotukseksi se esittää …

Uutiset

Kansalaisaloite psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuudesta johti lainsäädäntötyön ja koulutusjärjestelmää koskevan selvityksen käynnistämiseen

9.5.2022

Eduskunta sai 5.5. päätökseen käsittelyn psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuuteen liittyvästä kansalaisaloitteesta.

Uutiset

Psykologiliitto mukana Mielenturvaa-verkostossa

3.5.2022

Psykologiliitto on mukana juuri lanseeratussa Mielenturvaa-verkostossa. Verkoston tavoitteena on tehdä mielenterveyden vahvistamisesta osa jokapäiväistä arkea kaikilla työpaikoilla.  Mielenturvaa-verkostossa …

Uutiset

Psykologiliitto mukana yli 81 000 palkansaajan ja kymmenen kaupungin lakossa

2.5.2022

Myös Suomen Psykologiliitto osallistuu 3. toukokuuta alkavaan akavalaisia asiantuntijoita ja esimiehiä edustavan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn kunta-alan lakkoon.

Uutiset

Aunola Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi

28.4.2022

Kehityspsykologian professori Kaisa Aunola on kutsuttu Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi. Suomalaisen Tiedeakatemian noin 1 000 kotimaista ja ulkomaista jäsentä edustavat tieteen kärkeä, ja jäseniksi kutsutaan yleisesti arvostettuja ja ansioituneita kotimaisia sekä ulkomaisia tieteenharjoittajia.

Uutiset

Akavan hallituksen kannanotto: Osaamisen, kasvun ja turvallisuuden edellytyksiä vahvistettava

27.4.2022

Akavan hallitus korostaa yhteisessä kannanotossaan, että on tärkeää vahvistaa osaamisen, kasvun ja turvallisuuden edellytyksiä. Kannanotossa nostetaan esiin huoli julkisen talouden tilanteesta ja Suomen maariskin muuttumisesta ja painotetaan hyvän yhteistyön merkitystä turvallisuuden ja kriisinsietokyvyn varmistamiseksi. Akavan hallitus keskusteli kokouksessaan Turussa 26. ja 27. huhtikuuta muun muassa ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta tilanteesta. Aiheena oli myös, miten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vaikuttaa Suomen turvallisuuteen ja talouteen.

Uutiset

Psykologiliitto tukee Opiskeluhuolto kaikille -kansalaisaloitetta

22.4.2022

Suomen Psykologiliitto tukee Opiskeluhuolto kaikille -kansalaisaloitetta. Kyseessä on toimenpidealoite, joka vaatii eduskuntaa ryhtymään toimenpiteisiin korkeakouluopiskelijoiden opiskeluhuollosta annettavan lain …

Näytä kaikki listana