Siirry sisältöön

Uutishuone

Voit suodattaa Uutishuoneen sisältöjä yllä olevilla painikkeilla tai selata samalla kaikkia erityyppisiä sisältöjä valitsemalla "Kaikki".

Uutiset

Kolmiportainen tuki varhaiskasvatuksessa vaatii vahvaa moniammatillisuutta – varhaiskasvatuksen psykologista tulisi säätää laissa

16.6.2021

Varhaiskasvatuslakia halutaan muuttaa tukemaan kolmiportaisen tuen mallin luomista myös varhaiskasvatukseen. Suomen Psykologiliitto kannattaa uudistuksen tavoitteita. Suomen Psykologiliitto kuitenkin …

Uutiset

Opiskeluhuolto vahvemmin ennaltaehkäisemään ongelmia kouluissa ja oppilaitoksissa

15.6.2021

Eri kouluasteilla ehdotetaan lakimuutoksia, joiden tavoitteena on kiusaamiseen puuttuminen oikea-aikaisesti, oppilaan oikeusaseman vahvistaminen ja turvallisen oppimisympäristön varmistaminen. Ehdotetut …

Lausunnot ja kannanotot

Psykologiliiton lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi varhaiskasvatuslain muuttamisesta

15.6.2021

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/480/2021 Psykologiliitto ry kiittää mahdollisuudesta lausua hallituksen esitykseen varhaiskasvatuslain muuttamiseksi. Varhaiskasvatuslakia ollaan muuttamassa siten, että siinä …

Lausunnot ja kannanotot

Suomen Psykologiliiton kanta eheytyshoitoihin on ehdottoman kielteinen

15.6.2021

Psykologiaa ja psykologien työtä ohjaavia ydinarvoja ovat muun muassa yksilön oikeuksien ja arvon kunnioittaminen sekä vastuu, mikä tarkoittaa lujaa ihmisoikeuksien kunnioittamista ja edistämistä. Näin ollen Suomen Psykologiliitto haluaa selväsanaisesti ilmaista kantansa eheytyshoidoista vastuuttomana ja vakavasti ihmisoikeuksia loukkaavana toimintana, joka on ristiriidassa nykyaikaisen psykologiatieteen kanssa.

Piirros, jossa kädet tiputtavat vaalilippuja uurnaan.

Uutiset

Psykologeja valittiin kuntapäättäjiksi

14.6.2021

Sunnuntain 13.6.2021 kuntavaaleissa kuntapäättäjiksi valittiin myös psykologeja. Ainakin Hämeenkyrössä, Jyväskylässä, Rantasalmella ja Uusikaarlepyyssa valtuutetuiksi valittujen joukossa on psykologi. …

Väitökset

Psykologisten tekijöiden yhteys koettuihin hengitysoireisiin

11.6.2021

Sanna Selinheimo, Helsingin yliopisto 11.6.2021 Jopa neljännes suomalaisista kokee hengitysoireita, joiden taustalta ei ole osoitettavissa keuhkojen toimintaongelmia tai …

Lausunnot ja kannanotot

Psykologiliiton kannanotto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi perusopetuslain, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain ja lukiolain muuttamisesta (opetuksen epääminen ja opiskelijan saama tuki, erottamista koskevat menettelysäännökset, koulun ilmoitusvelvollisuus huoltajalle häirinnästä, kiusaamisesta tai väkivallasta)

8.6.2021

Lausuntopyynnön diaarinumero: VN/489/2021  Psykologiliitto kiittää mahdollisuudesta ottaa kantaa lakimuutokseen, ja lausuu seuraavaa: Yleisesti ottaen lakimuutosten yleiset tavoitteet ovat tarpeellisia …

Uutiset, Työelämä

Myös psykologeja koskeva sote-sopimus on syntynyt ja astuu voimaan 1.9.2021

7.6.2021

Suomeen on syntymässä uusi virka- ja työehtosopimus, sote-sopimus. Sopimus koskee noin 170 000 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista, joiden …

Uutiset

10 miljoonan rahoitus yhteisöllisen opiskeluhuollon vahvistamiseen

4.6.2021

Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelujen laajentamista varten on opetus- ja kulttuuriministeriöltä haettavissa 9 940 000 euroa. Rahoitusta voivat hakea …

Näytä kaikki listana